Lue keskustelun säännöt.
En voi koskaan olla onnellinen. Miksi eläisin?
15.09.2019 |
Mua ei kiinnosta mikään, ei ole mitään asioita joita haluaisin nähdä, tehdä tai kokea. Tai on yksi, mutta se on asia jota mä en koskaan voi kokea. Molemminpuolinen rakkaus siis. Ei, tää ei johdu yksipuolisesti rakastumisesta ja siitä että uskoisin että en voi koskaan rakastaa ketään muuta vaan siitä että tiedän että kukaan ei voi koskaan hyväksyä ja rakastaa mua. Mitä väliä on sillä jos itse yksinään hyväksyy itsensä? Kukaan ei näe sua, et ole olemassa kenellekään, et voi antaa kenellekään hellyyttä etkä saada sitä.
Elämä voi olla hyvää yksinkin - jos siis on niitä asioita joita haluaa nähdä, tehdä ja kokea, mutta kun mulla ei ole. Ei mitään.
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ollaan kaikki osa suurta kokonaisuutta. Rakastaa itseään, rakastaa kaikkea. Luopua tuomitsemisesta ja asioiden arvostelusta, kellua jatkuvuuden ajatuksessa. Kärsimystä ei kukaan voi ottaa pois, voi vain itse lakata takertumasta siihen. Kärsimykseen tarkertuminen on kuin tuttu peitto. Se erottaa sinut maailmasta ja todellisesta yhteyden tunteesta kaikkeen.
Käytkö luonnossa? Suosittelen niin kovasti!
Olen itse löytänyt hyvää sulateltavaa buddhalaisesta kirjallisuudesta. Suuntauksesta riippuen todella lähellä suomalaista pessimismiä mutta sillä väännöksellä että lopulta kaikki on kuitenkin ookoo. Pahoja asioita tapahtuu, mutta niin myös hyviä, ja kokonaisuus pysyy käynnissä - kun olo tuntuu ahtaalta ja ahdistavalta, voi keskittyä hengittämiseen ja siihen miten hyvältä tuntuu saada ilmaa keuhkojen täydeltä. Hengittää ulos tuskaa, hengittää sisään rauhaa. Se avaa ajatuksillekin tilaa.
Jos englanninkieli taipuu niin katso youtube vaikka Pema Chödrön. Hän on pettynyt ihmisiin ja rakkauteen todella pahasti ennenkuin jätti vanhan elämänsä taakse ja sitoutui ottamaan selvää mikä kärsimyksen salaisuus on.