Miksi minulle tulee aina ”vaiheita”, jolloin persoonallisuuteni muuttuu

Arvasinkin että epävakaa. Lue nyt ensi alkuun siitä terveyskirjastosta vaikka. Sitten mene lääkärille ja pyydä lähete dkt terapiaan. Googlaa se

Vaikea sanoa, kun ei tiedä kuinka radikaaleja ne muutokset ovat. Jossain rajoissa varmaan ihan normaaliakin. Voisin kuvitella, että epävakaata persoonallisuutta ei vain yhden oireen takia diagnosoida, eli onko sinulla muitakin siihen viittaavia piirteitä?

mulla nuo samat, mutta en ole epävakaa. otan vain elämässäni opiksi virheistä, ja kasvaessani vuosien mittaan muutun, elämää se vain on. miksi elämä on sietämätöntä ihmisille, tyhmyyttä käsittää sitä kun kaikki ei tule tarjottimella?

Vierailija kirjoitti:

Vaikea sanoa, kun ei tiedä kuinka radikaaleja ne muutokset ovat. Jossain rajoissa varmaan ihan normaaliakin. Voisin kuvitella, että epävakaata persoonallisuutta ei vain yhden oireen takia diagnosoida, eli onko sinulla muitakin siihen viittaavia piirteitä?

On muitakin siihen viittaavia oireita mm. mielialan rajut vaihtelut ihanan menevästä, osaavasta ja onnellisesta tunteesta täyteen epätoivoon, masennukseen ja haluun kuolla pois.

Lisäksi minulla on ainainen tyhjyyden tunne, jota yritän täyttää erilaisilla asioilla, usein haitallisilla.

Ap

Ap, voi olla myös dissosiaatiohäiriöön liittyvä.

Nämä diagnoosithan ovat aika hatusta vedettyjä; dg riippuu psykiatrista ja siitä, mitä oiretta korostaa ja millä tavalla.

Minulla on lapsuuden aikaisesta traumasta seurannut persoonallisuuden jäsentymättömyys, ja kameleonttimaiset muutokset ovat osa minua.

Nuorempana epäilin itseäni epävakaaksi, mutta en enää, kun olen oppinut ymmärtämään itseäni.

Minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö. Psykologin mukaan johtuu suurimmaksi osaksi lapsuudessa puutteellisiksi jääneistä tunnetaidoista. Persoonalliset muutokset näkyvät eniten ”epävakaissa tilanteissa” eli sellaisissa mitkä poikkeavat tavallisesta turvallisesta arjestani.

Valehtelet. Miksi jauhat täällä paskaa jonka itsekin tiedät. Tutustu enemmän diagnoosien kuvauksiin.

Normaali henkilö muuttaa aika paljonkin persoonaansa ja käyttäytymistään seuran vaihtuessa. Se kuuluu sosiaaliseen kanssakäymiseen. Henkilö A toimii eri tavalla lapsuuden ystäviensä kanssa kuin iäkkäiden sukulaisten kanssa. Jos joku käyttäytyy aina täysin samalla tavalla kaikkien kanssa niin on täysin joustamaton ja jäykkä. Eri ihmisten kanssa on eri roolit ja jutut.

Eri ihmiset myös tuovat sinusta esiin eri puolia. Toisten seurassa et voi hyvin tai ole parhaimmillasi. Toisten seurassa olosi on kaikinpuolin hyvä. Se perusminä ei muutu. Jos olet luotettava luonteeltasi niin olet sitä silloin kaikkien kanssa. Etkä ala toisten seurassa huudella heidän asioitaan muille.

Jos olet urheilullinen ja tavoitteelinen niin se on ja pysyy. Kaikkien kanssa. Rahankäyttöominaisuudet pysyvät samoina. Jonkun tunnetilan muuttuminen voi vain kertoa että jos kaverisi vaatii sinua olemaan hänen vuokseen aina tietyssä tunnetilassa niin kaverillasi on pahoja ongelmia. Sairasta.

Se on sosiaalista joustavuutta ja tilannetajua. Kaikille ei ole suotu minkäänlaista. Ei edes alkeita. Suu aina käy tyhjää.

Tässä pari edellistä kommentoijaa eivät ole ymmärtäneet ap:n problematiikkaa.

Kyse ei ole "sosiaalisesta mukautuvuudesta" eli toisten huomioonottamisesta ja kohteliaisuudesta. Lukekaapa aloitus uudelleen.

Ja ap kertoi myös tunnetilojensa äkillisestä vaihtelusta sekä tyhjyydestä. Ne eivät liity sosiaalisiin tilanteisiin, vaan ilmestyvät kuin tyhjästä.

