Onko täällä ketään, joka olisi saanut parisuhteen heikosta itsetunnosta huolimatta?

Tunnen useitakin. Naimisiinkin menty ja lapsia tehty. Itse olen yksi heistä. Mikä nyt on kenestäkin hyvä parisuhde, täydellisiähän ei olekaan, mutta ainakaan mitään noista mainitsemistasi ei ole niissä ollut.

Minä ja yhä oon suhteessa. Mies on hirveen hellä ja kannustava. Joskus se ärsyttää mutta ymmärrän olla kiitollinen. Ärsytys johtuu siitä, että joskus on vaikea päästää lähellä ja antaa lohduttaa, jos olen vaikka ahdistunut.

Minä. Sattui vain oikea mies kohdalle eikä luovuttanut.

Tärkein ominaisuus on se, ettei vähättele mun itsetunto-ongelmia vaan tsemppaa ja rakastaa.

Joskus minusta on tununu, että osa heistä joilla on verraten heikko itsetunto puskevat ja pyrkivät keinoja kaihtamatta parisuhteeseen kenen hyvänsä (lurjuksen) kanssa, koska uskovat ja luulevat, että heidän itsetuntonsa ja yleinen arvotuksena nousisi parisuheen myötä korkeammalle tasolle.

- Toisinaan vähän vastaavaa tapahuu erojen yhteydessä. Toinen haluaa mahdollsimman äkkiä löyää ja saada rinnalleen kenen hyvänsä kumppaniksi jotta vosii (muka) osoitaa exsälleen, että katso nyt minkä minussa menetit kun "heti" sain iselleni "tällaisen" saaliin... -Siis ikäänkuin olisi erityinen ansio löytää eron jälkeen kuka hyvänsä uudeksi kumppaniksi, tai ainakin ns. laastariksi