Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

miehen peliriippuvuus - ei suostu hoitoihin (kokemuksia?)

pelileski
17.09.2019 |

Tilanne on nyt siis se, että sain tietää vähän aikaa sitten mieheni pelaavan kaikki ylimääräiset rahansa. Ollaan avoliitossa ja näinollen asia vaikuttaa myös minuun. Asia tuli ilmi jo keväällä, jolloin koitettiin yhteistuumin hoitaa asiaa ja mies oli motivoitunut lopettamaan. Nyt hän on aloittanut sen jossain vaiheessa uudelleen tässä kesän aikana ja en tiedä mitä tehdä.

Sanoin miehelle, että jossei hän mene hoitoon, joudun valitettavasti jatkamaan eri teitä. Hän on valehdellut minulle jo pelkästään tänä vuonna lukemattomia kertoja ja ongelmien takia sotkenut minunkin raha-asiat. Mielenterveyteni ei enää kestä enempää valehtelua ja salailuja, miestäni taas loukkaa suuresti se kun en pysty enää luottamaan häneen. Hoitoon hän ei suostu menemään perussuomalaisen miehen tyyliin.

Tulin hakemaan vertaistukea tähän vaikeaan tilanteeseen. Onko muiden puolisoilla ollut peliriippuvuutta / itselläsi, miten olette selvinneet vai oletteko? Aivan järkyttävän raskas tilanne kaikinpuolin kun toista silti rakastaa mutta valheet sattuu liikaa enkä ole valmis tuhoamaan omaa elämääni hänen mukanaan.

Kommentit (46)

Vierailija
1/46 |
17.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Peliriippuvuus on sairaus ihan siinä missä muutkin riippuvuudet.Ja jos toinen ei halua hoitoa.Et voi auttaa häntä.Auta itseäsi ja muuta omaan asuntoon ihan ensimmäiseksi.Mä eroaisin tuossa tilanteessa,jos toinen ei oo halukas hoitaa itseään.Se tuhoaa sinun elmän ja raha-asiat myös.

Vierailija
2/46 |
17.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Peliriippuvaisen on vaikea pitää talous kasassa ja yhdessä asuessa väistämättä mahdollistat hänen pelaamista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/46 |
17.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Peliriippuvuus on sairaus ihan siinä missä muutkin riippuvuudet.Ja jos toinen ei halua hoitoa.Et voi auttaa häntä.Auta itseäsi ja muuta omaan asuntoon ihan ensimmäiseksi.Mä eroaisin tuossa tilanteessa,jos toinen ei oo halukas hoitaa itseään.Se tuhoaa sinun elmän ja raha-asiat myös.

Joo näinhän se on. Siitä hän vähän myöskin suutahti kun sanoin, etten pidä häntä yhtään erilaisena kuin huumenarkomaaniakaan. Olen jo varovasti alkanut katsoa asuntoja, mies mököttää kotona eikä puhu sanaakaan mutta viikonloppuun mennessä aion saada häneltä lopullisen vastauksen. Tekisi mieli vaan nukkua kun on niin raskasta mutta pakko se on töissä käydä. 

- AP

Vierailija
4/46 |
17.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Exä oli ottanut verkkopankkitunnukseni laatikosta, pisti vuokrarahatkin nettipokeriin ja nosti kymmenkunta pikavippiä. Tietäähän sen miten siinä kävi. Olin liian tossukka tekemään rikosilmoitusta, olin niin nuori. Onneksi luottotietoni palautuvat puolen vuoden päästä. :/

Vierailija
5/46 |

Harmi, että on pistetty elämäsi noin sekaisin.. Itselläkin tosiaan luottotiedot menneet tämän rumban takia kun miehellä ne jo ennen minua menneet, kaikki laskut sun muut olleet sitten minun nimissäni ja jääneet maksamatta. Ensi vuoden kesään mennessä velat maksettu mutta merkinnät roikkuu siellä vielä. Sama tarina, liian tossu sanomaan ei ja silloin en tiennyt pelaamisesta vielä, harmittaa...

- AP 

Vierailija
6/46 |
17.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Aivan järkyttävän raskas tilanne kaikinpuolin kun toista silti rakastaa mutta valheet sattuu liikaa enkä ole valmis tuhoamaan omaa elämääni hänen mukanaan."

