Lue keskustelun säännöt.
Kerron rakkaustarinani. Tekin voitte kertoa oman - nykyisen tai päättyneen
24.07.2019 |
Oli vuosi 2008 ja olin aloittanut rippikoulun. Jo ensimmäisessä tapaamisessa kiinnitin huomion komeaan poikaan, joka tulisi kanssani samalle rippileirille. Rippileirillä uskaltauduin juttelemaan hänelle ja vaihdettiin puhelinnumerot. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni aidosti ihastunut.
Rippikoulun jälkeen päätimme nähdä rippikouluporukalla. Erään meistä vanhemmat olivat reissussa, joten saimme tilaisuuden mennä hänen luokse viettämään iltaa. Pelasimme pullonpyöritystä ja tehtäväkseni tuli suudella ihastustani. Se oli ensisuudelmani. Samana iltana sovimme, että alamme seurustelemaan.
Seuraavalla viikolla esittelin pojan perheelleni. Isosiskoni sanoi, ettei yläasteella aloitetut suhteet tule koskaan kestämään pitkään. Samaa sanoivat myös osa minun kavereistani. Jotkut löivät jopa vetoa kauanko suhteemme tulee kestämään. Tiesin heidän olevan väärässä.
Aikaa kului ja pikkuhiljaa ihastuminen syveni aidoksi rakkaudeksi. Olimme olleet kolme vuotta yhdessä, kun poikaystäväni kosi minua. Sillä hetkellä tunsin olevani maailman onnekkain nainen ja tiesin, että saan maailman parhaan aviomiehen. Muutimme samana vuonna yhteiseen vuokra-asuntoon.
Arki sujui hyvin. Valmistuimme molemmat kouluista, saimme työpaikat ja matkustelimme paljon. Elämä oli juuri sellaista, mistä olin aina haaveillut. Kaikki olivat ihmeissään siitä, kuinka niin nuorena aloitettu suhde kesti edelleen ja kuinka onnellisia olimme yhdessä.
Vuonna 2014 päätimme hankkia omistusasunnon. Löysimme meille täydellisen asunnon hyvällä sijainnilla ja hinnalla. Me molemmat uskoimme, että tässä asunnossa tulemme viettämään loppuelämämme. Siitä vuoden kuluttua hankimme aivan ihanan koiranpennun, josta tuli molemmille erittäin tärkeä perheenjäsen.
Viime kesänä vietimme kymmenvuotispäiväämme ulkomailla. Se oli elämäni onnellisin päivä. Suunnittelimme häitämme, jotka oli tarkoitus viettää kesällä 2020. Kaikki oli hyvin.
Kaikki kuitenkin muuttui keväällä, kun mieheni kertoi minulle yllättäen, että on rakastunut toiseen. En osannut varautua tilanteeseen yhtään ja luulin sitä ensin vitsiksi. Mies ei ollut antanut mitään merkkejä siitä, että hänellä olisi toinen. Luulin hänen olevan onnellinen kanssani ja tuntevan samanlaista rakkautta minua kohtaan, kuin mitä minä tunsin häntä kohtaan. Hän oli tutustunut vuonna 2017 ystävänsä kautta naiseen, joka oli tuolloin vielä naimisissa. Nainen oli kuitenkin ihastunut mieheeni ja jättänyt oman miehensä hänen takia. Nyt oli miehen vuoro jättää minut.
Olin järkyttynyt ja tuntui, etten saa henkeä. Kaikki oli ollut täydellisesti ja nyt se kaikki viedään minulta. Avopuolison lisäksi mieheni oli minulle myös paras ystävä, sekä tuki ja turva. Toivoin, että kaikki tämä olisi ollut vain pahaa painajaista ja kohta heräisin taas onnellisena elämäni rakkauden vierestä. Niin ei kuitenkaan käynyt vaan jouduin kohtaamaan pahimman pelkoni. Eron. Asunto laitettiin myyntiin, tavarat jaettiin ja etsittiin uudet asunnot. Yhteinen koira jäi miehelle, joten siitäkin jouduin luopumaan. Koko elämällä ei ollut enää mitään merkitystä. Silloin toivoin, että kuolisin, jotta pääsisin pois kivuista.
Nyt on kulut kolme kuukautta erosta. Ensi kuussa olisi tullut 11 vuotta yhdessä, enkä tiedä miten tulen selviämään siitä päivästä. Ruokahalu on kadonnut lähes kokonaan, enkä ole pystynyt käymään edes töissä. En osaa kuvitella minulle onnellista tulevaisuutta enää. Tälläkin hetkellä elämäni rakkaus luultavasti nukkuu toisen naisen vieressä. Itse en voisi edes kuvitella hankkivani uutta miestä. Uskon ikuisesti siihen, että tämä mies oli minulle se oikea. Toivon, että hänkin sen vielä tajuaa.
