Lapseni on niin itsekäs

Lapsi sijoitukseen hetkeksi niin oppii arvostamaan kotioloja taas

Eikö tuo ole ihan normaali vaihe 6-7-vuotiaan elämässä. Googlaa kuningasvuosi.

Käytös ei ole lapsen syytä. Lapsi -heijastaa- opittua käytösmallia tai aikuisen käytöstä. Kasvatus vaikuttaa myös onko johdonmukainen vai ei. Onko ystävällistä vai tylyä. Kuunteleeko joku häntä ymmärtäen. Mitä ne asiat ovat joista tulee riitaa? 

Mitä jos keksisit lapselle tekemistä? Iltaisin kuskaat kavereille kylään tai kaverit tulee teille. Monelle illalle harrastuksia. Viikonloppuna palkkaat vaikka hoitajan teille että saat lepuuttaa hermoja ja mennä vaikka miehen kanssa treffeille. Kun lapsella on mielekästä tekemistä niin monesti kiukuttelu äidille vähenee.

Tuttavapiiriini kuuluu tällainen 9v ja minulla kesti vuosia ymmärtää, millainen hän on kotona. Viikon loma perheen kanssa - hän ei vaan jaksanut pitää kuorta yllä noin kauaa. Koulussa myös sujuu.

Kotona jatkuva huuto, syyllistäminen, karjuminen ja valitus ja vaatiminen. Mikään ei riitä. Tässä tapauksessa on ehkä kyse jostain muustakin kuin kasvatuksesta. Sisarukset eivät käyttäydy näin.

Hyi mikä lapsi.

Äiti antanut vallan lapselle. Ei osannut kasvattaa. Antanut aina lapselle mitä haluaa, tai mitä haluaa tehdä. Nyt sitten pulassa, kun lapsi kasvanut ja "haluaminen" on voimakkaampaa, kuin taaperoiässä.

Äiti on menettänyt jo otteensa lapseen, peli menetetty. Ei se lapsi muuta asennettaan, kun on tottunut saamaan haluamansa, jos ei muuten, niin kiukkuamalla. Nyt äiti niittää sitä, mitä on aiemmin kylvänyt.

Kun annetaan kaikki periksi niin edestään löytää mitä taakseen jättää. 

Vierailija kirjoitti:

Tuttavapiiriini kuuluu tällainen 9v ja minulla kesti vuosia ymmärtää, millainen hän on kotona. Viikon loma perheen kanssa - hän ei vaan jaksanut pitää kuorta yllä noin kauaa. Koulussa myös sujuu.

Kotona jatkuva huuto, syyllistäminen, karjuminen ja valitus ja vaatiminen. Mikään ei riitä. Tässä tapauksessa on ehkä kyse jostain muustakin kuin kasvatuksesta. Sisarukset eivät käyttäydy näin.

Oikeistihan en tiedä tuon perheen taustaa ja tilannetta, mutta lapset ovat persoonia ja omia yksilöitä. Se mikä sopii tietyn temperamentin omaavan lapsen kasvatuksessa, niin ei välttämättä sovi taas toiselle. Saman perheenkin sisällä voi olla siis tarpeen toimia eri lasten kanssa erilailla. Se että perheessä on myös niitä normaalisti käyttäytyviä lapsia ei tarkoita etteikö tuon hankalan lapsen kasvatuksessa olisi voinut mennä jotain pieleen.

Perinteinen vanhemmuus hukassa- keissi. Nyrkki pöytään, ja lapsi huutakoon ja mesotkoon, periksi et enää anna missään. Sille mukulalle on nyt vain näytettävä närhen munat, ja se mistä kana pissii. Voita hakea perheneuvolasta tuen tähän hommaan, mutta nyt se on tehtävä, myöhemmin ei enää onnistu. Nyt pelkäät lastasi, ja se on ihan väärä tie. 

Olen ollut lastenhoitajana ja lapset käyttäytyivät mua kohtaan samalla tavalla. Mulla on koulukiusaamistaustaa ja narsistisia piirteitä omaava vanhempi, eli oon varmaan jotenkin alistuva ja helpon kiusattavan oloinen koska aika pian noi hoitolapsetkin alkoi kiusaamaan mua samalla tavalla kuin kaikki aiemmin, ja kuten sun lapsesi. Suuri pelkoni onkin että jos joskus saan lapsia, tapahtuu kuten aloittajalle. Mun on hyvin vaikea myös sietää ilkeyttä ja rajoja rikkovaa käytöstä, olisi vaikea pitää ihmisestä enää joka käyttäytyy noin. Vaikka olisi oma tytär. Hoitolapsille en näyttänyt että inhosin heidän käytöstä, mutta vaistosi sen pelon varmaan. Hoitolasten vanhemmille joskus avauduin ja herkkänä itkin että he kohtelevat mua tosi kurjasti, äiti puhutteli heitä kunnolla mutta käytös ei kauan pysynyt hyvänä.

Omassa käytöksessä oon huomannut että oon aivan liian kiltti. En uskalla kieltää, en asettaa rajoja. Lasten kanssa pitää olla jämäkkä ja johdonmukainen. Perhe haki empaattista hoitajaa ja sai minut, mutta he olisivat tarvinneet jonkun jämäkän ja rohkean, eikä pelkkää empaattisuutta. Yritän nykyään opetella sanomaan vastaan koska ihmiset kyllä alistaa jos ne vaan pystyy. Tosin helposti pakenen yhä näitä tilanteita, jos joku alistaa en vaan enää oo tekemisissä sellaisen kanssa. Mutta eihän omalle lapselle voi tehdä niin.

