En kestä kohta enää lapsen ystävää, tarhakaveria.

Ovat hyviä ystäviä ja leikkivät eniten keskenään tarhassa. Käyttäytyy hoitajien silmien alla kuin kultainen enkeli. Lapselle ei kuitenkaan vanhemmat ole saaneet minkäänlaista kuria, ja lapsi tekee (mm lyö äitiään, sylkee, ottaa leluja ruokapöytään, lähtee kesken syönnin pois ja tulee milloin haluaa, syö jos haluaa, ottaa itse jääkaapista mitä haluaa jne jne jne), ja sanoo (haukkuu äitiään, isäänsä, kavereitaan, huutaa, itkee, raivoaa) mitä haluaa. En kestä enää kuunnella miten haukkuu lastani. " minna on pippeli" minna pinna minna pinna lällälää" - tyyleillä. Lapseni alkaa " pahimmassa tapauksessa" itkeä. Olen tuhansia kertoja sanonut lapselle, ettei noin saa sanoa, ei noin saa tehdä, jne ja kyllähän se äitikin yrittää tyyliin " älähän nyt" tai " mitäs sinä nyt" .



Olemme äidin kanssa hyviä kavereita, mutta kohta palaa pinna ja sanon mitä ajattelen. En aio olla missään tekemisissä kyseisten ihmisten kanssa, jos eivät saa *anteeksi* kakaraansa kuriin, tai eivät opi itse kuinka lasta kasvatetaan. Ja se joka aikoo kommentoida, että jos olette hyviä kavereita, niin pitäisi minun pystyä sanomaan mutta ei se ole niin helppoa. Ystävällisestihän voisin huomauttaa asiasta, mutta olen varma että " viha" paistaa äänestäni. Olen niin hiton kyllästynyt, siihen että se lapsi ei omaa mitään käytöstapoja ja siihen, etteivät sen vanhemmat, aikuiset ihmiset, osaa vähääkään kasvattaa lasta.