Kommentit (4)
Itse olen 55-v nainen. Löysin unelmieni rakkauden Gambiasta. 20-vuotiaan raketti-insinöörin. Hän oli itse suunnitellut ja rakentanut raketin, jolla pääsee Saturnukseen. Ennen reissuun lähtöään hän vannotti, että avustaisin tämän hankkeen rahoituksessa, palaisimme Suomeen ja menisimme siellä naimisiin ja näin myös tapahtui! 🥰
Tämän jälkeen hänen piti lähteä tuolle Saturnuksen reissulle. Ei ole vielä palannut mutta siinä toki kestää.
Oli miten oli, eräänä päivänä näin aivan rakkaani näköisen ihmisen Helsingin rautatieasemalla. Hän oli siellä muiden heimotoveriensa kanssa pitämässä palaveria. Mutta ei se voinut tietenkään olla hän. Ikävä on kova.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
häiriintynyt taka-aasialainen naikkonen tyrkyttää häiriintynyttä "loveaan" ja itseään miesasiakkaalle, häiriköi sitten itselleen kovasti kovasti ongelmia yksipuolisella ongelmakentällään kun asiakas vaihtaa parempaan ja laadukkaaseen.
samaan huutaa häiriintynyt kakara piha-alueella eikä mami selvästi sisäistä mistä on kysymys; häirinnästä.
Oli vuonna 1999, nuori yliopisto-opiskelija. Tapasin netissä ylioppilaaksi juuri valmistuneen tytön. Olimme varmaan yksi ensimmäisistä nettipareista Suomessa.
Flirttailimme pari kuukautta netissä, huomasin että hän on älykäs, lukeva ja eteenpäin pyrkivä, musikaalinenkin vielä. Tuon ajan tavan mukaan emme kehdanneet pyytää valokuvia toisistamme.
No, bussilla sitten matkustin hänen luokseen, puolen tunnin ajomatka. Leuka meinasi loksahtaa auki, oli niin nätti nainen ettei tottakaan, ei yleisten missistandardien mukainen mutta minun makuuni juuri se oikea, odotin juttujen perusteella jotain hieltä haisevaa nörttiä. No siitä se rakkaus vähitellen syttyi, ekat treffit sujuivat asiallisesti mutta nainen kyyditsi minut takaisin opiskelijakämpään ja pussasimme.
Juttu meni aika vauhdilla eteenpäin, sillä kummatkin meistä olivat jo pidemmän aikaa olleet valmiita sitouttavaan kumppanuuteen, mutta kumppania ei vain ollut vastaan tullut useamman vuoden haaveista huolimatta. Vuonna 2001 menimme naimisiin. Mutta naisen perhetausta oli koko ajan taustalla vaanimassa onneamme. Naisella se oli pienen paikkakunnan perinteen mukaan hyvin patriarkaalinen, mies sanoo mitä tehdään ja nainen tanssii pillin mukaan. Jos ei tanssi antaa nyrkin laulaa.
Tämä aiheutti hirveästi skismaa välillämme. Jos mietiskelin yksin, että milloinkahan nurmikko pitäisi ajaa, se oli naiselle käsky että nyt ajat nurmikon tai nyrkki laulaa. Oli tosi nöyryyttävää että nainen uhriuttaa itsensä ja tekee minut syylliseksi.
Toiseksi nainen oli itse hirveän väkivaltainen kun oli moisesta ympäristöstä peräisin. Nyrkistä tuli päähän useamman kerran sen jälkeen kun nainen huomasi, että -toisin kuin hänen sukupiirissä- mies ei lyö takaisin. Sai kerrankin tuntea valtaa ja voimaa. Kysyinkin pari kertaa siitä, että eikö yhtään haittaa vaikka lyöt minua ja et huomaa siinä mitään väärää? Hän vähätteli tilannetta ja selitteli sitä isolla koollani ja taistelutaitotaustallani. Ei hänen lyöntinsä olleet mtään oikeita lyöntejä (ei ne kyllä olleetkaan), vaan vain heiveröisen naisen puolustautumista vahvan miehen potentiaalista uhkaa vastaan.
Jossain vaiheessa kyllästyin kohtaloon ja huomasin että kun naiselle huutaa heti kun nyrkki alkaa heilua, hän lopettaa sen kuin seinään. Ikävä kyllä muutkin tunteet kuolivat siinä pois tuollaista väkivaltap.askaa kohtaan. Jostain syystä jaksoimme yhteensä 17 vuotta ennen kuin nainen otti eron. Järkytys oli suuri. En olisi kuvitellut koskaan eroavani. Mutta puoli vuotta siitä eteenpäin löysin hellän, rauhallisen ja väkivallattoman naisen. On muuten melkoisen paljon parempi sängyssäkin. Ja elämä hymyilee:) Tosin en voi sanoa etteikö traumoja olisi tullut ja ikävää ja vihaakin koettu, mutta nyt ovat asiat alkaneet tulla paremmiksi.
Sitä vain ihmettelin miten päästin tuon väkivaltapa.skan elämääni. Jotenkin kun rakkauden vaaleanpunaisella laseilla katselee, toivoo "muuttavan" toisen ja että kunhan tarpeeksi rakastaa niin kaikki kääntyy hyväksi ja muuta perse.ttä. Vaatikaa itsellenne OIKEA nainen tai mies.