Väkivaltainen lapseni

Pyydät saada sen sijoitukseen. Se ei tarkoita huostaanottoa. Sanot ettet jaksa sen kanssa enää.

Älä alistu poikasi nyrkkeilysäkiksi.

Olisiko lääkkeitä mahdollista piilottaa johonkin niin, että ottaa huomaamattaan ne, joko tablettina tai olisiko mahdollista saada nestemäisenä? Mitä sanoo syyksi miksi ei niitä syö? Onko terapiassa?

Tuo ikä haastava muutenkin, saati jos erilaisuutta. Varmasti äärettömän raskasta. Mutta väkivaltaisuus on saatava loppumaan, ei voi hyväksyä missään muodossa. Ehkä poliisin käynti laittais miettimään?

Voimia, varmasti äärettömän vaikeaa.💞

Vierailija kirjoitti:

Pyydät saada sen sijoitukseen. Se ei tarkoita huostaanottoa. Sanot ettet jaksa sen kanssa enää.

Tätä olen kyllä miettinytkin, mutta jotenkin vain olen, pelkuri varmaan, kun en uskalla.. Tarkoitan, että pelkään paheneeko hänen oleminen siellä lisää, jos saa muilta huonoja vaikutteita?!

Vierailija kirjoitti:

Älä alistu poikasi nyrkkeilysäkiksi.

Olet oikeassa! Minun ei pidä alistua tuollaiseen.

Meillä alkaa tällä viikolla käymään työpari, 2 miestä, jotka tulevat työstämään poikani kanssa näiden ongelmien kanssa. Kyse on avotyöstä. Toivon, että tästä voisi olla apua, kun kyseessä kaksi isoa miestä, jotka tapaavat poikaani alkuun 2-3 kertaa viikossa.

Vierailija kirjoitti:

Olisiko lääkkeitä mahdollista piilottaa johonkin niin, että ottaa huomaamattaan ne, joko tablettina tai olisiko mahdollista saada nestemäisenä? Mitä sanoo syyksi miksi ei niitä syö? Onko terapiassa?

Tuo ikä haastava muutenkin, saati jos erilaisuutta. Varmasti äärettömän raskasta. Mutta väkivaltaisuus on saatava loppumaan, ei voi hyväksyä missään muodossa. Ehkä poliisin käynti laittais miettimään?

Voimia, varmasti äärettömän vaikeaa.💞

Harmiksi ei ole mahdollisuutta tuollaiseen lääkkeiden kanssa.

Lääkäri sanoi, että tuon ikäinen nuori voi jo itse (!!!) päättää ottaako vaiko ei. Tämä on oikeasti naurettavaa, tiedän!! Ei tuon ikäinen ymmärrä omaa parastaan lääkkeillä. 

Syy miksi ei halua ottaa niitä, koska joskus tullut huono olo. Ja ei siksi enää halua niitä.

Ei käy terapiassa, koska ei halua puhua ongelmistaan (joita ei koe olevan) muiden kanssa. Ainoastaan minulle puhuu.

Tuo poliisi olisikin hyvä asia! Minulla on tuttavapiirissäni poliisi, jolta voisin kysyä, pääsisikö hän käymään ja puhumaan aiheesta poikani kanssa.

Ja olet oikeassa, myös ikä tuo haasteita ADHD nuoreni kanssa.

Lisään vielä, että ei hän koko ajan ole agressiivinen tai väkivaltainen. Jottei jää sellainen mielikuva ekasta viestistäni. Toisinaan, hänellä vain menee hieman yli ja silloin saattaa tulla iskusta.

Kesä meni hyvin, paitsi yksi välikohtaus oli ainoastaan. Keväällä oli niitä muutama...

Tuo avohoidon työpari kuulostaa hyvälle. Oletko jutellut lapsesi kanssa että jos hänen käytös jatkuu tuollaisena hän ei voi asua kotona? Jos hän silloin suostuisi niitä lääkkeitä kokeilemaan? Tai olisiko jokin osasto jakso hyvä? Silloin saisit itse hengähtää. Pääsetkö puhumaan psykologille tm. Arjestasi lapsesi kanssa? Ihan hirmuisesti halauksia sinulle! Pystyn vain osittain tuntemaan kuinka hankalaa sinulla on.

T. Itsekin äiti

Vierailija kirjoitti:

Tuo avohoidon työpari kuulostaa hyvälle. Oletko jutellut lapsesi kanssa että jos hänen käytös jatkuu tuollaisena hän ei voi asua kotona? Jos hän silloin suostuisi niitä lääkkeitä kokeilemaan? Tai olisiko jokin osasto jakso hyvä? Silloin saisit itse hengähtää. Pääsetkö puhumaan psykologille tm. Arjestasi lapsesi kanssa? Ihan hirmuisesti halauksia sinulle! Pystyn vain osittain tuntemaan kuinka hankalaa sinulla on.

