Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisyys jatkunut jo vuosia, iskee paniikki.
16.07.2019 |
Olen 29v nuori nainen, käyn ihan töissä täyspäiväisesti, loma alkoi ja paniikki iskee kun ei ole mitään tekemistä, ei ihmisiä, ei mitään. Voimavarat ja terveys romahtamassa.
Olen täysin näkymätön, kukaan ei koskaan huomaa minua. Käyttäydyn hyvin ja olen tunnollinen, olen jopa nätti.
Ei kavereita, ei verkostoja, perhe ei koskaan pidä yhteyttä. En ole koskaan kenenkää riidellyt. Olet yhteiskunnassa vaa jäänyt jotenkin jalkohin. Aloitin vuosi sitten uudessa kivassa työpaikassa ja oikein virkeänä ja iloisena, otin kontaktia ihmisiin ja ajattelin että vihdoin ja viimein löysin paikan jossa voisi hieman rakentaa itsensä, verkostoitua ja ehkä saada jopa miehen.
Yksin ja eristäytynyt edellenkin olen.
Kommentit (66)
Ei yksinäisyys ole kenenkään muun syy.
Kukaan ei tule ovikelloasi soittelemaan: että hei lähde mukaan elämään!
Täytyy vaan löytää se oma juttu tutustua toisiin ihmisiin. Lomalla on satoja mahdollisuuksia vaikka mihin.
Jotkut ovat persoonana sellaisia, että odottavat aina muilta enenmmän aktiivisuutta tutustumisessakin.
Voihan sitä itsekin olla aktiivinen ja "löytää" uusia tuttuja elämäänsä.
Surkeinta on tuo valittaminen, ikäänkuin oma yksinäisyys olisi jonkun muun syy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen alottaja en ikinä syytä ketään, jatkuvasti tulee vastaan aivan ihania ihmisiä. Yhteydenotto ja kiinnostus on aina yksipuolinen. En ymmärrä, ehkä olen vain tylsä eikä ole muille annettavaa
Yksinäisenä sinulla on kuitenkin mahdollisuus mennä paikkoihin ja tutustua ihmisiin. Rohkeasti liikkeelle vain 😁.
En halua valittaa tai itseäni mitenkään uhriuttaa tms, mutta olen keski-ikäinen ihminen ja elänyt nykyisen puolison kanssa kohta 25vuotta. Elämä on pikkuhiljaa luisunut siihen, että ystäväni ovat tippuneet pois elämästäni ja uusia ei ole tullut tilalle.
Töissä käynyt ikäni ja työkaverit ovat vain työkavereita.
Puolisoni määrännyt Vuosikymmenet mitä meillä tehdään ja mitä ei tehdä. Viime vuodet kontrolli on ollut kovaa. Kotiin en saa tuoda ystäviä (no ei sellaisia ole aikoihin ollut), aikuiset lapseni käyvät jouluna ja tuolloin puoliso on omassa huoneessa mököttämässä. Kuntosalilla ei ole suotavaa käydä päivittäin, toisinaan moitetta tulee siitäkin jos salin päätteeksi istun saunassa liian kauan.
Kesäloma meni kotona istuen ristikoita täytellen, toki siitäkin jo sanomista tuli kun en tee muuta kun täyttelen ristikoita.
Mitä teen päivisin? Istun nytkin yksin sohvalla ja tuijottelen ulos ikkunasta ja odotan iltaa jotta pääsen nukkumaan.
Puoliso itse nukkuu päivät, herää syömään, käy vessassa ja menee takaisin nukkumaan. Yöt katsoo televisiota tai sitten nukkuu.
Unta hänellä on riittänyt nämä Vuosikymmenet aina, epäilen että hän voisi nukkua 365vrk yhtä kyytiä.
Koska emme käy missään, emme tee mitään on elinpiirimme hyvin suppea. Aikoinaan tein asioita yksin, mutta tästä luovuin jatkuvan napinan vuoksi, se oli myös syyllistämistä rahantuhlaamisesta (omat tilit).
