Sosiaalisten tilanteiden pelko (paha) ja ratkaisukeskeinen terapia

Huonoon itsetuntoon liittyy häpeä.

Tilanteet ovat sellaisia, missä tunnet itsesi huonommaksi kuin muut?

Saisitko kehitettyä itsetuntoasi?

Vaikeimpia lapsuuden kokemuksia ei muista eikä niille varhaisimmille, hämärille muistikuville ole sanoja koska silloin ei ollut edes selkeitä ajatuksia, lapsena on tunteidensa armoilla.

Vierailija kirjoitti:

Huonoon itsetuntoon liittyy häpeä.

Tilanteet ovat sellaisia, missä tunnet itsesi huonommaksi kuin muut?

Saisitko kehitettyä itsetuntoasi?

Olet aivan oikeassa. Olen paljon saanut kehitettyäkin itsetuntoani itseäni 'terapoimalla' ja nykyään tämä vaiva tuntuu lähinnä joltain automaattiselta reagoinnilta.

En koe esim enää arvottomuuden tunteita mutta kyllä mua hävettää jos ihmisten kanssa käyttäydyn suurin piirtein päinvastaisesti kuin 'pitäisi'.

Vierailija kirjoitti:

Huonoon itsetuntoon liittyy häpeä.

Tilanteet ovat sellaisia, missä tunnet itsesi huonommaksi kuin muut?

Saisitko kehitettyä itsetuntoasi?

Sen 'huonommuuden' voi kokea esimerkiksi alkavien vaihdevuosien vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, pelkäätkö sosiaalisia tilanteita vai pelkäätkö sitä miltä sinusta tuntuu niissä tilanteissa?

Tämä on terapeuttien keksimä hämärä ajatusleikki joka ei auta oikeasti ketään. Pelkäätkö pelkoa? Nämä ei auta yhtään vaan maalaisjärjellä tilanteisiin pureutuminen ja niiden liittäminen oman menneisyyden tapahtumiin. Potilaalle pitää myös kertoa miten hyvät ja normaalit vanhemmat olisivat tilanteissa käyttäytyneet, eli malli rakkaudellisesta suhtautumisesta lapseen.

Ei ole totta. Avain on monesti siinä että ymmärtää että tilanteet eivät ole pelottavia, vaan pelko on ihmisessä itsessään, ja siinä että pelkää niitä omia tunteitaan. Tämä on myös monestit avain siihen ettei jättäydy tilanteista pois, koska ne eivät ole ne tilanteet jotka pelottavat vaan ne tunteet joita itselle tilanteesta tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitan sitä että potilaalle vakuutetaan hänen käsittäneen ja käsittävän väärin sosiaalisten tilanteiden tapahtumat ja että muut ei huomaa jännittämistä ja ettei se vaikuta heidän ajatuksiin jännittäjästä. Että kaikki johtuu ajatusvääristymistä jotka tulleet jo lapsena väärin tulkituista vuorovaikutustilanteista, kaikki on omaa vikaa. On ajatus joka muuttuu tunteeksi. Ja että kaikki jännittää mutta jotkut ottaa sen raskaammin... en jaksa edes ajatella kaikkia niitä typeriä juttuja.. näissä ei ole tapahtunut edistystä moneen kymmeneen vuoteen koska tutkimus polkee paikallaan.

Ja että edessä, isolle porukalle puhuminen olisi sama kuin sosiaalisten tilanteiden pelko. Ei ole, en pelkää sosiaalisia tilanteita, enkä pelkää esim. luokan edessä puhumista, mutta tämä jälkimmäinen aiheuttaa kauhua, ja sitä en siksi tee(elämästä selviää täysin hyvin ilman tuollaista pakkoa).

Käsrin aikoinani paniikkihäiriöstä, joka kulminoitui pariin eri asiaan. 

Kaupassakäynti,

Autolla ruuhkaan juuttuminen

Keskipisteenä oleminen

Mulla siis ei ollut sos.tilanteidepelkoa vaan paniikkihäiriö, joa tuli esiin. näissä kolmessa tilanteessa parhaiten. Jos se olisi tullut vain  kolmannessa kohdassa esiin, se olisi diagnosoitu sos. tilanteiden jännittämiseksi.

Kannattaa miettiä tätäkin siis. Ettei yritetä korjata sellaista mikä ei ole rikki.

Ei mullakaan ollut mitään syytä lapsuudesta jonka takia olisin panikoinut kaupassakäyntiä tai punaisia liikennevaloja, vaan paniikkihäiriö ylivarmisti sitä että pääsen tilanteesta pois. Jostain syystä häiriö oireili jossain vaiheessa rajusti just noissa tilanteissa, ja teki muistijälkiä autonomiseen hermostoon, jolloin noita asioita ikään kuin "pelkäsin". 

Ei olisi ollut mitään järkeä terapoida minua niin että lapsuudessani on varmasti ollut jotain. 