Siispä ero. Kokemusta on. On vaikea parannettava jo motivoituneellekin potilaalle, saati vastentahtoiselle. Minä erosin avioliitosta vastaavan takia ennen lopullista perikatoa. Nyt uusi suhde ja häät ensi vuonna. Älä pilaa elämääsi toisen ihmisen takia. Jos hän rakastaisi sinua, eikö hän menisi hoitoon?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/46 |
17.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos tilanne on oikeasti sellainen, että ette pysty keskustelemaan aiheesta edes , niin vaikeata se on siinä sitten varmasti parisuhdetta rakentaa.. vaikuttaa kuitenkin siltä , että miehesi mielestä hänellä ei ole ongelmaa ja se on kenties se suurin ongelma . Tottakai kannattaa yrittää keskustella ja tukea toista , mutta jos se aina päättyy siihen , että miehesi vain huutaa sinulle , niin kannattaa varmaan miettiä sitä ero korttia tosissaan , vaikka se pahalta varmasti tuntuukin. Peli ongelma on vakava ja pahimmillaan johtaa erittäin suuriin taloudellisiin ongelmiin, puhumattakaan henkisestä puolesta

Vierailija
8/46 |
17.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos sinultakin on jo mennyt luottotiedot tämän takia jne. niin ongelma on paha. En suostuisi jatkamaan kuin korkeintaan siten että kaikki raha-asiat olisi mun käsissä, siis miehen palkkaa myöten. Tähän miehesi ei tietenkään suostu mikä onkin normaalia ja oikein, mutta itse en ainakaan pystyisi muuten luottamaan ikinä. Joten ero on paras vaihtoehto.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/46 |
17.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

tee rikosilmoitus, jos siihen on perusteet (esim. mies vienyt sun nettipankkitunnukset). ja eroa. yritä myös saada osa rahoista takaisin mieheltä (laillisin keinoin tietenkin).

Vierailija
10/46 |
17.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä yli kolme vuotta taisteltu miehen riippuvuuden kanssa. Ei hakeudu hoitoon, varastaa rahaa, valehtelee, masentunu. Suosittelen eri talouksia tai suojaamaan omat rahat kunnolla. Netistä löytyy vertaistukea läheisille ja ohjeita talouden turvaamiseen. Peluuri, peliklinikka.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/46 |
17.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kokemusta on miehestä, joka pelasi tilipäivänään aina koko tilin kasinolla ja sitten elettiin kädestä suuhun seuraavat viikot. Vähitellen tämä johti syvään velkaantumiseen ja pelaaminen paheni, kun se tuli vielä helpommaksi netin kautta. 

Olin nuori ja hyväuskoinen. Vippasin ja "pelastin" miehen lukuisia kertoja hädästä. Meidän onni oli se, että emme olleet aviossa ja kummallakin oli oma talous. Mutta oli se raastavaa katsoa, kuinka toinen eli itsetuhoisesti, valehteli  ja manipuloi jatkuvasti ( tyyliin äitini täytyy päästä sairaalaan jos vain jotenkin pystyt auttamaan...) ja alkoi vihaamaan minuakin sen vuoksi, että omat raha-asiat olivat päin v***ttua. 

Miehen luonne muuttui aivan järkyttävästi, kun joutui pelihimon valtaan. Jos ehdotin jotain muuta tekemistä, hän murjotti murjottamistaan, pelasi suhteessakin valtapeliä, jossa minä yritin lepytellä, mutta mikään ei kelvannut. Karkasi sitten ovet paukkuen yöhön ja jonnekin peliluolaan sössimään loputkin   raha-asiansa. 

Suhde kävi hyvin raskaaksi. Minun olisi jatkuvasti pitänyt pelastaa hänet rahaongelmista. Toisaalta en pystynyt mitenkään hyvällä omallatunnolla edes käyttämään omia rahojani. Mies tarvitsi tyyliin vain ruokaa ja tupakkaa - kaikki muu oli hänen mielestään turhuutta - (paitsi siis oma pelaaminen). 

Kerran olin hänen mukanaan kasinolla ja katselin monttu auki, kuinka hän työnsi 20 euron seteleitä koneen uumeniin.  Vieressä oli joku toinen pelaaja , senkin edessä hänen piti jotenkin näyttää, että nyt voitetaan, eikä lasketa rahoja. Niin vahvasti häneen oli jo syöpynyt pelaajan identiteetti. Sitten jos raha voitettiin - kokeiltiin vielä lisää (varmasti nyt tulee jackpot) tai jos hävittiin ( aion kyllä voittaa hävityt rahat takaisin). Pelattiin iloon, suruun ja tylsyyteen. En ole varma, mikä tilanne hänellä nyt on, mutta veikkaan, että tuollaiseen riippuvuuteen auttaa vain täydellinen pelaamisen lopettaminen. Addiktoituneella ns. kohtuupelaaminen ei ole vaihtoehto.

