Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Yksinäinen aikuinen
21.09.2019 |
Minä olen, yksinäinen aikuinen. Minulla ei ole yhtään ystävää. Olen aivan tavallinen, kohta 40v nainen. Perheellinen, työssäkäyvä. Olen muuttanut satojen kilometrien päähän ystävistä ja sukulaisista vuosia sitten. Välimatka on niin pitkä, että ystävyydet on pikkuhiljaa katkeilleet. Tai, aina odotettaisiin että minä käyn, mutta kukaan ei käy täällä. Omasta perheestäkin, siis vanhemmista ja sisaruksista on tullut vieraampia, tai jotenkin irrallinen olo heistä. Watsapp lisää yhteydenpitoa, mutta ei se ole sama.
Töissä on mukavia ihmisiä.
Minulla ei ole omia harrastuksia. Ei energia riitä kaiken työn, kodin ja lasten harrastuskuskausten lisäksi luomaan uusia ihmissuhteita.
Eli kyse on omasta aikaansaamattomuudesta. Silti välillä toivon, että olisi joku, niin tuttu ja läheinen ystävä jonka voisi pyytää viinilasilliselle perjantaina, riippumatta siitä minkälaiset tiskivuoret ja pölypallot kotona pyörii.
Miehellä on ystäviä. Ja harrastuksia. Omia menoja. Ei sitten oikein jaksa enää minun kanssa tehdä mitään, kun haluaa levätä kotona harrastusreissujensa välillä.
Tiedän, itseaiheutettu tilanne. Mutta kyllä se silti välillä surettaa. Puran tämän tänne, ihan siksi, että se helpottaa, kun asian saa ulos päästä edes joskus.
Kiitos ja anteeksi, en jaksa korjata mahdollisia kirjoitusvirheitä. 🙏
Kommentit (15)
Yksinäiset aikuiset kaipaa vain panoseuraa. Sitä et kuitenkaan tule tältä palstalta samaan. Mutta oletko ajatellut kokeilla Tinderiä tai Suomi24 deittiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksinäiset aikuiset kaipaa vain panoseuraa. Sitä et kuitenkaan tule tältä palstalta samaan. Mutta oletko ajatellut kokeilla Tinderiä tai Suomi24 deittiä?
Panoseuraa saan omasta miehestä, ihan niin paljon kun haluan.
Ystävien kaipaaminen on aivan eri asia.
Sama juttu, paitsi että minulla ei ole perhettä eikä työtä.
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu, paitsi että minulla ei ole perhettä eikä työtä.
Ikävää. Sinun tilanteesi on vielä kurjempi kuin minun. Saan kuitenkin aikuiskontakteja töissä.
Toivottavasti löydät jotain sisältöä elämääsi. ♥
Tämä voisi olla minun kirjoittamani aloitus. Usein näissä yksinäisyys keskusteluissa kuitataan että "sulla on perhe, et oo oikeesti yksinäinen", mutta minä ainakin koen valtavaa yksinäisyyttä perheestä huolimatta. Kaipaan juuri sitä ystävää jonka kanssa "tuulettua" hetki perhe-elämästä. Sitä jonka kanssa lähteä teatteriin, elokuviin, tapahtumiin tai vaikka ihan vain lenkille juttelemaan. Miehen kanssa meillä on hyvin erilaiset kiinnostuksen kohteet. Töissä on kyllä kivat työkaverit mutta en ole kuitenkaan kenenkään kanssa niin läheinen että olisi ystäviksi tultu. N39
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perheellinen yksinäinen. Joopa joo. Buhuu.
Ymmärrän. Minä en taida ihmisenä kiinnostaa ketään, en ole rikas, kaunis enkä hauska. Perhe ja työ imee valtavasti energiaa, enkä varmasti ole huomioinut vanhoja ystäviä tarpeeksi, koska niitä ei enää ole. Olen luullut olevani sellaista harmitonta seuraa, joka hymyilee ja innostuu kaikesta, mutta enpä näköjään. Olen oikein tietoisesti harjoitellut kuuntelemista ja keskustelemista, miettinyt jutun aiheita, äänenpainoa, ilmeitä, eleitä. Työpaikan kahvihuoneessa tunnun onnistuvani, mutta henk.kohtaisissa kohtaamisissa ilmeisesti en, koska en saa ystäviä. Harrastan marttoja, koiran kanssa ja työväenopistossa sekä kuoroa. Ei, kukaan ei osoita sellaista kiinnostusta, että voisimme jatkaa jutustelua jossain muualla (tuntuu tietysti kurjalta kuulla, kuinka näistä ryhmistä jotkut ovat ystävöityneet). Olemme miehen kanssa kutsuneet hänen tuttujaan meille, tehneet ruokaa jne. Yhtään vastakutsua ei ole tullut.
