Milleniaalien ihanteita ja ajattelua on vaikea ymmärtää
Esimerkiksi nyt vaikkapa treffailu- ja kahvilan ulottuisi, hipsteriys kokonaisuudessaan.
Sekä se että pitäisi olla niin sosiaalinen ja avoin, ainakin esittää sellaista. Matkustelu..
Autotune-artistit. Tuotemerkkien palvonta. Finglishin käyttö. Jne jne.
Kommentit (22)
Ei matkustelu kuulu milleniaaliuteen, eikä myöskään täydy olla sosiaalinen ja avoin.
No aitoa päämäärättömästi nuoruutensa ilman minkäänlaista kunnianhimoa lellunutta X:ää ei luulisi muitten ajattelun vaivaavan mitenkään. Here are now, entertain us!!!
Sanoo ap jolla on ainakin 5 lainasanaa/finglishmiä omassa viestissään 🤣😂
Häh? Ei tossa ollu kyllä järjen hiventä tossa aloituksessa, eikä nää nykynuoret ole yhtään tollasia, ainakaan ne jotka tunnen. Päinvastoin todella fiksuja, kypsiä ikäisekseen, vastuuntuntoisia, eivät esim. käytä alkoholia, piittaavat maailman menosta ja ongelmista, siis muustakin kuin omasta navasta, eivät ole kiinnostuneita kuluttamisesta, vaan siitä, miten tästä maailmasta saataisiin vielä sellainen paikka, jossa kaikilla olisi mahdollisuus elää hyvää elämää. Mielestäni päinvastoin moneen sukupolveen heillä on arvot kohdallaan - muutakin kuin materian ja auktoriteettien palvontaa ja sokeaa laumasieluisuutta.
Mä olen X-sukupolvinen hipsteri, joka tykkään istuskella hipstereille tyypillisen asuinalueeni kahviloissa. Joten en voi sanoa että noita olisi vaikea ymmärtää.
Avoimuuden ja sosiaalisuuden paine ei minusta ole niinkään minkään sukupolven juttu vaan amerikkalaista hapatusta joka yrittää rantautua tänne sukupolvesta riippumatta. Esim. bisneselämässä tapaa 50+ tyyppejä, jotka on olleet ikänsä omanlaisiaan jurrikoita, mutta yhtäkkiä saaneet päähänsä että täytyy olla dynaaminen, nuorekas ja avoin, ja alkavat esittää sellaista turboahdettua ja lipevän sujuvaa jenkkityylisesti sosiaalista. Itse en periaatteesta osallistu vaan puolustan oikeuttani olla juro suomalainen introvertti.
Tuotemerkkejä nuoret on tainneet vähän aina "palvoa", oli omassakin nuoruudessani jo paljon sitä että jyvät eroteltiin akanoista sen perusteella minkämerkkisiä vaatteita ja muita hyödykkeitä oli.
Vierailija kirjoitti:
No aitoa päämäärättömästi nuoruutensa ilman minkäänlaista kunnianhimoa lellunutta X:ää ei luulisi muitten ajattelun vaivaavan mitenkään. Here are now, entertain us!!!
Meinaatko ettei lellunut ajattele, päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Häh? Ei tossa ollu kyllä järjen hiventä tossa aloituksessa, eikä nää nykynuoret ole yhtään tollasia, ainakaan ne jotka tunnen. Päinvastoin todella fiksuja, kypsiä ikäisekseen, vastuuntuntoisia, eivät esim. käytä alkoholia, piittaavat maailman menosta ja ongelmista, siis muustakin kuin omasta navasta, eivät ole kiinnostuneita kuluttamisesta, vaan siitä, miten tästä maailmasta saataisiin vielä sellainen paikka, jossa kaikilla olisi mahdollisuus elää hyvää elämää. Mielestäni päinvastoin moneen sukupolveen heillä on arvot kohdallaan - muutakin kuin materian ja auktoriteettien palvontaa ja sokeaa laumasieluisuutta.
teinit ei oo milleniaaleja, en muista niiden sukupolven nimeä.
