Voiko käynnistystä vaatia kun raskaus edennyt 41 viikolle?
Kommentit (9)
niin kuinka usein synnytys on käynnisetty? Ystäväni sai käynnistyksen laskettuna päivänä kun vähän valitteli olotilaansa. Ei vain jaksanut odottaa. Itse taas lähinnä pelkään vauvan hengen puolesta ja siksi kyselen kokemuksianne.
ap
Muutamaa päivää aiemmin aloin metelöimään ;) Viikonloppu välissä pidensi odotusaikaa, en halunnut käynnistykseen perjantaina (torstaina kitisin) viikonloppua vasten, joten sitten aloiteltiin maanantaina. Vauva syntyi seuraavana iltana.
Se pelottaa että istukan ja napasuonivirtauksissa tulee jotain häikkää ja vauva menehtyy. Ed. raskaudessa kävi niin ettei vauva kasvanut eikä lapsivettä ollut tarpeeksi. Nythan ei edes ultrata välillä ja tarkisteta miten asianlaita on ellen mene yksityiselle. Kuitenkin itse tiedän tarkalleen hedelmöityspäivänkin. Anoppikin on ihan helisemässä miten Suomessa näin kauan odotutetaan. Joissakin maissa yliaikaisuus käynnistetään viimeistään 7vrk jälkeen.
ap
ei sillä vielä mitään hätää ole. Käynnistys voi olla rajukin ja repiä sun kallisarvoiset paikat.
Turhaan pelkäät. Vauvan tilaa tarkkaillaan sitä tiheämmin, mitä enemmän la menee yli. Jos lapsi ei ole kauhean iso ja lapsivettä on riittävästi ja muutenkin kaikki normaalisti, niin tuskin saat käynnistystä aikaisemmin.
Ja hei, ei kukaan järki-ihminen ehdoin tahdoin halua synnyttää käynnistämällä. Se on niin kettua puuhaa että...
Kumman otat: 20h jumalattomia alituisia supistuksia ilman avaavaa vaikutusta vai 2h ja plups....vauva käsissä.
Käytännöt vaihtelee, mulla ei TAYSsissa käynnistetty vielä 42+3, ehkä en valittanut tarpeeksi, vaikka olin todella kipeä ja henkisestikin ihan rikki.
Mutta kannattaa muistaa, että käynnistetyssä synnytyksessä riskit on aina suuremmat, joten ihan huvikseen sitä ei kannata vaatia. On aina parempi, että lapsi saa tulla omaa tahtiaan ulos. Tietysti olisi suotavaa, että kontrollit alkaisivat aiemmin, vaikkakin yliaikaisuushan alkaa vasta rv 42. Mulla nuo kontrollit oli 41+5, 42+1, 42+3, joten aika usein kontrolloivat sitten, kun on oikeasti yli.
Toivottavasti nyt ei tarvisi kärvistellä niin pitkään, rv 39 menossa.
Vierailija:
Käytännöt vaihtelee, mulla ei TAYSsissa käynnistetty vielä 42+3, ehkä en valittanut tarpeeksi, vaikka olin todella kipeä ja henkisestikin ihan rikki.
Se pelottaa että istukan ja napasuonivirtauksissa tulee jotain häikkää ja vauva menehtyy. Ed. raskaudessa kävi niin ettei vauva kasvanut eikä lapsivettä ollut tarpeeksi. Nythan ei edes ultrata välillä ja tarkisteta miten asianlaita on ellen mene yksityiselle. Kuitenkin itse tiedän tarkalleen hedelmöityspäivänkin. Anoppikin on ihan helisemässä miten Suomessa näin kauan odotutetaan. Joissakin maissa yliaikaisuus käynnistetään viimeistään 7vrk jälkeen.
ap
Siksi minäkin käynnistystä vaadin, kun edellisessä raskaudessa (joka meni myös yli) istukka oli rappeutunut pahasti (selvisi synnytyksessä) ja leikittiin siis lapsen hengellä roikuttamalla synnytystä. Myöskään ensimmäinen synnytykseni ei mennyt ongelmitta. Ja kaikki ovat siis olleet yliaikaisia.
7
Ei neuvolassa käynti paljon vauvan tilaa osaa katsoa dopplerilla kuuntelemalla ja käsin kopeloimalla. Kyllä se on se ultra jossa näkyy vauvan vointi. Neuvolassa saan käydä niin usein kuin haluan mutta mielestäni käynnit ovat turhasta kerta viikossa ihan tarpeeksi. Tässä loppuvaiheessa pitäisi olla ultra olla vähintään se kerran viikossa.
ap
Silloin jos kaikki ok niin antavat mennä pidemmällekin.