Vihat päälle kun tarjottiin lapsille lihapullia?
Ystävän pojat tuli mun luo lyhyellä varoitusajalla hoitoon (pari tuntia että hän pääsi kampaajalle) mikä oli ok kun asutaan lähekkäin ja käydään toistemme luona useasti viikossa. Pojat hakiessaan hän kysyi oltiinko syöty ja sanoin että söin itse aiemmin niin lämmitin heille lihapullia pakkasesta. Tähän hän kysyi että ai itse tehtyjä? Ja sanoin että Ikean mutta hyvin upposivat. Hän meni ihan pelottavan totiseksi ja sanoi ettei hän halua lastensa tottuvan valmisruokiin ja ensi kerralla pitää tehdä eväät mukaan. En saanut vastattua mutta en kyllä usko että tulee ensi kertaa. Jonkun mielestä hän on varmaan oikeassa mutta voi viedä lapsensa muualle jos aikoo ladella viime tipassa erityisohjeet. Enää ei näköjään riitä ettei lapsille jää nälkä.
Kommentit (9)
Tottuu yhdestä kerrasta, niin tietenkin. Kouluissa ja päiväkodeissakin syötetään eineksiä. En ota enää yhtäkään lasta hoitoon minkään ohjelistan kanssa, vaan pitää olla omat eväät mukana, jos ei tavallisia ruokia saa antaa.
Mummo
Kiinnostava aloitus, jolla pyritään luomaan kielteinen kuva muuta kuin einespaskaa mätystävistä.
Meillä syödään tänään pitkän kaavan mukaan pottuja, lihapullia ja ruskeaa kastiketta 😀
T. mummo
Kyllä kai jokainen suuttu jos lapsi saa vain 0/5 lihapullaa
Ja taatusti kaverisi lukee tämän aloituksen. Siksi en usko, että on totta.
Eihän nämä tällaiset koskaan ole totta. Ikävää, että palstan satuilijoiden taso on niin huono.
Sinänsä huvittava ajatus, että siellä naapurissa tehtäisiin lihapullat alusta alkaen ihan itse. Siitä vain kirveen kanssa navettaan raaka-ainetta hoitelemaan jne...
Ystävä sanoi tuumien, että eväät ensikerralla sitten = sain vihan päälleni
Mä en kyllä usko, et näin kiittämättömiä ihmisiä on. Mut menköön tän kerran.