Miksi amerikkalaiset ei kanna aseita yleisemmin mukanaan?
Useissa osavaltioissa on sallittua kantaa asetta joko piilossa tai näkyvillä, niiden saatavuus on helppoa ja terveyden sekä omaisuuden puolustamiseen suorastaan kannustetaan lain ja viranomaisten toimesta.
Miksi siis useampi amerikkalainen ei kanna mukanaan käsiasetta? Nämä kaksi viikonlopun ammuskelua olisi saatu lopetettua alkuunsa.
Kommentit (37)
Kyllähän joissakin osavaltioissa kantaakin.
Oisko niin että jopa USA:ssa useimmat ovat ihan tolkun ihmisiä.
Tutkitusti ase heikentää kantajansa turvallisuutta jos "hyvis" ei ole valmis sitä käyttämään (taito ja rohkeus). Pahiksella kun on nämä molemmat.
Vierailija kirjoitti:

Pahiksella ei välttämättä ole käyttötaitoa. Näkyy mm. kotimaisen vähemmistön ammuskeluissa. Mutta totta on, että pelokas osaamaton vaarantaa aseellaan lähinnä itsensä.
Floridassa peräti 8% yli 20-vuotiaista omaa "consealed carry" luvan eli saavat kävellä kadulla ase mukanaan eli melkein joka kymmenes vastaantulija on aseistettu. Tähän päälle päälle autoissa ja kodeissa olevat aseet.
Nyt USAssa joukkupaukutellaan useammin kuin kerran vuorokaudessa. Edelleen ratkaisuksi tarjotaan, että jos aseita on VIELÄ enemmän ja mieluummin kaikilla niin ongelma ratkeaa.
Niitä saa kantaa, mutta niitä kantavia katsotaan kyllä erittäin kieroon nykyään. Lisäksi se oikeus kantaa ei ole sama kuin oikeus käyttää. Tuossakin tilanteessa ois pitänyt uhka kohdistua just ihmiseen itseensä eli pyssy olla osoitettuna omaan päähän, että sais puolustautua ilman sanktioita.
TotuusSattuu kirjoitti:
On pelkkä myytti että ulkopuoliset pystyisivät tehokkaasti pysäyttämään näitä ammuskelijoita.
Ei ole kyse pelkästään harvinaisten joukkoammuskelijoiden pysäyttämisestä. Tavisten aseilla estetään USA:ssa paljonkin arkipäivän rikollisuutta: ryöstöjä, murtoja, päällekarkauksia, uhkaavia tilanteita jne. Tähän nähden luulisi että kansalaisten enemmistö olisi halukas kantamaan mukanaan asetta, jos osavaltion lainsäädäntö siihen antaa mahdollisuuden. Erityisesti kun se on vielä tehty äärimmäisen helpoksi ja edulliseksi.
ap
Vierailija kirjoitti:
Tuossakin tilanteessa ois pitänyt uhka kohdistua just ihmiseen itseensä eli pyssy olla osoitettuna omaan päähän, että sais puolustautua ilman sanktioita.
Ei todellakaan pidä paikkaansa. Aseella saa USA:ssa puolustautua jopa "reason to believe" tyylisesti ja niillä saa puolustaa jopa omaisuutta. USA ei ole mikään Suomi, missä vain rikollisella on oikeudet.