Toisaalta olen luovuttanut ja tyytynyt kohtalooni. Olisihan se ollut kiva kesäiltaisin vaikka kävellä tai käydä uimassa tms.
Joten ap, sinua ei estä mikään käymässä eripaikoissa ja tutustumasta ihmisiin.
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisenä sinulla on kuitenkin mahdollisuus mennä paikkoihin ja tutustua ihmisiin. Rohkeasti liikkeelle vain 😁.
En halua valittaa tai itseäni mitenkään uhriuttaa tms, mutta olen keski-ikäinen ihminen ja elänyt nykyisen puolison kanssa kohta 25vuotta. Elämä on pikkuhiljaa luisunut siihen, että ystäväni ovat tippuneet pois elämästäni ja uusia ei ole tullut tilalle.
Töissä käynyt ikäni ja työkaverit ovat vain työkavereita.Puolisoni määrännyt Vuosikymmenet mitä meillä tehdään ja mitä ei tehdä. Viime vuodet kontrolli on ollut kovaa. Kotiin en saa tuoda ystäviä (no ei sellaisia ole aikoihin ollut), aikuiset lapseni käyvät jouluna ja tuolloin puoliso on omassa huoneessa mököttämässä. Kuntosalilla ei ole suotavaa käydä päivittäin, toisinaan moitetta tulee siitäkin jos salin päätteeksi istun saunassa liian kauan.
Kesäloma meni kotona istuen ristikoita täytellen, toki siitäkin jo sanomista tuli kun en tee muuta kun täyttelen ristikoita.Mitä teen päivisin? Istun nytkin yksin sohvalla ja tuijottelen ulos ikkunasta ja odotan iltaa jotta pääsen nukkumaan.
Puoliso itse nukkuu päivät, herää syömään, käy vessassa ja menee takaisin nukkumaan. Yöt katsoo televisiota tai sitten nukkuu.
Unta hänellä on riittänyt nämä Vuosikymmenet aina, epäilen että hän voisi nukkua 365vrk yhtä kyytiä.Koska emme käy missään, emme tee mitään on elinpiirimme hyvin suppea. Aikoinaan tein asioita yksin, mutta tästä luovuin jatkuvan napinan vuoksi, se oli myös syyllistämistä rahantuhlaamisesta (omat tilit).
Toisaalta olen luovuttanut ja tyytynyt kohtalooni. Olisihan se ollut kiva kesäiltaisin vaikka kävellä tai käydä uimassa tms.
Joten ap, sinua ei estä mikään käymässä eripaikoissa ja tutustumasta ihmisiin.
Ja sinua sitten estää mikä? Tuo hirviökö, jota myös mieheksesi kutsut? Hyvänen aika sentään, lähde ja äkkiä! Ihan oikeasti, älä tuhoa itseäsi! Olet työssäkäyvä ja sinulla on myös aikuiset lapsesi tukena. Vielä ainakin. En minä ainakaan toiste menisi äidilleni jouluna, jos mies mököttäisi toisessa huoneessa. Kiinnostaa että mikä sinua pitää kiinni? Talo, omaisuus? Ja onko se sen arvoista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On työpaikkoja, joissa työpaikkaromansseja ei katsota hyvällä. Voisiko oma työpaikkasi olla tällainen? Ja sen vuoksi mukaviltakin vaikuttaneet miespuoliset sinkkutyökaverisi eivät osoita sen enempää kiinnostusta? Tinder, deittipalstat, baarit yms paikat ovat helpompia kumppanin etsimiseen.
Ap, olen jo vanhempi, mutta kokenut saman kohtalon.
Kun menen uusiin paikkoihin, (työ, opiskelu, harrastus) olen iloinen ja seurallinen, optimistinen. Juttelen vetäytyjille ja hiljaisillekin. Juttelen pomolle, asiakkaalle, opettajalle, ohjaajalle. Olen hauska; tämän olen kuullut monelta.