T. Itsekin äiti

Kiitos paljon sinulle.

Näin yksinhuoltajana tämä on todelakin haastavaa, kun ei ole toista aikuista taloudessa puoliani pitämässä.

Olen puhunut aiheesta lapselleni, mutta hän on silloin että ihan sama. Jollain tavalla ei aina tunnu ymmärtävän tekojensa seurauksia. On siinä mielessä vielä lapsenomainen, vaikka ikää jo onkin. 

Ei ymmärrä, että hänellä on jo enemmän voimaa kuin pienempänä. Mutta tähän on jo tosiaan puututtu jo sillä, että olen tosiaan itse hakenut ulkopuolista apua arkeemme.

Haluan, etä poikani saisi elämänsä kuntoon kaikin puolin ja voisi elää hyvän elämän, nuoruuden vaikeuksista huolimatta.

Sairaalassa oli alkuvuodessa vain 4 päivää, eivätkä siellä havainneet mitään. No tämä johtui siitä, ettei poika suostunut osallistumaan mihinkään ja oli koko ajan vain huoneessaan.

Olimme hölmistyneitä tähän tulokseen lastensuojelussa, että eikö siellä parempaan pystytty!! Pettymys siis tuohonkin.

Hei sinä ihana äiti!

Olen ADD-nainen, ja en useimmiten jaksa vastata mihinkään keskusteluihin. Nyt kuitenkin kuulosti tietyllä tavalla niin tutulta, että on pakko. Ei minusta kenties apua ole, mutta jaan silti oman kokemukseni.

Aloin itse oireilla pari vuotta poikaasi nuorempana, en ollut koskaan väkivaltainen muita kuin itseäni kohtaan. Millaisissa tilanteissa pojallasi esiintyy tuota käytöstä? Laukaiseeko väkivaltaisuuden aina jokin samanlainen tilanne? Ilmeisesti niihin liittyvät asiat ovat pojallesi vaikeita, hän ei kenties osaa käsitellä omaa oloaan ja purkaa sen siksi sinuun noin. Tämä ei tietenkään tarkoita että poikasi käytös olisi millään tavalla hyväksyttävää, mutta jos pystyisit itse pohtimaan mitä näihin tilanteisiin kenties liittyy, esimerkiksi tuo välityöryhmä voisi pikkuhiljaa yrittää päästä aiheeseen/aiheisiin kiinni poikasi kanssa.

Terapeuttina toimiminen ei todellakaan ole sinun asiasi, se on hyvin kuormittavaa. Valitettavasti avun saaminen on melko vaikeaa kuten olet huomannutkin.

Sairastuin itse masennuksen myötä erittäin pahaan syömishäiriöön, johon minulle myös määrättiin mielialalääkitys 14 vuotiaana. Minua myös lääkitys ahdisti todella paljon ja sain siitä sivuvaikutuksia. Se ei myöskään kyllä auttanut vointiini. Lopulta aloin itse pelaamaan sen kanssa, lopettelin sitä, ja otin silloin kun äitini vaati. Ymmärtäähän sen nyt jälkikäteen että sekin varmasti vielä kurjensi oloani.

Meillä lääkityksestä tuli aivan turha valtataistelu, äitini oli niin epätoivoinen minun vointini suhteen (tiedän nyt, että hän teki kaiken aivan varmasti puhtaasta rakkaudesta) ja alkoi uskovan että kaikki paranisi kun minä vain ottaisin lääkkeeni. Eihän se niin mene eikä mennyt, mutta epätoivoisena ja huolesta sokeana sitä toivoisi niin. Että oma lapsi vain voisi hyvin. Tekisi itse kaikkensa, ja tuntee suurta vihaa ja epätoivoa, ei pysty ymmärtämään miksei se lapsi vain voi syödä sitä lääkettä!

Meillä kävi myös välityöryhmä, josta ei valitettavasti ollut kohdallani apua. Minä kävin myös terapiassa mutta toivon että poikasi saa kaiken avun. Lopulta äitini teki minusta lastensuojeluilmoituksen, muistan, kuinka helvetin vihainen olin, kuinka hylätty olo minulla oli ja kuinka en pystynyt käsittämään. Nykyään kyllä käsitän, joten toivottavasti pystyt itsekin ajattelemaan tulevaisuuteen, poikasi ei varmastikaan tällä hetkellä pysty ymmärtämään että haluat hänen parastaan hänestä järjettömissä ja inhottavissa asioissa.