Vierailija
12/46 |
17.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voimia kaikille. Toivottavasti kaikki riippuvaiset suostuvat hoitoon.

Soitin Veikkaukseen vihaisen puhelun, että nostavat ikärajoja edes.

Juuri 18v täyttäneelle tuli veikkauksen kanta-asiakaskortti :((

Ihmetteli itsekin, miksi se tuli, ei ollut mitään semmoista tilannut. Eikä onneksi aio pelata (kortti tuhottiin). Joskus laittanut johonkin nettipeliin tietonsa ja heti veikkaus ottaa 'omakseen'.

Ei minkäänlaista moraalia kys puljulla.

Ja tämä fiksu nuoreni sanoi "niin, Veikkaushan on valtion omistama"...

Hakekaa apua.

Kirjoittakaa yleisönosastoon.

Rahapelit pois.

Uskomatonta, että niitä saa vielä mainostaakin :(((

Niin paljon tuskaa ja vaikeuksia aiheuttaa ihmisille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/46 |
17.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kokemusta on miehestä, joka pelasi tilipäivänään aina koko tilin kasinolla ja sitten elettiin kädestä suuhun seuraavat viikot. Vähitellen tämä johti syvään velkaantumiseen ja pelaaminen paheni, kun se tuli vielä helpommaksi netin kautta. 

Olin nuori ja hyväuskoinen. Vippasin ja "pelastin" miehen lukuisia kertoja hädästä. Meidän onni oli se, että emme olleet aviossa ja kummallakin oli oma talous. Mutta oli se raastavaa katsoa, kuinka toinen eli itsetuhoisesti, valehteli  ja manipuloi jatkuvasti ( tyyliin äitini täytyy päästä sairaalaan jos vain jotenkin pystyt auttamaan...) ja alkoi vihaamaan minuakin sen vuoksi, että omat raha-asiat olivat päin v***ttua. 

Miehen luonne muuttui aivan järkyttävästi, kun joutui pelihimon valtaan. Jos ehdotin jotain muuta tekemistä, hän murjotti murjottamistaan, pelasi suhteessakin valtapeliä, jossa minä yritin lepytellä, mutta mikään ei kelvannut. Karkasi sitten ovet paukkuen yöhön ja jonnekin peliluolaan sössimään loputkin   raha-asiansa. 

Suhde kävi hyvin raskaaksi. Minun olisi jatkuvasti pitänyt pelastaa hänet rahaongelmista. Toisaalta en pystynyt mitenkään hyvällä omallatunnolla edes käyttämään omia rahojani. Mies tarvitsi tyyliin vain ruokaa ja tupakkaa - kaikki muu oli hänen mielestään turhuutta - (paitsi siis oma pelaaminen). 

Kerran olin hänen mukanaan kasinolla ja katselin monttu auki, kuinka hän työnsi 20 euron seteleitä koneen uumeniin.  Vieressä oli joku toinen pelaaja , senkin edessä hänen piti jotenkin näyttää, että nyt voitetaan, eikä lasketa rahoja. Niin vahvasti häneen oli jo syöpynyt pelaajan identiteetti. Sitten jos raha voitettiin - kokeiltiin vielä lisää (varmasti nyt tulee jackpot) tai jos hävittiin ( aion kyllä voittaa hävityt rahat takaisin). Pelattiin iloon, suruun ja tylsyyteen. En ole varma, mikä tilanne hänellä nyt on, mutta veikkaan, että tuollaiseen riippuvuuteen auttaa vain täydellinen pelaamisen lopettaminen. Addiktoituneella ns. kohtuupelaaminen ei ole vaihtoehto.

Kiitos että kerroit tarinasi, vaikka se surullisen tutulta kuulostaakin. Itsekin olen tuohon pelastajan rooliin lähtenyt mikä omalta osaltaan taas on varmaan mahdollistanut pelaamisen jatkamista (tietää että minä aina hoidan asiat jos tulee ongelmia). Juuri tuo "ehkä ensi kerralla tulee jackpot"-ajattelumaailma on minusta se käsittämättömin asia tässä. En tajua miten voi olla niin riippuvainen jostain rahat syövästä kasinopelistä että on valmis menettämään puolison ja kaiken muun sen eteen. 

