Vinkkejä / suhtautumisneuvoja itsepäisen vanhuksen käsittelyyn?

Jos kaikki keinot on käytetty, mitäpä siinä enää muuta voi tehdä? Anna vanhuksen tehdä niin kuin haluaa, edestään sitten löytää jos niikseen on.

Lähde käveleen ja sano, että hän voi soittaa, kun tarvitsee apua. Vanhukset haluavat olla itse vastuussa. Se pitää suoda heille.

Vierailija kirjoitti:

Lähde käveleen ja sano, että hän voi soittaa, kun tarvitsee apua. Vanhukset haluavat olla itse vastuussa. Se pitää suoda heille.

Haluavat olla itse vastuussa, mutta sitten kuormitetaan omaista, vaikka ammattiapuakin olisi saatavilla.

Ja joo, kyllä käyn tapaamassa, mutta on asioita, jotka ammattilainen voisi hoitaa.  

Enkä ole ap.

Kun vanhuksiin suhtaudutaan kuin pikkulapsiin niin en ihmettele jos suuttuvat.

Minä vastaavissa tapauksissa huudan puhelimeen ihan surutta, kun samoista asioista pitää vängätä uudestaan ja uudestaan. Vanhuksella ei ole kyse muistisairaudesta vaan hän olettaa, että kaikki paapovat häntä joka hetki vaikka kykenee ihan itsekin. Kun jotain pikkuasiaa pitää vatvoa kolme vuorokautta, niin minun jaksaminen loppuu. Minulla on omiakin murheita ja tällä hetkellä isoja sellaisia.

Missä kunnossa leikkaushaava on? Siisti vai tulehtunut? Ei siisti paljoa hoitoa tarvitse. Onko hän siisti ihmisenä, ettei saa tulehdusta haavaansa likaisesta kodista? Onko sairauksia, jotka hidastasiavat haavan paranemista, esim diabetes? Pihi? Kotisairaanhoitajan käynnit nyt eivät paljoa maksa.

Leskivanhempani oli lonkkaleikkauksessa ja autolla ajo kiellettiin ainakin kuudeksi viikoksi. No, sain selville että oli ajellut jo viiden päivän kuluttua leikkauksesta, kun "eihän se lonkka ole enää kipeä..." Kotisairanhoitoa tai muuta apua ei huolinut vaikka kunnasta tarjottiin. Lonkka YLLÄTTÄEN kipeytyi myöhemmin ja pahasti, seurasi kauhea lääkärirumba, mutta sillä ei ole vanhuksen mukaan mitään tekemistä sen kanssa että ajoi liian aikaisin autoa ja kulki ilman keppiä ja rollaattoria. Omissa nahoissaan nämä kivut nyt kärsii, en voi tehdä mitään.

Ap:lta kiitoksia kaikille vastanneille.  Kyllä se näin on, kuten ensimmäinen vastaajakin sanoi, että kun kaikki keinot on käytetty niin eipä siinä enää mitään ole tehtävissä.

Homma lähti laukalle jo alusta pitäen. Yritin sanoa ja painottaa vanhukselleni, että miettisi asiat jo etukäteen valmiiksi ennen leikkausta niin ei tarvitsi lääketokkurassa miettiä, mutta hän ei siihen suostunut, koska oli jostain omista tietotoimistoistaan kaivanut käsityksen, että hän toipuisi leikkauksesta huomattavasti nopeammin kuin keskiverto Virtanen. Yritin sanoa, että voihan sitä varmuuden vuoksi varautua tilanteeseen ja jos näyttää siltä, että ei ole tarpeen, niin mikään ei ole helpompaa kuin ilmoittaa, että nyt palvelua A ei sitten tarvitakaan, mutta ei... Sanoin hänelle myös, että voin maksaa palvelut niin ei tarvitse miettiä kustannuksia, mutta ei.. Muissa sukulaisissa (samaa ikäryhmää) kokemusta samasta operaatiosta, mutta myöskään heidän mielipiteellään ei mitään merkitystä eli ei ole vain eri sukupolvien välistä skismaa. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta jos ihminen ei halua tulla autetuksi niin silloin hänen on saatava tehdä asiat itse. 