Mutta yritystä on ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No joo, mulla ei ole perhettä, ei ystäviä eikä työkavereita kun olen työkyvyttömyyseläkkeellä eli sairaskin vielä.
"Yritä löytää elämään sisältöä!"
Juu, olenkin jo suorittanut elämän sulkeisia yli 50 vuotta. Esim. siivoaminen ei enää huvita, ei sitten yhtään.
_ _
x
Vierailija kirjoitti:
Tämä voisi olla minun kirjoittamani aloitus. Usein näissä yksinäisyys keskusteluissa kuitataan että "sulla on perhe, et oo oikeesti yksinäinen", mutta minä ainakin koen valtavaa yksinäisyyttä perheestä huolimatta. Kaipaan juuri sitä ystävää jonka kanssa "tuulettua" hetki perhe-elämästä. Sitä jonka kanssa lähteä teatteriin, elokuviin, tapahtumiin tai vaikka ihan vain lenkille juttelemaan. Miehen kanssa meillä on hyvin erilaiset kiinnostuksen kohteet. Töissä on kyllä kivat työkaverit mutta en ole kuitenkaan kenenkään kanssa niin läheinen että olisi ystäviksi tultu. N39
Ehkä oikeampi ilmaus olisi ystävättömyys, ei ole ystävää?
Minulle tulee yksinäisyydestä mieleen sellainen, että asuu yksin eikä juuri koskaan tapaa muita ihmisiä paitsi kaupassa kassatyöntekijän, joskus lääkärin.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päivän yh-yyy. Lopeta itsesäälissä rypeminen ja mene mukaan jonkin yhdistyksen toimintaan, niin et ole yksin.
Paitsi että siellä pitäisi kiinnostua muista ihmisistä, eikä vain itsestä. Voi kyynel.
Minäkin olen yksinäinen vaikka olen parisuhteessa ja käyn töissä. Mutta eihän tästä saa puhua. M58
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on sama tuo että sukulaisilla ja kavereilla käyn silloin tällöin ja valitetaan kun en käy vierailemassa useammin, mutta meille kukaan ei koskaan tule käymään, vaikka olisin pyytänyt. Kaikilla vieläpä omat autot, mutta silti on siis niin hankalaa lähteä. Me tällä hetkellä autottomina joudumme kulkemaan julkisilla ja vaihtamaan kulkuneuvoa useamman kerran matkan varrella päästäksemme minnekään. Ainoastaan miehen vanhemmat vierailee useasti, vaikka asuvat paljon kauempana kuin nuo kaikki muut.
Uleille tiedokse että kaveri on eri asia kuin ystävä. Kaverin kanssa voi ehkä tehdä jotain ja helppo jutustella. Ystävään luottamus on suurempi.
Minulla on sama tunne, olen vielä yksinyrittäjä eli ei ole edes työkavereita. Miehen kanssa onneksi on yhteistä harrastusta ja mielenkiintoa.
Kavereita oli kouluaikana, mut sen jälkeen muutimme kukin minnekkin opiskeluiden perässä.
Minussahan se vika on. Ystävyyden tavoittelun nujersi kouluaika. Jokainen nainen varman muistaa ne "oot mun paras kaveri jos kerrot salaisuuden" ja sit toiselle "oot mun paras kaveri jos kerrot toisen salaisuuden". Tähän lisättynä sisareni, jolle joskus kuvittelin voivani puhua mm. ihmissuhdeasioista, mutta kaikki ne päätyivät muille perheenjäsenille.
Innostun joskus juttelemaan jossain tilaisuudessa tai juhlissa ja lopulta minut valtaa vain kauhea tunne ettei ketään edes kiinnosta ja haluan kadota.
Olen tyytynyt tilaani. Itkeskelen pahan oloni pois jossain yksin ja jaksan sitten taas hetken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla sama tilanne. Sukulaiset kaukana ja ystäviä ei ole. Työkavereinakin on vain nelijalkaisia. Perhe on, mutta olisi se ystäväkin kiva löytää.
Alue: Aihe vapaa
:(