Alkoholisti ratkennut ja juonut jo viikon putkeen yksin kotona. Mitä voi tehdä!?
Todella surkeaa katsella kun toinen on niin avuton ja kärsii juomisestaan.
Yksi tuntemistani ihmisistä kiltein ja herkin ja hänen luonaan nyt hetkellisesi asun.
Olen tiennyt ongelmasta mutta on pystynyt hyvin olemaan raittiina kun on käynyt katkolla ja ottanut asianmukaiset lääkkeet.
On selvästi nauttinut elämästään ja tilanne on vaikuttanut ihan normaalilta kunnes yhtäkkiä ratkesi kun olin poissa asunnosta joitakin päiviä.
Ei suostu menemään katkolle koska se ahdistaa ja kaikki ahdistaa. Oksentelee ja makaa sängyssä, voivottelee elämää ja ryyppää salaa. Hänen viinansa on kaadettu pois ja rahat on käyttänyt, pankkikortit kuitenkin viety.
Itse ollessani töissä juo kotona (en tiedä mistä saa) ja on sammunut kun tulen takaisin. Sitten heräilee ja oksentelee. Pyytää minua poistumaan jos yritän puhua.
Ihan kamala tilanne ja toivon pelkästään hyvää hänelle.
Toivoisin vain loppuvan mutta en tiedä kuinka voisin auttaa? Sukulaiset tietävät kyllä.
Kukaan ei oikein tiedä mitä tulisi tehdä, tämä on tietysti kaikille lähipiirissä raskasta.
Tuntuu kurjalta ollu samassa asunnossa aivan tietämättömänä ja avuttomana mitä tulisi tehdä. En voi vain katsella vierestä ja odottaa, että haluaa raitistua. Vai?
On kyllä sekalaistet tunteet tilanteesta.
Kommentit (35)
Olen pahoillani ja sanon tämän kokemuksesta: sinä et voi tehdä muuta kuin olet jo nyt tehnyt. Näytät että välität etkä osta alkoa asunnolle. Muutoksen pitää lähteä hänestä itsestään. Vaikka pahalta tuntuu, voisi myös olla hyvä lähteä pidemmäksi aikaa pois. Tsemppiä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi asut jonkun juopon nurkissa?
Hänestä on tullut rakas ystävä joka halusi auttaa minua, sillä työmatkat ovat melko pitkiä nyt tämän kesäkauden ajan. Hän asuu lähellä työpaikkaani.
Tosi hienosti on mennyt ja hän ei ole ainakaan maininnut millään tavoin, että mikään painaisi.
Yhtäkkiä vain tämä tilanne ja hän on kuin eri ihminen. Todella huonossa kunnossa. :(
Ap
Kehoitan rukoilemaan kyseisen ihmisen puolesta, eipä tuossa paljoa muuta voi tehdä...
Hänellä on joku henkinen syy miksi juo. Kaikilla alkoholisteilla on.
Joku alemmuudentunne. Siihen pitäisi päästä kiinni. Viinan kittaaminen suojelee häntä kohtaamasta jotain, jota hän ei kykene itsessään käsittelemään.
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani ja sanon tämän kokemuksesta: sinä et voi tehdä muuta kuin olet jo nyt tehnyt. Näytät että välität etkä osta alkoa asunnolle. Muutoksen pitää lähteä hänestä itsestään. Vaikka pahalta tuntuu, voisi myös olla hyvä lähteä pidemmäksi aikaa pois. Tsemppiä.
Hmm..
Tuntuu, että astun hänen varpailleen jos komentelen katkolle tai etsin kaapeista alkoholia.
En kuitenkaan voi toisen kodissa tehdä mitä haluan. Mutta jos sammuessaan jättää näkyville paikoille niin ehdottomasti viemäristä alas. Lisäksi en varmaan voi antaa pankkikorttia. Käyn itse hakemassa kaupasta sitten elintarvikkeet joita tarvitsee.