En ole aiempi, mutta mistä tämä tieto on peräisin? Amerikka ei oo mikään yks yksittäinen yksikkö, jossa on samat lait kaikkialla. Täällä missä me asutaan ei todellakaan saa alkaa ampua millään reason to believe perusteella. Jos joku murtautuis meille me saatais ampua vain, jos mikään muu ei todellakaan auta ja on selvää, että meihin kohdistuu henkeä uhkaava vaara eli sen murtautujan on aiottava ampua ensin. Ensin on käytettävä kaikki muut keinot, ei voi vaan lähteä räiskimään. Jos ei tiedä 100% varmuudella mikä laki jossakin on niin ei oikeasti kannata mennä ampumaan perusteella epäilystä.
osaltaan siksihän siellä ammutaan paljon koska aseita on todella paljon
täällä meillä vain pääasiassa metsästystä harrastavilla, ei käsiaseita.
Vierailija kirjoitti:
TotuusSattuu kirjoitti:
On pelkkä myytti että ulkopuoliset pystyisivät tehokkaasti pysäyttämään näitä ammuskelijoita.
Ei ole kyse pelkästään harvinaisten joukkoammuskelijoiden pysäyttämisestä. Tavisten aseilla estetään USA:ssa paljonkin arkipäivän rikollisuutta: ryöstöjä, murtoja, päällekarkauksia, uhkaavia tilanteita jne. Tähän nähden luulisi että kansalaisten enemmistö olisi halukas kantamaan mukanaan asetta, jos osavaltion lainsäädäntö siihen antaa mahdollisuuden. Erityisesti kun se on vielä tehty äärimmäisen helpoksi ja edulliseksi.
ap
https://www.scientificamerican.com/article/more-guns-do-not-stop-more-c…
Kokonaiskuvassa asia vaikuttaisi olevan päinvastoin. Käsitys käsiaseiden rikoksia ehkäisevästä vaikutuksesta pohjaa lähinnä mutu-tuntumaan.
Amerikkalaisillahan pitää olla ase, jotta voivat ampua oman maan viranomaisia, jos kokevat tulevansa yhteiskunnan sortamiksi. Ja aseiden pois ottaminen on selvä merkki sellaisesta sorrosta.
Vierailija kirjoitti:
TotuusSattuu kirjoitti:
On pelkkä myytti että ulkopuoliset pystyisivät tehokkaasti pysäyttämään näitä ammuskelijoita.
Ei ole kyse pelkästään harvinaisten joukkoammuskelijoiden pysäyttämisestä. Tavisten aseilla estetään USA:ssa paljonkin arkipäivän rikollisuutta: ryöstöjä, murtoja, päällekarkauksia, uhkaavia tilanteita jne. Tähän nähden luulisi että kansalaisten enemmistö olisi halukas kantamaan mukanaan asetta, jos osavaltion lainsäädäntö siihen antaa mahdollisuuden. Erityisesti kun se on vielä tehty äärimmäisen helpoksi ja edulliseksi.
ap
Aseiden yleisyys raaistaa rikollisuutta. Rikollisten on pakko aseistautua koska "vastapuolellakin" voi olla ase. Rikolliset myös käyttävät asetta pienemmällä kynnyksellä koska pelkäävät että toisella voi olla ase.
Esim. Suomessa asetta käytetään ampumiseen ryöstöissä äärimmäisen harvoin, USA:ssa taas se ei ole mitenkään poikkeuksellista. Yleinen aseistautuminen siis provosoi lisää aseväkivaltaa eikä lainkaan suojaa siltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossakin tilanteessa ois pitänyt uhka kohdistua just ihmiseen itseensä eli pyssy olla osoitettuna omaan päähän, että sais puolustautua ilman sanktioita.
Ei todellakaan pidä paikkaansa. Aseella saa USA:ssa puolustautua jopa "reason to believe" tyylisesti ja niillä saa puolustaa jopa omaisuutta. USA ei ole mikään Suomi, missä vain rikollisella on oikeudet.
En ole aiempi, mutta mistä tämä tieto on peräisin? Amerikka ei oo mikään yks yksittäinen yksikkö, jossa on samat lait kaikkialla. Täällä missä me asutaan ei todellakaan saa alkaa ampua millään reason to believe perusteella. Jos joku murtautuis meille me saatais ampua vain, jos mikään muu ei todellakaan auta ja on selvää, että meihin kohdistuu henkeä uhkaava vaara eli sen murtautujan on aiottava ampua ensin. Ensin on käytettävä kaikki muut keinot, ei voi vaan lähteä räiskimään. Jos ei tiedä 100% varmuudella mikä laki jossakin on niin ei oikeasti kannata mennä ampumaan perusteella epäilystä.
Esim. Oklahoman tapauksesta vuodelta 2017: asukas ampui kolme murtomiestä kuoliaaksi eikä saanut siitä kuin pääntaputuksia. Pakoon päässyt kuski sai puolestaan syytteet kolmesta murhasta.
Jos jollain oman elämän sankarilla on ase niin tulee ammutuksi ensimmäisenä. Lisäksi tositilanteessa harva pystyisi ampumaan toista ihmistä.
Hah. Siitähän oli juuri uutisissa, että useilla paikallaolijoilla OLI käsiase mukana, mutta siitä ei ollut apua. Tositilanteessa harvasta on sankariksi.
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi tositilanteessa harva pystyisi ampumaan toista ihmistä.
Tosin USA:ssa on 20 vuotta kestäneiden sotien seurauksena todella paljon nuoria vetreitä sotaveteraaneja jotka ovat tottuneet käsittelemään aseita, toimimaan yllättävissä tilanteissa ja ampumaan toista ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Hah. Siitähän oli juuri uutisissa, että useilla paikallaolijoilla OLI käsiase mukana, mutta siitä ei ollut apua. Tositilanteessa harvasta on sankariksi.
Oho, tätä en tiennyt. Kieltämättä masentava tieto :(

Minusta ei ole lainkaan masentavaa että varsin harva ihminen on valmis ampumaan toista ihmistä. Päinvastoin.
On pelkkä myytti että ulkopuoliset pystyisivät tehokkaasti pysäyttämään näitä ammuskelijoita. Sellaista ei juuri koskaan ole tapahtunut vaikka varsin moni kantaa sitä asetta mukanaan.
Tilanteessa järkevästi ja tehokkaasti toimiminen vaatii runsaasti koulutusta ja myös sopivaa mielenlaatua.
Paniikissa ammuskeleva siviili altistaa vain sivulliset vaaraan tai ampuu pahimmassa tapauksessa ihan väärää kohdetta.