Mutta kumma juttu: kukaan ei ole kiinnostunut ystävyydestäni. En tiedä, miksi minua ei hyväksytä. En ole suupaltti ekstrovertti, päinvastoin. Olen tietoisesti opettanut itseni sosiaaliseksi, sillä lapsena olin todella ujo. Introvertti olen edelleen. Pystyn keskustelemaan sekä kevyttä jutustellen että vakavammista ja yleismaailmallisista aiheista.
Minulla ei ole yhtään ystävää. Samoin lomalle jääneenä olen viettänyt täysin yksin kaikki päivät ja illat. Päivisin käyn ulkona liikkumassa, mutta illat ovat ankeita.
En käy baareissa tms. En juurikaan käytä alkoholia tai muita päihteitä. Miksi käyttäisin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse käytin tuossa tilanteessa Tinderiä, ja ei, en etsinyt seksiseuraa, vaan ihan vaan tavatakseni ihmisiä.
Ap:n tarina on koskettava, samoin jokusen muun tässä ketjussa kirjoittaneen. Olen miettinyt, että ollaanko me täällä Suomessa sosiaalisesti niin juntteja, ettei osata/haluta huomata ystävän tarvetta toisella ihmisellä, vaikka varmaan tämä ihan varmasti jollain tavalla ihmisestä välittyykin.
Itselläni on muutamia hyviä ystäviä, mutta siitä huolimatta olen aina valmis tutustumaan ja saamaan lisää ystäviä, jos sellaisia tarjolla olisi. Oma elinpiirini on ehkä myös vähän suppea, joten en valitettavasti juurikaan uusia ihmisiä tapaa.
Työyhteisössä ystävystyminen voi olla vaikeaa. Joissain työpaikoissa on sellainen kulttuuri, ettei työkavereiden kanssa vapaa-ajalla pidetä yhteyttä. Jos työaikana ollaan tiiviisti yhdessä, ei vapaa-ajalla enää halua jatkaa yhdessä oloa. Eli riippuu varmaan työn luonteestakin, miten luontevaa ystävystyminen ja yhteydenpito työn ulkopuolella on. Olen ollut useissa työyhteisöissä, joissa ystävystytään ja yhteyttä pidetään vapaa-ajallakin. Nykyinen työyhteisöni ei ole sellainen, mikä on vähän harmi.
En halua Ap:ta neuvoa, mutta omakohtaisia kokemuksia ihmisiin tutustumisista ja ystävyyksien syntymisestä voi löytyä esim. lemmikin kautta. Koira jostain syystä madaltaa ihmisten kynnystä lähteä juttusille. Koirapiireissä on kaikenlaisia fanaatikkoja - jotka kierrän vähän kauempaa - mutta löytyy ihan tavallisia kivoja ihmisiä myös. Lemmikin pito ei tietysti kaikille sovi, ymmärrän sen.
Älä lannistu Ap, tai muut ketjuun kirjoittaneet! On ihan mahdollista, että oikeita mukavia ihmisiä vielä tulee elämänpolullanne vastaan. Toivon näin käyvän vielä itsellenikin, me kaikki olemme sen arvoisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietääkö porukka työpaikalla, että olet sinkku. Oletko tuonut tuon esille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voih, meitä on täällä tuhansia ja tuhansia samassa tilanteessa. Miten saisimme yhteyden toisiimme?
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö porukka työpaikalla, että olet sinkku. Oletko tuonut tuon esille.
Tämä. Ehkä porukka miettii, että olet varattu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aluksi hoida pois tuo uhri asenne. Se tapahtuu parhaiten meditoimalla. Mene kurssille tai osta/lainaa kirjoja kirjastosta, saat muuta ajateltavaa tosi asioiden kautta. Yksinäisyys on mielentila ja siksi sen voi muuttaa. Tosi asiat ei ahdista, vain tarina päässäsi siitä ahdistaa.