Lisäksi ihan hävettää kun sain kuulla ekan kerran asiasta niin pyysi tuomaan muutaman hänelle kaupasta. Mietin mitä teen koska hän vetosi huonoon oloonsa ja siihen ettei kestä jos ei saa. Eikä pysty nukkumaan.
Yhden kävin ostamassa ja lupasi seuraavana aamuna lähteä katkolle kunhan saa nukuttua sen yhden avulla ensin.
No se oli virhe, tilanne vain kärjistyy...
Tosi surullista, ääh.
Omat vanhempani ovat alkoholisteja mutta en ole osannut suhtautua tai koskaan auttaa heitä koska eivät kuuntele. Tämän tilanteen kanssa olen aivan yhtä avuton ja pelkään jos hyökkää tai haastaa riitaa tms humalassa jos ärsytän toimillani.
Mitä ihmettä tekisin..
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kehoitan rukoilemaan kyseisen ihmisen puolesta, eipä tuossa paljoa muuta voi tehdä...
Olen rukoillut.
Hän oikeasti tarvitsee apua ja on uskovainen.
Todella sydämellinen ihminen.
Ap
Nämä on moniselitteisiä asioita ja jokaisella omat syynsä juomiseen, joillain ero, yksinäisyys, masennus,
Vierailija kirjoitti:
Hänellä on joku henkinen syy miksi juo. Kaikilla alkoholisteilla on.
Joku alemmuudentunne. Siihen pitäisi päästä kiinni. Viinan kittaaminen suojelee häntä kohtaamasta jotain, jota hän ei kykene itsessään käsittelemään.
Niin on. On käynyt vuosia terapiassa aikoinaan ja useita kertoja katkolla, sekä ryhmissä jne. On ollut hyvin sitoutunut raittiiseen elämään ja paranemiseen.
Silti sisällä on ehkä aina jotain hyvin rikkinäistä.
On siis jo ihan äitini ikäinen ihminen. Häntä tavallaan pidänkin omanlaisensa äitinäni, tietysti vain sydämellisellä tasolla. En häntä vaivaa ja tosiaan yhteisen katon alla emme häiritse toisiamme. Yritän olla mahdollisimman huomaavainen ja antaa rauhaa jne.
Ap
Aikuisen ihmisen päihteiden käyttöön ei voi vaikuttaa. Älä ainakaan ala kontrolloimaan ja kaatelemaan juomia. Parempi ottaa etäisyyttä ja tehdä selväksi, että olet tukena ja tavoitettavissa aina kun henkilö on selvinpäin. Kännissä on turha ottaa yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Hänellä on joku henkinen syy miksi juo. Kaikilla alkoholisteilla on.
Joku alemmuudentunne. Siihen pitäisi päästä kiinni. Viinan kittaaminen suojelee häntä kohtaamasta jotain, jota hän ei kykene itsessään käsittelemään.
Kyllä alkoholi toimii ihan fysiologisena riippuvuuden aiheuttajana myös, ei alkoholismi mitään traumoja vaadi, toki ne voivat auttaa myötävaikutuksella asiaa.
Olet kiltti ja kultainen.
Mutta sun täytyy lopettaa kaikki palveleminen. Ei ne ikinä älä ajattelemaan muutosta, jos on joku pelastamassa. Tuntuu pahalta, mutta sun täytyy jättää se täysin yksin pärjäämään, sano että sitten kun haluaa muutosta niin olet kyllä tukemassa.
Tuo viemäristä alas kaataminen on yhtä tyhjän kanssa, lähinnä ehkä ärsyyntyy mutta aina se saa jostain lisää.
Olisko kaupungissasi jotain akuutti-päihdepalvelua, joka voisi tulla käymään ja juttelemaan?