Paniikkihäiriö onkin ihan eri asia.

Sosiaalisten tilanteiden pelko tulee tietysti vaikeista kokemuksista näissä tilanteissa elämän varrella. Huonoista muistoista.

Juuri se pointtini. Katsokaa että hoidetaan oikeaa asiaa, että tiedetään mikä se ongelma on.

Yritin nuorena hakea apua sosiaalisten tilanteiden fobiaan monenkin eri suunnan terapioista. Eniten auttoi kognitiivinen terapia, mutta ei tämä lopputuloskaan kovin hyvä ole: pelkään ja kammoan ihan yhtä paljon kuin ennenkin, mutta käyttäydyn pinnallisesti itsevarmasti siinä missä ennen kaikki näki päältä että jännittää. Luulen, että nykyään minua pidetään paljon omituisempana ja ärsyttävämpänä kuin silloin, kun sokea reettakin näki että raukkaa jännittää ihan kauheasti, ja sen takia sanat voi sekoontua ja tulla mokia. Nyt vaikutan äärimmäisen itsevarmalta päälle, mutta saatan jännitykseni takia päästellä ihan kamalia sammakoita suustani esimerkiksi, mistä luultavasti useimmat päättelee että onpa melkoinen kus_pää.

Sensomotorinen terapia voisi auttaa, jos on kehollisia tuntemuksia myös. Tai neurofeedback. 

Psykodynaamiseen terapiaan minua ei saisi enää edes aseella uhaten. Kognitiivinen on ihan jees, mutta ei välttämättä pureudu tarpeeksi syvälle ongelmaan. 

Vierailija kirjoitti:

Yritin nuorena hakea apua sosiaalisten tilanteiden fobiaan monenkin eri suunnan terapioista. Eniten auttoi kognitiivinen terapia, mutta ei tämä lopputuloskaan kovin hyvä ole: pelkään ja kammoan ihan yhtä paljon kuin ennenkin, mutta käyttäydyn pinnallisesti itsevarmasti siinä missä ennen kaikki näki päältä että jännittää. Luulen, että nykyään minua pidetään paljon omituisempana ja ärsyttävämpänä kuin silloin, kun sokea reettakin näki että raukkaa jännittää ihan kauheasti, ja sen takia sanat voi sekoontua ja tulla mokia. Nyt vaikutan äärimmäisen itsevarmalta päälle, mutta saatan jännitykseni takia päästellä ihan kamalia sammakoita suustani esimerkiksi, mistä luultavasti useimmat päättelee että onpa melkoinen kus_pää.

Aika jännä että noinkin voi käydä. Mulla käytökseni ei yleensä edes vaikuta perus 'jännittämiseltä' vaan siltä että olen vain jostain syystä kauhuissani. Siis tuo termi jännittäminen tuntuu liian lievältä. Ap

Itselläni sosiaalisten tilanteiden pelko on alkanut vasta aikuisena. Lapsena ja nuorena en kärsinyt sellaisesta ollenkaan, olin päinvastoin aika itsevarmakin. Opiskellessa vasta alkoi mennä itsetunto, kun huomasin olevani todella huono opiskelemassani alassa ja muut opiskelijat lisäksi pilkkasivat ja nauroivat minua. Selvitin sisulla opinnot silti, kiusaamisesta välittämättä, mutta nykyään huomaan vältteleväni sosiaalisia tilanteita aika pakkomielteisesti. Esim. ajatuskin että joku toinen ihminen tulisi taloyhtiön roskakatokselle samaan aikaan kuin minä, saa aikaan ihan pakokauhun, ja vien roskia aina klo 3-4 välillä aamuyöstä arkisin, että kohtaamisten todennäköisyys vähenee. 

Vierailija kirjoitti:

Itselläni sosiaalisten tilanteiden pelko on alkanut vasta aikuisena. Lapsena ja nuorena en kärsinyt sellaisesta ollenkaan, olin päinvastoin aika itsevarmakin. Opiskellessa vasta alkoi mennä itsetunto, kun huomasin olevani todella huono opiskelemassani alassa ja muut opiskelijat lisäksi pilkkasivat ja nauroivat minua. Selvitin sisulla opinnot silti, kiusaamisesta välittämättä, mutta nykyään huomaan vältteleväni sosiaalisia tilanteita aika pakkomielteisesti. Esim. ajatuskin että joku toinen ihminen tulisi taloyhtiön roskakatokselle samaan aikaan kuin minä, saa aikaan ihan pakokauhun, ja vien roskia aina klo 3-4 välillä aamuyöstä arkisin, että kohtaamisten todennäköisyys vähenee. 