Auttaisiko terapia sua siinä jämäkkyydessä? Noi hoitolapset oli aina saaneet varmaan kaiken mitä halusi, ja näkivät arkena enemmän vaihtuvia hoitajia kuin vanhempiaan.

Entä jos pidät kunnon puhuttelun sille lapsellesi, ihan kuin aikuinen aikuiselle sanot suoraan että käytöksesi on kamalaa ja saa sulle tosi pahan olon, ja että häpeät kun hän käyttäytyy noin eikä siten kuten mukava ihminen. Ihan kunnon sheimaus. Kiusasin joskus pienenä toista ja sain saman puhuttelun ja sen jälkeen en kyllä kehdannut enää. Voipi olla traumatisoivaa, en tiedä, mutta eihän tuo käytös ole ok.

Tai entä jos menisitte suoraan terapiaan, ihan lyhytterapia voisi auttaa jo hurjasti!

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut lastenhoitajana ja lapset käyttäytyivät mua kohtaan samalla tavalla. Mulla on koulukiusaamistaustaa ja narsistisia piirteitä omaava vanhempi, eli oon varmaan jotenkin alistuva ja helpon kiusattavan oloinen koska aika pian noi hoitolapsetkin alkoi kiusaamaan mua samalla tavalla kuin kaikki aiemmin, ja kuten sun lapsesi. Suuri pelkoni onkin että jos joskus saan lapsia, tapahtuu kuten aloittajalle. Mun on hyvin vaikea myös sietää ilkeyttä ja rajoja rikkovaa käytöstä, olisi vaikea pitää ihmisestä enää joka käyttäytyy noin. Vaikka olisi oma tytär. Hoitolapsille en näyttänyt että inhosin heidän käytöstä, mutta vaistosi sen pelon varmaan. Hoitolasten vanhemmille joskus avauduin ja herkkänä itkin että he kohtelevat mua tosi kurjasti, äiti puhutteli heitä kunnolla mutta käytös ei kauan pysynyt hyvänä.

Omassa käytöksessä oon huomannut että oon aivan liian kiltti. En uskalla kieltää, en asettaa rajoja. Lasten kanssa pitää olla jämäkkä ja johdonmukainen. Perhe haki empaattista hoitajaa ja sai minut, mutta he olisivat tarvinneet jonkun jämäkän ja rohkean, eikä pelkkää empaattisuutta. Yritän nykyään opetella sanomaan vastaan koska ihmiset kyllä alistaa jos ne vaan pystyy. Tosin helposti pakenen yhä näitä tilanteita, jos joku alistaa en vaan enää oo tekemisissä sellaisen kanssa. Mutta eihän omalle lapselle voi tehdä niin.

Auttaisiko terapia sua siinä jämäkkyydessä? Noi hoitolapset oli aina saaneet varmaan kaiken mitä halusi, ja näkivät arkena enemmän vaihtuvia hoitajia kuin vanhempiaan.

Tämä on hyvä. Tässä näkyy syy miksi jotkut tulevat aina kiusatuksi. Lapsikin jo tietää, että tätä saa kiusata.

Pennusta tulee häikäilemätön ja kylmä narsisti niinkuin äidistään. Saat*nan vapaa-kasvattajat!!!!

Nieletkö kiltisti kaikki kakarasi kettuilut ja haukkumiset? Jos niin teet, niin nyt muutat suhtautumistasi. Näytä sille, että hän on pahoittanut mielesi. Paikallaan olisi vakava keskustelu asiasta. Kerrot selvällä suomen kielellä, miltä tuntuu, kun hän huutaa ja kiukkuaan ja vaatii milloin mitäkin. Hänen on korkea aika oppia, että hän on jo sen ikäinen, että vähitellen alkaa olla vastuussa tekemisistään ja että hän todella loukkaa sillä käytöksellään niin sinua kuin mahdollisesti muitakin ihmisiä. 

Nyt tietysti tänne pöllähtää joku kukkahattu ja selittää pää kallellaan, miten on hienoa, kun lapsi uskaltaa kotona purkaa pahan olonsa äitiinsä. Päivä on pitänyt olla kunnolla eskarissa tai koulussa, joten mielen pohjalle on ehtinyt kertyä melkoinen kasa asioita, joille lapsella ei ole vielä sanoja, joten hänen ainut mahdollisuutensa on sitten tuo ala-arvoinen käytös.

Ap tässä taas. Lapseni osaa olla kyllä empaattinenkin ja pyytää anteeksi. Käymme aina läpi asiat kuin asiat ja ymmärtää kun on tehnyt väärin. Ongelma on se ettei osaa hallita vihantunteitaan silloin kun tilanne on päällä. Kun suuttuu niin tulee vaihe jolloin ei osaa hallita sanojaan ja voi möläyttää tosi ilkeästikin.

Tämä on aina sama ongelma vaikka kuinka olemme joka kerta puhuneet asiasta. Ei osaa hillitä itseään. Ja se kuinka kirjoitatte siitä että aikuinen on liian kiltti, voin kyllä sanoa että olen sitä mutta en kyllä kuitenkaan ole antanut periksi... esimerkiksi jos lapsi vaatii jotain kaupassa en osta sitä vaikka saisi hirveän itkuraivarin. Ostan tietysti jotain mitä on sovittu yhdessä jne.