Miten pääsen eroon näistä lapsellisista tunteista?!?

Olen huomannut viime aikoina suuttuvani ajatuksesta, että kaksi parasta ystävääni ovat ystävystyneet keskenään viime vuonna toimiessaan kaasoinani. Ovat siis viimeisen vuoden pitäneet yhteyttä suunnitellessaan minulle polttareita. Tulivat toimeen hyvin keskenään ja siksi varmasti ovat ystävystyneetkin. Minua tämä asia kuitenkin sapettaa. Päässäni kiehuu, kun kuulen heidän suunnittelevan yhteisiä tapaamisia tai juttelevan keskenään tuntikausia puhelimessa.



Ehkä tämä johtuu siitä, että itselläni on ollut kovin vähän aikaa tavata ystäviäni ja näiden kahden kanssa on muutenkin vaikeaa sovittaa tapaamiset yhteen. Meillä on kaikilla paljon välimatkaa toisiimme, joten yhteyden pito on paljolti puhelimen varassa. Silti kummallakaan ei tunnu juuri olevan aikaa jutella minun kanssani puhelimessa. Harvoin soittavat minulle, itse saan aina olla se joka soittaa.



Surettaa ja suututtaa, sillä pelkään menettäväni kerralla kaksi minulle tärkeää ihmistä. Tiedän, että nämä tunteet ovat hyvin typeriä ja lapsellisia, sillä eihän aikuiset ihmiset käyttäydy kuten lapset, periaatteella " ei olla tuon kanssa, ollaan vaan keskenämme" .



Kuitenkin minulle on lapsena ja nuorena monesti käynyt niin, että vaikka olen " hyvä ystävä" ollut monelle, en ole silti kelvannut seuraksi esim. hauskan pitoon. Minulle on aina purettu kaikki huolet ja murheet, sitten kun on aihetta hymyillä ja pitää hauskaa, on minut unohdettu täysin. Olen aina saanut istua yksin kotona, kun muut pitävät hauskaa. Jotenkin pelkään, että tässä käy taas niin. :/



En tiedä mitä tekisin, sillä nämä ajatukset kalvavat mieltäni lähes päivittäin ja pilaavat muuten hyvän päivän. Miten pääsisin eroon näistä tunteista?