Minä sanoisin posttraumaattinen persoonallisuuden integraatiohäiriö, dissosiaatio.

Minulla on ollut aika, jolloin olisin halunnut jonkun ottavan videota elämästäni, päiväni kulusta. Olisin sitten katsonut sitä filmiä ja sen perusteella voinut todeta olevani olemassa. Että minä ylipäätään Olen. (Nykyäänhän tämä onnistuisi helposti, mutta siihen aikaan ei ollut älypuhelimia ym. Eikä se video ole pointtini, vaan se, että tarvitsin itselleni todisteen/varmistuksen olemassaolostani)

Toki on olemassa ihmisiä, jotka tahtovat ystävästään jotain itselleen. Jotain hyvää tunnetta tai oloa mitä heillä itsellään ei ole. Se ärsyttää jos kaverista ei jostain syystä saa sitä oloa. Sellaisista on hyvä pysyä kaukana. Sellaisesta vain pitäisi puhua enemmän.

On ikävää jos toisesta ei enää irtoa iloa. Joku energiasyöppö mädäntyy.

Jos ystävä on tottunut saamaan toisesta joka kertaisen energia annoksen niin voi seurata pahaa mieltä ja vastarintaa jos sellainen energia lakkaa.

Toiset sentään voivat edes myöntää sen että saavat toisesta itselleen virtaa. Toiset eivät millään voi sitä myöntää. Heille pitäisi olla sellainen hyvän energian tuoja.

Sellaiset ihmiset eivät ole missään tapauksessa ystäviä.

Olen myös ihmetellyt sama itsessäni (jos nyt ymmärsin aloittajan pointin) siis että minulla ei ole mitään rutiineja mitä teen päivittäin enkä jää kenenkään mieleen tämän takia koska mielialani ja mielipiteeni vaihtuvat päivittäin. Saatan olla ehdoton jossain asiassa jonka kuitenkin unohdan seuraavana päivänä ja jos se tukee vastaan niin löydän sille monta erilaista ratkaisua (eivätkä kaikki ole aina hyviä). Olen kokeilija, seikkailija enkä pidä aikataulutetusta elämäntyylistä. Olen kameleontti, tunnustelen ympäristöä ja muunnun sen mukaan. Minullakin on diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö.

Aikuistumisen myötä ymmärrät ettei asioita hoideta leikkimielisesti. Mikään asia ei täällä hoidu leikkimielisesti. Mitään koulua ei käydä leikkimielisesti. Tehtäviä ei tehdä leikkimielisesti. Jos olet järkevä niin käsität sen. Sinua ei kukaan ota vakavasti ja asiaasi ei kuunnella jos olet leikillinen. Suuri osa ihmisistä ei lisäksi ymmärrä sellaista. Kuka ei tällaista asiaa käsitä?

Hoidatko koulussa tehtävät leikkimielisesti? Hoidatko töissä asiat leikkimielisesti? Mitä sellaisesta tulee?

Epävakaaseen persoonallisuushäiriöön kuuluu minän eheyden kokemuksen häiriöt, vaihtelevat minätilat ja siihen voi liittyä muutakin dissosiaatiota. Rajatilaan varsinkin.

Mielenterveystalosta (nettisivusto) löytyy omahoito-ohjelma. Kannattaa myös pyytää psykiatrilta lähetettä dkt:en, jos sellaista on paikkakunnallasi. Ja psykoterapia lähetettä myös. Terapeutin valinnassa on tärkeää, että terapeutilla on kokemusta epävakaudesta ja dissosiaatiosta.

Joo mietinkin et epävakaa. Ja muukin oireisto kuulostaa siltä.

Mulla on vähän samaa ja stressaantuneena oirekuvaa muutenkin, diagnoosia ei enkä halua. Itsetuhoisuus vain ns. kevyttä (alkoholi, tupakka, syömättömyys, irtoseksi whatnot).

Nyt kun on stressaava elämänvaihe eron myötä ja tutut rutiinit ja pidäkkeet hävinneet, huomaan toistuvasti toimivani oudoilla tavoilla, joita en tunnista omakseni (esim. juuri tuon seksuaalisuuden kans, parisuhteessa en koskaan olis pettänyt).

Mut tää on toisaalta mulle menneisyydestä tuttu persoona, eli ei kokonaan uus. Elämänvaihekin oli silloin samanlainen. Yritän siks itse saada rotia.

Miten noi muutokset sulla käytännössä ilmenee?

Teetkö kokeet koulussa leikkimielisesti? Onko kokeet ja testit leikkiä? Kaikki on vaan leikkiä? Voiko joku väittää sellaista? Hoitajat töissä vaan leikkivät potilaiden kanssa? Pitää olla hauskaa.