Marttyyripalstalaisille, jotka puolustavat tuppisuisuutta "riitelyn" sijaan
Kannattaa lukea tänäpänä Hecarista: Marttyyri ei herätä myötätuntoa vaan torjuntaa.
Syyllistävä. uhrauksiaan korostava vanhempi tekee lapselleen hallaa
Kun jokin on pielessä, kerrotko mistä kiikastaa, vai huokailetko ja näytät surkeaa naamaa? Jälkimmäinen tyyli toimii vastoin tarkoitustaan. Parisuhteessa epäsuora mielen osoittaminen lisää todennäköisyyttä, että toinen reagoi kielteisesti, kertoo Personality and Social Psychology Bulletin-lehdessä viime vuonna julkaistu tutkimus.
Murjottamiseen ja valittamiseen turvautuvat herkimmin ihmiset, joilla on heikko itsetunto. Heidän voi tutkijoiden mukaan olla vaikea ilmaista tarpeitaan suoraan, koska he pelkäävät tulevan sa torjutuiksi. Kuitenkin juuri epäsuoria keinoja käyttäessään he jäävät vaille kaipaamaansa tukea.
Jos haluaa muuttaa jotain ihmissuhteessaan, silloinkin kiertelemätön ote toimii paremmin kuin epämääräinen vihjailu, säälin kerjääminen tai manipulointi. Uusiseelantilaisessa tutkimuksessa havaittiin, että kielteinenkin mutta suora viesti auttaa pitkällä aikavälillä todennäköisemmin kohti toivottua muutosta.
Marttyyrivanhempi korostaa ponnistelujaan ja uhrauksiaan. Suorien ohjeiden ja kieltojen sijaan hän manipuloi lapsen tunteita ja vetoaa omaan pahaan mieleensä. Lasten ja vanhempien vuorovaikutusta tutkineen kehityspsykologian professorin Kaisa Aunolan mukaan tällainen psykologinen kontrolli on haitallista ja lisää lapsen ahdistuneisuutta.
Töissä uhrin roolin omaksunut pitää itseään korvaamattomana, puurtaa muidenkin edestä ja samalla valittaa työtaakastaan. Sellainen pilaa ilmapiiriä ja aiheuttaa muissa syyllisyyttä. Raatamisesta ja vapaa-ajasta tinkimisestä ei välttämättä edes palkita: yhdysvaltalaisen selvityksen mukaan marttyyrityöntekijät saivat bonuksia muita harvemmin.
Anna Tommola
Sivusta muiden (myös omien vanhempieni) parisuhteita ja perheitä seurattuani olen huomannut, että suoraan sanominen toimii monesti aivan yhtä huonosti kuin huokailukin. Suomalainen mies ei ota vastuuta kodista ja perheestään vaikka siitä sanoisi suoraan vuosien ajan.
Kyllä, tiedän että moni ottaa vastuuta ihan kehottamattakin, mutta melko suuri osa ei ota, vaikka nainen tekisi mitä.
Ja kyllä, tiedän että joissain tapauksissa homma menee toisinpäin eli nainen on se joka luistelee vapaamatkustajana.