Eiväthän milleniaalit ole mitään "nykynuoria"? Minä ainakin olen melkein 40.
Millennials, also known as Generation Y (or simply Gen Y), are the demographic cohort following Generation X and preceding Generation Z. Researchers and popular media use the early 1980s as starting birth years and the mid-1990s to early 2000s as ending birth years.
Milloin olet ap itse syntynyt?
Vierailija kirjoitti:
Sanoo ap jolla on ainakin 5 lainasanaa/finglishmiä omassa viestissään 🤣😂
Aloituksessa ei ole finglishiä, en tiedä mikä autotune on suomeksi.😣
Vierailija kirjoitti:
Eiväthän milleniaalit ole mitään "nykynuoria"? Minä ainakin olen melkein 40.
Missä niin väitin?
Olen huolestuneena seurannut nolkytlukulaisia sukulaislapsia. Surettaa kun heillä on älylaite kädessä koko ajan. Pienikin pelannut taaperosta asti.
Minä tätinä olisin pitänyt kuntopiiriä ja mölkkykisaa, mutta he ovat kiinnostuneita vain laitteista.
Itse en ole somessa ja mietin, mistä ihmeestä somessa puhuttaisiin, jos ei ole käytännön kokemusta mistä ammentaa.
Rakastan juuri noita lapsia, mutta mietin että laitetta räpläävät on TYLSIÄ.
Vierailija kirjoitti:
Ei matkustelu kuulu milleniaaliuteen, eikä myöskään täydy olla sosiaalinen ja avoin.
Ei siltä näytä.
Vierailija kirjoitti:
Olen huolestuneena seurannut nolkytlukulaisia sukulaislapsia. Surettaa kun heillä on älylaite kädessä koko ajan. Pienikin pelannut taaperosta asti.
Minä tätinä olisin pitänyt kuntopiiriä ja mölkkykisaa, mutta he ovat kiinnostuneita vain laitteista.
Itse en ole somessa ja mietin, mistä ihmeestä somessa puhuttaisiin, jos ei ole käytännön kokemusta mistä ammentaa.
Rakastan juuri noita lapsia, mutta mietin että laitetta räpläävät on TYLSIÄ.
Ne ei ole milleniaaleja.
Milleniaalit on sellasia päälle 2-3kymppisiä.
Eniten hämmentää se, että historiaa yritetään pyyhkiä pois eikä ymmärretä mitä kaikkea se on vaatinut, että länsimaissa on saatu pystyyn näinkin vakaat ja turvalliset kansallisvaltiot. Tämä ei pysy pystyssä, jos täällä ei olla ylpeitä omasta identiteetistä ja pidetä tarkkaa huolta omista arvoista ja rajoista. Ja meillä ei ole resursseja ottaa tänne eläteiksi loputonta ihmisvirtaa kehitysmaista, vaan heitä pitää auttaa saamaan pystyyn omat valtionsa.
Nuoreni ovat hyvä niissä asioissa, missä itse koin vaikeuksia. Olen päässyt vaikuttamaan heihin kasvatuksella ongelmia ennalta ehkäisevästi.
Olen kertonut, mitä itse olisin tahtonut, mutta en osannut. En pystynyt, kun en kyennyt itse, kun en saanut tukea vanhemmiltani.
Vierailija kirjoitti:
Sanoo ap jolla on ainakin 5 lainasanaa/finglishmiä omassa viestissään 🤣😂
Jaha, ilmeisesti sitä ollaan taas niitä tampioita joiden mielestä kielen rappeutumisesta ei saa valittaa jos "käyttää itsekin lainasanoja". Sitten esimerkkinä mainitaan selvää suomenkieltä kuten esim. sohva, video, mopo, televisio.
