Moraaliko hukassa

Seurailin nettikeskusteluja, joissa suurin osa käsitteli "epätoivoisia eronneita isiä", "päiväkodin tätien flirttailijoita" tms.

Itselläni tilanne onkin tavallaan päinvastainen. Eli olen töissä päiväkodissa ja ihastunut tulenpalavasti erään pikkutytön isään. Pääsääntöisesti äiti hakee tytön päikystä.

Tilanne saattaisi olla jopa hieman edullinen minulle, koska tämän lapsen vanhemmat ovat muuttaneet erilleen, mutta ovat edelleen kihloissa keskenään. Asuvat vieläpä samalla kylällä eli mistään töiden puolesta muuttamisesta kyse ei voi olla. Väkisinkin tulee ilmi, ettei suhde kovinkaan hyvällä pohjalla voi olla. Tiedän lasten vanhempien jopa työskentelevän saman työnantajan alaisuudessa.

Ihastukseni laadun epätoivoisuudesta kertookin juuri se, että lähes ainut kontaktini tähän isään on 1-2krt kuussa, joskus ei sitäkään. Facebookista voin katsella kuvia joita tuleekin lähes päivittäin katseltua.

Mies on itseäni yli 10v vanhempi, tosin nuoren näköinen..menisi alle 30-vuotiaasta. Olenko aivan moraaliton ihmisluuseri tunteideni kanssa? Olisiko väärin lähestyä miestä esim. FB:n kautta? Tiedän että se voisi viedä vaikka työpaikkani pahimmassa tapauksessa😭. Sen miehen pelkkä tilannekomiikka/äly hurmaa välittömästi jalat letkuiksi.

Lapsikin on niin isänsä näköinen suurine silmineen, että saan pelkästään hänen näkemisestään lohtua ikävääni💕. Mitä tämmöisissä tilanteissa kannattaa tehdä? Tiedän, etten noin vain tätä isää unohda😭. Estänkö hänet Facebookissa jotta en pakkomielteisesti katsele hänen kuviaan? Vai testaanko kepillä jäätä ja lähestyn somessa tai vaikka isänpäivätapahtumassa, isän lasta hakiessa tms?

Perhettäkään en halua hajoittaa, mutta asuvatkin jo erillään.. Lapsi on vasta kolme, eli piinaanko itseäni ajatusteni kanssa vielä yli kolme vuotta? Asutaankin samalla kylällä, joskaan ei juuri ikinä nähdä.

Asiaa pahentaa, etten itsekään ole sinkku ja ajattelen tuota miestä jopa oman mieheni kanssa sängyssä. Viihdyn työssäni, mutta sanomattakin on selvää, että tilanne on helvetillinen, jos ei muille (vielä), niin itselleni kyllä päivittäin jopa oman mieheni kanssa, josta tunnen syvää morkkista😢.

Kertokaa fiksut kanssasisaret, tai miksei veljetkin, jotka ovat olleet samassa tilanteessa kuinka tulisi toimia?