Olin sijoituksessa ja kieltäydyin jyrkästi lääkityksestä. Lopulta huostaanottoni perusteena pidettiin juuri sitä, että kieltäydyin lääkityksestä = en vastaanottanut hoitoa. Tästä olen edelleen vähän katkera muttei siitä sen enempää. Laitoksessa jossa olin, tosiaan ei jäänyt minulle valinnanvaraa otanko lääkkeen vai enkö, tai no sen verran että jos en itse laittanut suuhun niin joku toinen laittoi.

1/2

2/2

Poikasi kohdalla on kuitenkin (toivottavasti) kyse juurikin ADHD:n hoitoon tarkoitetusta lääkkeestä, joten se varmaan voisi todella auttaa poikaasi. Joten itsekin kannustaisin häntä siihen. Mikäli häntä yritetään hoitaa pelkällä masennuslääkityksellä, älkää suostuko. Tulisi myös selvittää mistä ongelmat ja paha olo pohjimmiltaan juontavat? Onko ongelma oikeasti ADHD? (voi hyvin olla, kunhan heitän kysymyksiä) voisiko lääkärin kanssa keskustella jonkin toisen valmisteen kokeilusta, mikäli tämä yksi aiheuttaa sivuvaikutuksia?

Tekisin pojallesi selväksi, että väkivaltainen käytös ei vain voi jatkua enää yhtään. Pallo on sillä tavalla hänellä, että hän voi valita lääkityksen, terapian (suosittelen tätä) tai sitten muuttamisen sellaiseen yksikköön jossa hän ei pääse muita vahingoittamaan. Mutta sinua ei vahingoiteta omassa kodissasi. Se on vaikeaa, mutta se on tehtävä. Tilanne ei muutu muuten yhtään mihinkään.

Todella paljon voimia sinulle ja lämpöä myös pojallesi, toivottavasti saisitte tilanteen tasapainoon. <3 muista pitää huolta myös itsestäsi! Hae keskusteluapua ihan itsellesi myös, mikäli tuntuu siltä.

Kello jo paljon ja vastaan ihanaan ymmärtäväiseen viestiisi paremmalla ajalla huomenna nro 8/9, eli sinä ADD-nainen.

Kiitos paljon <3

kirjavaneilikka kirjoitti:

Hei sinä ihana äiti!

Olen ADD-nainen

Nyt paremmalla ajalla vastailen sinulle ADD-nainen.

Kiitos paljon, että kirjoitit minulle. Arvostan sitä!

Poikani käytös ollut agressiivistä jo 7 vuotiaasta lähtien. Ja tuolloin sai diagnoosiksi ADHD.n alaisena olevat kaksi F merkintää. En muista enää niitä numeroita, mitkä olivat..

Ja nyt kohta 8kk ajan olleet tic-oireetkin...

Agressiivisuus tulee toisinaan eri ärsykkeistä, ettei aina osaa ennakoida edes itse.

Joskus se on impulsiivistä toimintaa.

Toisinaan jonkun kieltäminen nostattaa raivoa/vihaa. Mutta asioista puhuttaessa ja selittäessä hitaasti leppyyntyy..

Olet oikeassa, poika ei tunnu aina osaavan käsitellä tilanteita ja siksi ne purkaantuukin noin ja juuri minuun. Ei koskaan isääsä, joka toki pärjääkin poikansa kanssa, koska on pidempi häntä.

Terapeuttina en siis yritä olla  tai toimia :) Saatoin ilmaista itseäni huonosti aiemmin. Mutta toki siis hän murheistaan minulle kertoo, enkä itse koe sitä kuormittavana. Kiitos sinulle huolenpidosta <3

Koen sen suurena kunnioituksena, että hän haluaa kertoa huolensa juuri minulle. Se ei ole suinkaan itsestään selvyys monelle teinille, kertoa asioistaan äidilleen tai isälleen.

Me olemme aina olleet läheiset, koska olemme asuneet kaksin yli 10v.

Mielialalääkkeisiin ei ole aihetta, jollei ne hallitse myös ADHD oireita.

Hänellä oli aikoinaan lääkitys, jota käytti säännöllisen epäsäännöllisesti, kunnes viime keväänä ilmoitti, että ei halua enää käyttää!! Tähän ei voi itse mitään, koska en voi väkisinkään sitä hänelle antaa. Vaikka se oikeasti helpottaisi hänenkin oloaan. Tämä on nähty aiemminkin.

Tarkoitatko, että sinä koit kuitenkin laitoshoidon hyvänä asiana? Ja kannustaisit siihen, jos tarve vaatii?

Kiitos vielä kerran, todella paljon viestistäsi <3