Eiköhän kuule AP tarkoittanut sitä hands down ihan fine etc -finglishpaskakieltä jota nykyään valitettavasti joutuu nuorten suusta kuulemaan.
Ja turhaan vastaat mitään koska olet tampio etkä todennäköisesti ymmärtänyt äskeisestä hölkäsen pöläystä :P
Ketkä lasketaan milleniaaleiksi? Olen aina ihmetellyt tämän sanan käyttöä. Eikös milleniaalin pitäisi tarkoittaa nimensä mukaisesti 2000-luvulla syntynyttä? Olenko minäkin milleniaali, vaikka olen syntynyt 90-luvun alussa? Muistan ajan, jolloin oli vielä puhelinkopit ja kirjeenvaihtokaverit lemmikkilehtien palstoilta, vanhat Saabit oli yleisiä perheautoja, Mäkkärissä ruokailu oli arjenluksusta ja suurin osa aikuisista täysjärkisistä ihmisistä ei edes tiennyt mikä on avokado. Silti koen samaistuvani paljon enemmän nuorempiin "milleniaaleihin" kuin vanhempiin ikäpolviin. Eihän senioreitakaan sanota milleniaaleiksi, vaikka moni papparainen osaa käyttää sujuvasti tietokonetta ja älypuhelinta. Osa 60-luvulla nuoruutensa eläneistä voi olla hyvinkin vapaamielisiä "hippejä" ja nykyinen Kalliolainen hipsteri vastaa 80-luvun juppeja.
Kyllä minun mielestäni nykynuoret ovat keskimääräistä avarakatseisempia ja humaanimpia kuin vanhemmat ikäpolvet. Nuoret ovat kasvaneet ilmasto- ja ympäristöongelmarummutuksen keskellä (mm. painottavat kasvisruokailua, ovat kiinnostuneet luonnosta uudella tavalla). Nuoret ovat globaaleja, mikä ei liity pelkästään matkusteluun, vaan netin käyttö on mahdollistanut yhteyden erilaisiin kulttuureihin ympäri maapalloa. Nuoret ovat kasvaneet pienestä pitäen tietotekniikan kanssa, joten ovat siinä taitavia ja pystyvät vastaamaan tulevaisuuden työelämän tarpeisiin, nuorilla on hyvä medialukutaito ja nuoret osaavat ajatella kriittisesti. Nuoret eivät alistu vanhan maailmanajan kapitalistiseen tehdastyöläisajatteluun, vaan nuoret osaavat vaatia asioita oman hyvinvointinsa eteen ja hakevat elämäänsä mielekkyyttä. Nuoriin ei tehoa enää kiristys ja uhkailu-mentaliteetti, vaan nuoret ovat tietoisia omista oikeuksistaan ja uskaltavat ilmaista oman mielipiteensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoo ap jolla on ainakin 5 lainasanaa/finglishmiä omassa viestissään 🤣😂
Jaha, ilmeisesti sitä ollaan taas niitä tampioita joiden mielestä kielen rappeutumisesta ei saa valittaa jos "käyttää itsekin lainasanoja". Sitten esimerkkinä mainitaan selvää suomenkieltä kuten esim. sohva, video, mopo, televisio.
Eiköhän kuule AP tarkoittanut sitä hands down ihan fine etc -finglishpaskakieltä jota nykyään valitettavasti joutuu nuorten suusta kuulemaan.
Ja turhaan vastaat mitään koska olet tampio etkä todennäköisesti ymmärtänyt äskeisestä hölkäsen pöläystä :P
Sehän tässä onkin typerää, että aiemmin käyttöön tulleet lainasanat nähdään ihan normaalina ja ok asiana, mutta uudemmat ovat helvetistä. Ja tiedän jo että olet niin tampio ettet ymmärrä kuinka typerää se on 😉.
Piti lukea treffailu- ja kahvilakulttuuri. Ei ulottuisi...