Harmittaa, kun ei voida olla ystäviä, kun "vastapuoli" on mies

Onko kellään tätä samaa ongelmaa, että vastakkaisen sukupuolen (tai omankin kanssa, miksei) on mukavaa yhdessä, on paljon juteltavaa, ja kemiat kohtaa kuten oman sukupuolen kanssa ystävystyessä käy. Mutta mitään ei tavallaan voi asialle tehdä, koska molemmat on naimisissa ja on oltava jotenkin tosi varovainen ettei synny mitään väärinkäsityksiä. Eilen tapasin sattumalta pitkästä aikaa vanhan lukiokaverini, jonka kanssa keskustelut lähti samoin tein lentoon ja oli hetken aikaa mukavaa.

En vain saanut sanottua, että hei nähdäänkö joskus kahvikupposen ääressä. En vaan pysty, pelkään että nyt tuo luulee että yritän iskeä, tai että hänen ihana vaimonsa jonka myös tunnen, ajattelee jotakin. Ajattelisin varmaan itsekin, jos mieheni menisi kahville vanhan koulukaverinsa kanssa koska toinen on vaan mukava ihminen. Harmittaa. Itselläni ei ole paljoa ystäviä, olen töissä naisvaltaisella alalla ja harrastankin yksinäni joten senkään puolesta en "luonnollisesti" tapaa vastakkaista sukupuolta.