- AP

Vierailija
14/46 |
17.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et valitettavasti pysty toista auttamaan, jos hän ei itse loppujen lopuksi halua päästä eroon peliriippuvuudestaan. Halun parantua pitäisi olla hänestä itsestään lähtöisin: "En voi enää jatkaa näin, minun on saatava apua jostakin!" Nyt sinä olet hänelle lähinnä mahdollistaja (autat kun ruoka loppuu maksat laskut jne.) ja lopulta huomaat olevasi kaulaasi myöten pohjattomassa suossa. Kannattaa siis itsesi ja oman mielenterveytesi kannalta lähteä, mies varmasti vakuuttelee loputtomasti, että tulee sinun vuoksesi muuttumaan, mutta oikeasti koettaa vaan antaa suhteellenne tekohengitystä, ettet hyvänä auttajana häntä hylkäisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/46 |
17.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kauppojen nurkissa olevat peliautomaatit ovat sellaisia, että jos ne hiljattain tyhjennetty, ne vetävät peleissä pelaajien kaikki rahat sisään. Tämä tilanne on aina pe-su. Aika jolloin pelataan pelejä kaikkein eniten. Joskus osuu hetki jolloin koneet alkavat olla täysinäisiä, silloin ne antavat myös voittoja, mutta suurimman osan ajasta, ne vain imevät rahaa sisäänsä.

Vierailija
16/46 |
17.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos toinen valehtelee ja et kestä enää niin eikö ero ole ihan luonteva vaihtoehto - eihän tollanen avoliitto pidättele ketään

oletko epävarma itsestäsi?

Vierailija
17/46 |
17.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mielenterveysongelmaisen kanssa ei ikinä kannata alkaa parisuhteeseen! Sanon tämän itse vaikea paniikkihäiriö + vaikea masennus -diagnoosilla. Olen eronnut aikanaan ja lisäksi mulla meni välit poikki myös vanhempiini, eivätkä välit ole vuosienkaan jälkeen korjaantuneet. Mt-ongelmainen on sairautensa synkimmässä vaiheessa niin itsekäs paska, ja levittää samalla sairauttaan lähipiiriin. Lisäksi näistä ongelmista ei parane täysin vaan niillä on tapana uusiutua tietyin väliajoin. 

Vierailija
18/46 |
17.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla ollut myös peliriippuvainen exä. Olimme nuoria ja vastarakastuneita. Muutimme yhteen ja kaikki oli ihanaa. Mies pelasi paljon pleikkaa, siis todella paljon, ja minua hävetti se ihan hirveästi. En voinut ymmärtää miksi täysi-ikäinen mies pelaa jotain lasten pelejä kaiket illat ja yöt. Jossain vaiheessa heräsin yöllä tietokoneen ääniin ja sain miehen kiinni nettipeleistä. Olinkin ihmetellyt miksei hänellä oli koskaan rahaa mihinkään reissuihin tai muuhun mukavaan kanssani. No vuode verran katselin sitä parantumiskamppailua ja sitten erosin vanhempieni painostuksella. Hyvä niin. Olen kuullut ystävien kautta että ex pelaa edelleen ja hänen elämänsä on hyvin sekavaa. Ei kykene töihin ja näyttää lähinnä puolukoita.

Vierailija
19/46 |
17.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

 "ehkä ensi kerralla tulee jackpot" - AP

Tämä muka voiton tavoittelu valehtelua läheisilleen ja itselleen. Vähänkään pelihimosta kärsinyt tietää ettei sen voiton tavoittelu ole se syy miksi pelataan. Sillä sitä perustellaan muille. Oikeat syyt ovat psykologisa ja pelihimoinen oikeasti haluaa hävitä ja rankaista itseään jostain käsittelemättömästä asiasta.¨ Juuri se miksi pelataan vaikka voittanut juuri isonkin summa kertoo siitä, ettei voitton perässä olla.

Vierailija
20/46 |
17.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kauppojen nurkissa olevat peliautomaatit ovat sellaisia, että jos ne hiljattain tyhjennetty, ne vetävät peleissä pelaajien kaikki rahat sisään. Tämä tilanne on aina pe-su. Aika jolloin pelataan pelejä kaikkein eniten. Joskus osuu hetki jolloin koneet alkavat olla täysinäisiä, silloin ne antavat myös voittoja, mutta suurimman osan ajasta, ne vain imevät rahaa sisäänsä.

Paljon pelaavilla on aina juuri tämän kaltaisia lennokkaita teorioita siitä miten juuri he ovat tajunneet miten peleissä voi voittaa helpommin ja milloin taas häviää. Kumma vain että he siltikin ovat kroonisesti aina tappiolla...

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kaksi yhdeksän