Jonkinlainen nöyryytetyksi tuleminenhan tässä on usein taustalla. Mulle ei ole koskaan naurettu eikä mua ole kiusattu, katsottu vain hiljaisena, ihmetellen tai säälien kun olen käyttäytynyt pakokauhuisesti. Ap

Minäkin luulin pitkälle aikuisuuteen että minulla oli onnellinen lapsuus, koska selvisin hengissä. Pystyin tekemään vertailuja vasta lähempänä keski-ikää. Kyllä nuorten sosiaalinen fobia pitää ottaa vakavammin ettei mene koko elämä pilalle niin kuin minulla meni. Just näiden tehottomien, vähättelevien terapioiden ja järkeistämisten ansiosta. Onkohan vielä vallalla ajatus että oireet pitää hyväksyä ja elää niiden kanssa, eihän sitä kukaan jaksa.

Käy tutustumiskäynnillä terapeutin luona. Tärkeämpää kuin suuntaus on se, miten teillä ns kemiat kohtaa terapeutin kanssa ja koetko voivasi oikeasti puhua siellä. Mun terapeutti on nimenomaan ratkaisukeskeiseen suuntautunut, mutta kyllä on käyty menneisyyttäkin läpi silloin kun sille on ollut tarve. Diagnoosit keskivaikea masennus ja sos til pelko. Paljon edistystä tapahtunut 2v aikana.

Minusta rakkauden, kommunikoinnin, tuen, keskustelun puute lapsuudessa altistaa tälle pelolle. Myös asuminen maaseudulla eristyksissä vaikuttaa paljon.

Vierailija kirjoitti:

Käy tutustumiskäynnillä terapeutin luona. Tärkeämpää kuin suuntaus on se, miten teillä ns kemiat kohtaa terapeutin kanssa ja koetko voivasi oikeasti puhua siellä. Mun terapeutti on nimenomaan ratkaisukeskeiseen suuntautunut, mutta kyllä on käyty menneisyyttäkin läpi silloin kun sille on ollut tarve. Diagnoosit keskivaikea masennus ja sos til pelko. Paljon edistystä tapahtunut 2v aikana.

Hei, kiva kuulla että on ollut apua! Antaa vähän toivoa, kun en oikein jaksa uskoa. Mutta pitää edes yrittää. Menen tutustumiskäynnille. Ap

Lue kirja Trauma ja keho.

Alkaisitko tehdä voimaliikeharjoituksia ja katsoa itseäsi peilistä rakastavasti ja silmiin. Itse en osannut katsoa itseäni rakastavasti, mutta sekin toimi, että katsoin peiliin ja kuvittelin katsovani rakastamaani kohdetta.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin luulin pitkälle aikuisuuteen että minulla oli onnellinen lapsuus, koska selvisin hengissä. Pystyin tekemään vertailuja vasta lähempänä keski-ikää. Kyllä nuorten sosiaalinen fobia pitää ottaa vakavammin ettei mene koko elämä pilalle niin kuin minulla meni. Just näiden tehottomien, vähättelevien terapioiden ja järkeistämisten ansiosta. Onkohan vielä vallalla ajatus että oireet pitää hyväksyä ja elää niiden kanssa, eihän sitä kukaan jaksa.

Mutta kun ongelma on siinä, ettei sos.fobialle voi hirveästi tehdä mitään. Pakkohan se on silloin vaan yrittää elää sen kanssa, kun ei ole vaihtoehtoja.

Oletko koskaan kuullut ihmisestä joka olisi terapian avulla selvinnyt sos. fobiasta? Minä en. Itsekin olen kärsinyt asiasta aina, mutta olen oppinut elämään sen kanssa. Vältän tilanteita, joissa paljon ihmisiä, ruokakauppaan menen kun on rauhallista yms. Kuormitun helposti, joten pyrin haalimaan mahdollisimman vähän sosiaalisia kontakteja. Välillä käytössä beetasalpaajat, jotka lieventää jännitysoireita. Ovat olleet pelastukseni monta kertaa.

Uskon että voi sopia joissain tapauksissa, mutta ei kaikille.

Itsellänikin on sosiaalisia pelkoja ja pidän syynä itsetunto-ongelmia, mutta olen itse päässyt aika hyvin tilanteeseen, jossa ongelma on oikeastaan negatiivisten tunteitteni säätely, ei sosiaaliset tilanteet sinänsä (ymmärrän, että häpeä ym. ovat.vääriä reaktioita yleensä, mutta niitä on vaikea kestää ja saada laantumaan). Jos ratkaisukeskeisessä terapiassa opetetaan keinoja siihen niin se auttaisi ainakin minua.

Vierailija kirjoitti:

Lue kirja Trauma ja keho.

Alkaisitko tehdä voimaliikeharjoituksia ja katsoa itseäsi peilistä rakastavasti ja silmiin. Itse en osannut katsoa itseäni rakastavasti, mutta sekin toimi, että katsoin peiliin ja kuvittelin katsovani rakastamaani kohdetta.

Kiitos vinkeistä! Mutta mitä ovat voimaliikeharjoitukset? Ap

Kyllä minä uskon että siitä voi parantua kun löydetään oikea tapa hoitaa.