Vierailija kirjoitti:

Leskivanhempani oli lonkkaleikkauksessa ja autolla ajo kiellettiin ainakin kuudeksi viikoksi. No, sain selville että oli ajellut jo viiden päivän kuluttua leikkauksesta, kun "eihän se lonkka ole enää kipeä..." Kotisairanhoitoa tai muuta apua ei huolinut vaikka kunnasta tarjottiin. Lonkka YLLÄTTÄEN kipeytyi myöhemmin ja pahasti, seurasi kauhea lääkärirumba, mutta sillä ei ole vanhuksen mukaan mitään tekemistä sen kanssa että ajoi liian aikaisin autoa ja kulki ilman keppiä ja rollaattoria. Omissa nahoissaan nämä kivut nyt kärsii, en voi tehdä mitään.

Tiesithän, että auton ajamista ei ole kielletty sen lonkan kipetymisen takia vaan siksi, että etenkin manuaalivaihteisessa autossa jalkaa tarvitaan painamaan polkimia. Jos ei ole tarpeeksi voimaa, syntyy ongelmia. Sama ilman keppiä tai rollaattoria kulkemisessa: ne ovat vain tukena, ei niitä ole mikään pakko sen lonkan paranemisen kannalta käyttää.

Mistäkö tiedän? Lonkkani leikattiin ja kaikki tämä kerrottiin ihan ystävällisessä hengessä.

Antaisin hänen tehdä kuten haluaa.

Itsemääräämisoikeus on vaikea asia. Vaikka näkisi selkeästi, että jostain olisi hyötyä niin toisen kieltäytyessä apua ei väkisin voi antaa.

Itse työskentelen vanhusten kanssa ja olen huomannut, että vanhukset arvostavat paljon työtä. Joten itse usein jos vanhus vastustelee hoitoa vetoan siihen, että se on minun työtäni jonka itse olen itselleni valinnut ja jota haluan tehdä, ja lisäksi pomo odottaa minun tekevän sen työn josta palkan saan.

Lisäksi joskus auttaa kun kertoo vanhukselle, että hän on itse tehnyt jo niin paljon, että ansaitsee saada apua, ja ansaitsee saada helpotusta arkeensa.

Hankalia asoita, mutta jos joku ei halua apua niin se täytyy vain hyväksyä, täytyy yrittää olla tuntematta huonoa omaatuntoa ja huolta ja keskittyä hyviin asioihin.

Eipä siinä ole vaihtoehtoa kun antaa tehdä omalla tavallaan ja seurata etäältä. Jossain vaiheessa huomaa ettei pysty.

Omien isovanhempien suurin pelko oli se, ettei voi itse tehdä kun olivat siihen tottuneet. Mummi antoi lopulta hieman periksi ja antoi pukea ja auttaa pesulla. Vaari taas leikkauksen jälkeen sai ihan itse todeta ettei enää pysty raskaaseen työhön.

Vierailija kirjoitti:

Itsemääräämisoikeus on vaikea asia. Vaikka näkisi selkeästi, että jostain olisi hyötyä niin toisen kieltäytyessä apua ei väkisin voi antaa.

Itse työskentelen vanhusten kanssa ja olen huomannut, että vanhukset arvostavat paljon työtä. Joten itse usein jos vanhus vastustelee hoitoa vetoan siihen, että se on minun työtäni jonka itse olen itselleni valinnut ja jota haluan tehdä, ja lisäksi pomo odottaa minun tekevän sen työn josta palkan saan.

Lisäksi joskus auttaa kun kertoo vanhukselle, että hän on itse tehnyt jo niin paljon, että ansaitsee saada apua, ja ansaitsee saada helpotusta arkeensa.

Hankalia asoita, mutta jos joku ei halua apua niin se täytyy vain hyväksyä, täytyy yrittää olla tuntematta huonoa omaatuntoa ja huolta ja keskittyä hyviin asioihin.

Olipa hyvät vinkit, kiitos. En ole ap, mutta ongelma on tuttu. Aika pitkälle olen jo luovuttanut, koska homma alkoi mennä farssin puolelle, kun vanhus "karkasi" työntekoon :D  Jotenkin se meni niin överiksi jo, että ajattelin, että mitä se oikeasti mulle kuuluu, jos haluaa kuolla äkilliseen sydänkohtaukseen. Ehkä se on hyvä kuolema kuitenkin juuri hänelle, kuolla talvisaappaat jalassa ja lumilapio kädessä.