Kun putki aukee niin se aukee. Anna olla, älä kaada viinoja pois. Anna juoda. Alkoholistit on valehtelijoita ja manipuloitsijoita. Hän käyttää sääliä koukuttaakseen sinut hoivaamaan ja koska sinulla on menneisyys alkoholistien kanssa niin triggeröidyt helposti. Olet siellä hyväksikäytettävänä, et mistään muusta syystä ja alat jo voida huonosti joten homma toimii hänen taholtaan. Kohta teet mitä tahansa hänen mielikseen jotta itse vältät pahan olosi.
Minnesota-mallinen hoito. Ei ainakaan omien juoppojeni kanssa muu auttanut. Alkoholismia siis perheessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani ja sanon tämän kokemuksesta: sinä et voi tehdä muuta kuin olet jo nyt tehnyt. Näytät että välität etkä osta alkoa asunnolle. Muutoksen pitää lähteä hänestä itsestään. Vaikka pahalta tuntuu, voisi myös olla hyvä lähteä pidemmäksi aikaa pois. Tsemppiä.
Hmm..
Tuntuu, että astun hänen varpailleen jos komentelen katkolle tai etsin kaapeista alkoholia.
En kuitenkaan voi toisen kodissa tehdä mitä haluan. Mutta jos sammuessaan jättää näkyville paikoille niin ehdottomasti viemäristä alas. Lisäksi en varmaan voi antaa pankkikorttia. Käyn itse hakemassa kaupasta sitten elintarvikkeet joita tarvitsee.Lisäksi ihan hävettää kun sain kuulla ekan kerran asiasta niin pyysi tuomaan muutaman hänelle kaupasta. Mietin mitä teen koska hän vetosi huonoon oloonsa ja siihen ettei kestä jos ei saa. Eikä pysty nukkumaan.
Yhden kävin ostamassa ja lupasi seuraavana aamuna lähteä katkolle kunhan saa nukuttua sen yhden avulla ensin.
No se oli virhe, tilanne vain kärjistyy...
Tosi surullista, ääh.
Omat vanhempani ovat alkoholisteja mutta en ole osannut suhtautua tai koskaan auttaa heitä koska eivät kuuntele. Tämän tilanteen kanssa olen aivan yhtä avuton ja pelkään jos hyökkää tai haastaa riitaa tms humalassa jos ärsytän toimillani.
Mitä ihmettä tekisin..
Ap
No sen takia et voikaan ketään komentaa, voit yrittää keskustella mutta läheisesi saattaa vielä olla siinä vaiheessa putkea, että ei siihen kykene. Monessa kaupungissa on matalan kynnyksen ensiohjauspaikkoja, joihin voi mennä ilman lähetettä, siis sitten kun sen aika taas jossain vaiheessa on.
Oma isäni oli alkoholisti ja nyt sisko on sairastunut alkoholismiin. Koko muu perhe ollaan välillä huonoina kausina huolesta syrjällään, mutta kun aikuista alkoholistia ei voi viedä pakkohoitoonkaan. Nyt sisko odottaa päätöstä, pääseekö psykoterapiaan, koska juomisen syyt ovat jossain syvemmällä.
Älä anna mitään pankkikortteja tai rahaa, älä millään tavalla tue hänen mahdollisuuksiaan saada alkoholia tai juoda.
-2
Älä nyt hyvä ihminen sekaannu tuohon enempää. Et voi jäädä tuonne asumaan, ja varsinkaan ei pidä hänelle ostaa alkoholia. Jos on kauhean huonossa kunnossa, soita sukulaisille tai vie päivystykseen ja jätä sinne.
Missään nimessä et häntä pysty auttamaan, ja hän vain manipuloi sinua saadakseen viinaa.