Myötätunto on puolellasi ap! Voi kun olisi auttaa yksinäisiä jotenkin. Lohdutan tiedolla että ollaan rahaton pariskunta ja ei meilläkään lomalla ole sen kummempaa. Mies voisi jonnekin lähteä mutta tuolla hakkaa pelikonsolia ja minä vaan törötän ja käyn lenkillä. Onhan meillä joku turva toisistamme mutta tavallaan olen itsekin aivan yksin vaikka olen parisuhteessa. Minulla ei ole mitään verkostoja koska kaikki läheiset on kuolleet eikä sukulaisiin ole oikeastaan mitään yhteyksiä.
Itsellä vähän auttaa kun lähden tuonne kaupunkimetsään tai jonnekin ulkoilualueelle järven äärelle ja seuraan lintujen jne elämää. Se saa ajatukset vähän pois itsestä ja omasta elämästä ja yksinäisyydestä.
Ei tämä elämä parisuhteessa ole välttämättä sen kummempaa. Kaikkea hyvää ap!
Ihan tosi? Nosta itseäsi niskasta ja jätä moinen vätystelijä! Mitä hittoa sinä annat tuollaisen luuserin määräillä itseäsi?
Vertaistuki sinua ei auta pois, ovathan itse olleet vuosikausia samassa jamassa, eivätkä halua muutosta, vain valittaa. Todellinen muutos tehdään korvien väliin. Siis meditoimaan hyvä ystävä.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n tarina on koskettava, samoin jokusen muun tässä ketjussa kirjoittaneen. Olen miettinyt, että ollaanko me täällä Suomessa sosiaalisesti niin juntteja, ettei osata/haluta huomata ystävän tarvetta toisella ihmisellä, vaikka varmaan tämä ihan varmasti jollain tavalla ihmisestä välittyykin.
Itselläni on muutamia hyviä ystäviä, mutta siitä huolimatta olen aina valmis tutustumaan ja saamaan lisää ystäviä, jos sellaisia tarjolla olisi. Oma elinpiirini on ehkä myös vähän suppea, joten en valitettavasti juurikaan uusia ihmisiä tapaa.
Työyhteisössä ystävystyminen voi olla vaikeaa. Joissain työpaikoissa on sellainen kulttuuri, ettei työkavereiden kanssa vapaa-ajalla pidetä yhteyttä. Jos työaikana ollaan tiiviisti yhdessä, ei vapaa-ajalla enää halua jatkaa yhdessä oloa. Eli riippuu varmaan työn luonteestakin, miten luontevaa ystävystyminen ja yhteydenpito työn ulkopuolella on. Olen ollut useissa työyhteisöissä, joissa ystävystytään ja yhteyttä pidetään vapaa-ajallakin. Nykyinen työyhteisöni ei ole sellainen, mikä on vähän harmi.
En halua Ap:ta neuvoa, mutta omakohtaisia kokemuksia ihmisiin tutustumisista ja ystävyyksien syntymisestä voi löytyä esim. lemmikin kautta. Koira jostain syystä madaltaa ihmisten kynnystä lähteä juttusille. Koirapiireissä on kaikenlaisia fanaatikkoja - jotka kierrän vähän kauempaa - mutta löytyy ihan tavallisia kivoja ihmisiä myös. Lemmikin pito ei tietysti kaikille sovi, ymmärrän sen.
Älä lannistu Ap, tai muut ketjuun kirjoittaneet! On ihan mahdollista, että oikeita mukavia ihmisiä vielä tulee elämänpolullanne vastaan. Toivon näin käyvän vielä itsellenikin, me kaikki olemme sen arvoisia.
