Sosionomi vai tradenomi vai jokin muu? Mille alalle lähtisin?
hakutoiveiden kanssa pähkäilen, mutten millään osaa päättää minkä laittaisin ykköseksi.
Kommentit (18)
tuntuu siltä, että varsinainen väliinputoajan koulutus; esim. sosiaalityöntekijäksi ei ole pätevyyttä, voidaan ottaa vain määräaikaisiin tehtäviin vaikka homman osaisikin, itsellä takana monta vuotta ketjutettuja määräaikaisia työsuhteita, ketuttaa.
palkkaus on 2000-3000 euroa, eli saman verran suunnilleen kuin sosionomeilla
nuorisotyön, diakonian tai lastentarhan opettajan tutkinnon
jos haluat kasvatustieteiden maisteriksi, opiskele suoraan kasvatustieteiden maisteriksi
olet hakukelpoinen dekaanin luvalla, jos lähtökoulutuksesi on vähintään 3 vuotta, vai kaksi vuotta, en muista kummin se meni, tarkista yliopiston sivuilta
Ihan perussosiaalityöntekijän töitä olen tehnyt kunnan palveluksessa jo viitisen vuotta niillä ketjutetuilla työsuhteilla. Ja tykkään tosi paljon hommasta, sovin hyvin jengiin jne. mutta minkäs teet, kun ei voi vakituiseksi palkata. :( Palkkakin on ihan ok, vähän reilu pari tonnia, epäpätevyys" alennus" on 5%.
Itse funtsailin tuota " pätevöitymistä" eli yliopistoon menemistä, mutta sosionomin koulutuksesta ei siellä katsota paljonkaan hyväksi, joten pitäisi tavallaan aloittaa melkein alusta, vaikka on jo 3,5 vuoden koulu käyty... Ei riitä rahkeet lähteä uudelleenkouluttautumaan.
pitää myös muistaa että siinä on enemmän hommaa kuin pelkässä sosionomin tutkinnossa. Meillä kaksoistutkinon suorittajilla saattoi olla pahimmillaan samaan tenttiin 7 kirjaa enemmän kuin niillä, jotka lukivat sosionomeiksi. Aika moni jätti kaksoistutkinnon kesken. Paljon tietenkin riippuu myös siitä, mikä on se toinen tutkinto mitä suorittaa, itse luin myös kirkon nuorisotyöntekijäksi. Mutta joo, välillä tuntuu ettei sosionomeja oikein osata sijoittaa mihinkään. Yhä edelleen on monille epäselvää, mitä sosionomi voi tehdä.
niille, joilla on oikea kutsumus alalle. Sosionomi tarvitsee työssään myös sydäntään jos toimii sosiaalityöntekijänä. Pelkkä kirjatieto ei pitäisi riittää sosiaalityötä tekeville. Vaaditaan ihmistuntemusta ja empatiakykyä sekä ennakkoluulottomuutta erilaisia elämäntilanteita kohtaan.
Vierailija:
niille, joilla on oikea kutsumus alalle. Sosionomi tarvitsee työssään myös sydäntään jos toimii sosiaalityöntekijänä. Pelkkä kirjatieto ei pitäisi riittää sosiaalityötä tekeville. Vaaditaan ihmistuntemusta ja empatiakykyä sekä ennakkoluulottomuutta erilaisia elämäntilanteita kohtaan.
sen sijaan sosionomeille tehdään psykologiset testit ja opettaja haastattelut. Oletko sitä mieltä, että sosionomeja pitäisi vielä tiukemmalla seulalla haravoida?
tehdä testit, että hakija on oikeasti soveltuva auttamaan hädässä olevia ihmisiä eikä ole joku sairas sadisti tai narsisti
jos teoriaopinnot ovat jääneet toisasiaksi, on kenttätyössä suurisydäminen empaattinen kutsumustyöntekijä täysin suojaamattomassa tilassa ja on altis sijaistraumatisoitumaan ja saamaan burnoutin
empatiaa tarvitaan, mutta niin tarvitaan kykyä tiedostaa työn rajallisuuskin
jos ensin saisi opiskella tutkinnon ja valmistumisen jälkeen vasta testattaisiin, ettei sillä tutkinnolla omakohtaisesti mitään teekään? Mikä siitä olisi saavutettava hyöty?
Vierailija:
tehdä testit, että hakija on oikeasti soveltuva auttamaan hädässä olevia ihmisiä eikä ole joku sairas sadisti tai narsisti
vaikka istuisi murhasta elinkautista tuomiota, onhan näitä opiskelijoita
kyseisessä oppiaineessa. Sitä on suomalainen koulujärjestelmä
päihdehuolto, perhehoito, lastensuojelu, koulutus, nuorisotyö, kehittämishankkeet, projektit, yhdistykset jne. Mitä nyt kukin haluaa tehdä. Monilla on jokin lisäpätevyys, jolla ovat suunnanneet profiiliaan, esim. terapiakoulutus, työnohjauskoulutus jne.
Vierailija:
kyseisessä oppiaineessa. Sitä on suomalainen koulujärjestelmä
Mä kuule luulen, että sillä murhaajalla on aika tyydyttävän kokoinen asiakasverkosto jo valmiina... Kait nyt rikollinen rikolliseen luottaa
Niistä on pulaa. Tradenomeja on liikaa.