T. Alkoholistin ex.
Jätä hänelle jääkaapin oveen a-klinikan, katkon ja aa:n yhteystiedot ja ilmoitus että olet hänen ystävä kun raitistuu ja lähde pois. Jos haluat oikein panostaa, tulosta vaikka kuva maksakirroosista ja aa:n 12 askelta/aa:n kirja. Jos sinulla on auto, kerro myös tarjoavasi kyydin hoitoon. Kirjoita nämä hänelle lapulle jääkaapin oveen koska alkoholistin muisti ei pidä. Sitten voit vain toivoa ja rukoilla, mutta pitämällä seuraa tai tuomalla juomia mahdollistat vain alkoholismin syvenemisen. Terveisin raitis alkoholisti :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hänellä on joku henkinen syy miksi juo. Kaikilla alkoholisteilla on.
Joku alemmuudentunne. Siihen pitäisi päästä kiinni. Viinan kittaaminen suojelee häntä kohtaamasta jotain, jota hän ei kykene itsessään käsittelemään.
Kyllä alkoholi toimii ihan fysiologisena riippuvuuden aiheuttajana myös, ei alkoholismi mitään traumoja vaadi, toki ne voivat auttaa myötävaikutuksella asiaa.
Känni vaan toisilla tuntuu niin hyvältä ja rentouttaa. Oppivat rentoutumaan sillä lailla vaikka ihan normi työviikosta, ei se sen kummempaa traumaa tarvi. Tuntemani alkoholisti oli ihan tavallisesta perheestä ilman ihmeempiä traumoja, mieluinen työ ja palkka juoksi. Naisia aina saatavilla. Biletyksellä hän oli alkoholistiksi päätynyt, ei nyyhkytarinoilla. Sitten siihen on niin vahva fyysinen riippuvuus, että päivää kauempaa ei pysty ja halua olla ilman annosta. Ja annos on koko ajan vähän suurempi, harjaantuneella vaikka viinipullo illassa, niin ettei sitä ulkopuolinen huomaa mistään.
Et sinä AP paljoa voi tehdä.
Alkoholistia voi kannustaa menemään hoitoon. Viinojen kaataminen viemäristä alas auttaa vain hetkellisesti, koska alkoholisti hakee Alkosta seuraavana aamuna klo 9 kun Alko aukeaa uuden viinapullon. Viinarahat löytyy aina, vaikka puhumalla vanhalle mummolle miten ei ole rahaa lääkkeisiin tai ruokaan tai sähkölaskuun.
Paras olisi, kun alkoholisti menisi Avominne hoitoon. Moni on sieltä saanut apua raitistumiseen.
Älä anna rahaa alkoholistille. - Maksa lasku suoraan omalta tililtäsi tai maksa ruokakaupassa ruokaostokset, jos haluat konkreettisesti auttaa.
Älä osta viinaa alkoholistille, ei edes loiventavaa olutta.
Älä kuljeta alkoholistia Alkoon, se auttaa juopotteluputkea. Ota mielellään autonavaimet pois alkoholistilta, ettei lähde humalassa autoilemaan.
Auttaa voit vaikka käymällä ruokakaupassa, laittamalla ruokaa ja siivoamalla.
Kiitos neuvoista, niitä tuli paljon.
En oikein nyt tiedä mitä ensimmäiseksi teen..
Tiedän, että hän on pelastettavissa toisin kun omat vanhemmat eivät ole olleet ja tuskin tulevatkaan olemaan.
Tämä ihminen tulee vielä raitistumaan, sen tiedän mutta mikä olisi nyt se ensimmäinen ja tärkeä askel. Kärsivällisyys ehkä...
Hän ei juo mihinkin hauskanpitoon tms. Hän selvästi kärsii, on tuskissaan. Hän ei halua juoda mutta juo koska on pakko. :(
En ole koskaan tällaista puolta hänessä nähnyt, on vaikea suhtautua.
Kyllä kerran olin mukana katkolla mutta silloin oli juuri lopettanut ja valmis kuntoutumaan. Tarvitsi vain tukea.
Ap
Miksi asut jonkun juopon nurkissa?