Hauska juttu kun äsken kauppareissulla 80-luvulta koulusta tuttu "jätkä"
huikkasi mulle moikat sillä nimellä joksi ainoastaan se minua yläasteella kutsui, kukaan muu ei kutsunut sillä lempinimellä.
Nimi viittaa yhteen poppariin, sillon minun nimisiä ei vielä ollut muita, niin se väänsi mulle lempinimen sen popparin sukunimestä, koska meillä samat etunimet.
Nostalgista. "Hei wilderi, miten menee?" (nimi muokattu, en ole Kim, mutta tohon malliin siis tämä minun lemppari).
Tulipa nostalginen olo, kun en tota nimeä ole kuullut, en muista koska. Viimeksi kun toi moikkasi, ei sanonut mitään.
Ei mulla muuta, piti vaan jollekin sanoa, kun kotonakaan ei ole ketään. :D
Kommentit (3)
Nostalgisuus on paras tunne. Ite oon ihan toivoton nolstalgikko. 😊
Mutta tosta tuli varmaan hyvä fiilis, joka kantaa seuraaviin päiviin.
Olisit huikannut takaisin, että jumaliste minä edelleenkään Gene Wilderin näköinen ole.
Voi hemmetti, mää muistan sut:D