Mä olin aiemmin tuollainen. Ystäviä ja kavereita oli tarttunut matkaan opiskelupaikoilta, työpaikoilta, harrastuksista, netistä, erilaisista tapahtumista ja naapurustosta. Yhteensä yli 100. Yhtenä päivänä tulin töistä kotiin ja Skypessä odotti viestejä 38:lta ihmiseltä. Aloin vastailla kaikkien veisteihin ja 30 vastasi hetkenpäästä takaisin ja viestittely jatkui jonkin aikaa. 10 kanssa viestittely jatkui yli tunnin ja 5 kanssa yli kaksi tuntia. Mun koko iltani meni pelkkään viestittelyyyn. Välissä koitin vaan nopeasti laittaa lapsille ruokaa pöytään. Tämä oli siihen aikaan aika tavallista, mutta tuolla kerralla myös laskin ihmiset ja ajankäyttöni heihin, ja mitä enemmän mulle oli kertynyt ystäviä ja kavereita, sitä vähemmän mulle jäi aikaa tavata ketään heistä tai edes soittaa kenellekään heistä. Mulla oli kuitenkin myös mun perheeni ja muut läheiseni, joille oli oltava aikaa työn, kotitöiden ja harrastusten lisäksi.
Ei ihmissuhteiden haalimisessakaan ole mitään järkeä. Yks kerta vaan päätin, että nyt riittää. Ilmoitin kaikille, että poistan Skype-profiilini. Ilmoitin siirtyväni Skype-käyttäjästä vain FB-käyttäjäksi. Vain yhdelle hyvälle ystävälleni, joka ei ole FB:ssä, kerroin uuden Skype-profiilini. Mitä enemmän mulle tulee ikää, sitä vähemmän haluan viestitulvaa. Tarvitsen välillä aikaa, jolloin mun ei tarvitse huomioida yhtään ketään. Nyt mulla on juuri sopiva määrä ihmissuhteita. Ehdin tapaamaan heitä ja pitämään heihin yhteyttä. Ehdin vastailla heidän viesteihinsä ajatuksen kanssa eikä kauheassa kiireessä. Puhelinnumeroni on vain sellaisilla ihmisillä, joille olen joku viidestä ensimmäisestä ICE-numerosta tai joilla muuten on syytä olettaa, että juuri minä autan hätätilanteessa. FB-kavereikseni en hyväksy puolituttuja enkä kavereideni mulle tuntemattomia kavereita.
Tapaan edelleenkin paljon mukavia ihmisiä. Sellaisia, joiden kanssa voisi jopa ystävystyäkin. Mutta en halua. En halua liikaa ihmissuhteita. Voin kyllä jutella aina, kun jossain sattumalta tavataan, mutta kokemuksesta olen oppinut, että liika on liikaa. Olisi väärin toistakin kohtaan, jos ottaisin omaan elämääni, mutta mulla ei olisikaan hänelle riittävästi aikaa.
Ongelma on tuo uhriutuja-asenne. Pitäisi ennemmin pyrkiä sisuuntumaan positiivisella tavalla tuosta kokemuksesta ja päättää toimia asiaa muuttaakseen. Itse olen yksinäisyyttäni paikannut vaikkapa sillä, että olen käynyt kaveri-sokkotreffeillä toisten ystävää etsivien kanssa. Homma toimii näin:
1) Etsi nettiä ym. mainontaa apuna käyttäen lähistöltä kiva ja mielellään edullinen tapahtuma tai parikin vaihtoehtoa, joissa haluaisit käydä. (Kesällä näitä varmasti on, joten aika kannattaa hyödyntää!) Tapahtuman tulee olla julkisella paikalla ja luotettavan oloinen.
2) Etsi netin ystäväpalstoilta kivan oloinen ihminen ja kysy, lähteekö hän seuraksesi.
3) Lähde uteliaalla ja positiivisella asenteella liikenteeseen. Tavatkaa julkisella paikalla! Viettäkää kiva päivä yhdessä. Tutustukaa. Jutelkaa. Puhukaa, mitä yhteistä teillä on. ☀️ Kaikkien kanssa ei välttämättä tapaaminen johda sen perusteellisempaan tutustumiseen, mutta joka tapauksessa päivästä on jäänyt kiva muisto. :)
Tsemppiä!
Auttakaa