Lue keskustelun säännöt.
Pelkäätkö sairastuvasi syöpään?
Kommentit (47)
En. Äitini on opettanut minut elämään tässä hetkessä, tulevaisuutta sen enempää murehtimatta. Totuus on, että kuka tahansa voi sairastua koska tahansa, saada vaikka äkillisen infarktin tai jäädä rekan alle seuraavassa risteyksessä. Elämästä kannattaa nauttia niin kauan kuin se on käynnissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En koskaan pelännyt. Nyt on kasvain ja edessä leikkaus ja mietin, että mitä hitsiä.. kun ei ole kummempia oireita ollut.
No en nyt sanoisi että pelkään mutta se on aika todennäköistä koska molemmat vanhemmat menehtyivät syöpään
Olen 48v. Joten en pelkää, koska ihan jokaiselle tulee joku/joitain sairauksia ja ennenpitkää ihminen kuolee kuitenkin johonkin.
Eri asia jos kyseessä lapsi tai todella nuori ihminen jolla koko elämä edessä. Heidän puolestaan "pelkään" ettei elämästä tulisi pelkkää sairastamista.
En pelkää enää, koska sairastuin jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pelkää, vaan jotenkin odotan niin käyvän. Äiti sairasti koko lapsuuteni ja nuoruuteni, ja kuoli kun olin parikymppinen. Olen aina ajatellut että minäkään en elä vanhaksi.
Tiedän sairastuvani. Isäni vanhemmat kuolivat onnettomuudessa 49-vuotiaina, joten heidän lapsensa eivät tienneet geeneistään, kun vanhemmat eivät olleet vielä sairastuneet . Lapsia oli 8, jokainen kuoli syöpään 35-55-vuotiaana. He ehtivät tehdä lapsensa ennen sairastumista, joten meitä serkuksia on paljon. Serkuista kaksi on kuollut syöpään, ikää lli 34 ja 36. Turha odottaa, että eläisin kovin vanhaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidilläni todettiin rintasyöpä 45-vuotiaana, isälläni kurkun alueen syöpä 55-vuotiaana. Lisäksi isällä on alkanut nyt 7-kymppisenä toinen kierros syövän kanssa, tällä kertaa suolistossa. Oletan itsekin sairastuvani syöpään. Tuntuisi lottovoitolta, jos niin ei tule käymään. En pelkää, mutta vähän ehkä harmittaa jo valmiiksi.
Täytin 40v ja nyt tuli ensimmäistä kertaa kuoleman pelko. Olen nähnyt kuolleita läheisiä ja näitä viimeisinä hetkinään. Aina olen kuitenkin väistänyt ajatuksen omasta kuolemastani joka on väistämätön kuten kaikilla. Liittyy varmaan siihen että tajuaa vanhenevansa ja että elämä on tosiaan rajallinen. Tämän mulle uuden pelon tulo nyt. Uusi tunne mitä sulattelin pari päivää ja yksin ollessa itkinkin. Selailin nettiä ja lukuisilla muillakin on tullut yhtä synkkiä hetkiä.
Ei se nyt koko aikaa mielessä ole/ollut mutta hetkittäin. En pysty hyväksymään ajatusta että joskus tämä elämä päättyy ja se täyttää mielen kauhulla. Olen kuvitellut olevani uskossa mutta en saa uskosta mitään lohtua tähän. Vaikka kuoleman jälkeen odottaisi taivas niin en silti halua kuolla eikä se lohduta. Olen tai kuvittelen olevani uskossa mutta tätä pelkoa vastaan on turha yrittää lohduttaa uskolla.
Joku uskova kirjoitti osapuilleen "Jumala kestää ihmisen pelon, epäilyn ja epäuskon". Mitä olen tätä pelkoa maistellut niin tunnen että siihen ei ole mitään lääkettä vaan se on sisäänrakennettu ihmiseen. Ihmisen mieli ei voi käsittää tai hyväksyä sitä että kuolee. Paras on varmaan elää kuin ei kuolisi että tuo ajatus on painettu taka-alalle.
Ainakin olen oppinut nöyryyttä. Tajunnut että tämän asian edessä olen heikko ja neuvoton. Oppinut arvostamaan enemmän aivan arki elämää ja sitä mitä minulla on. Viime aikoina on tullut oltua vähän liiankin tyytymätön kaikkeen. Alkuperäiseen kysymykseen vastaan että kyllä. Olen katsonut tarkemmin luomiani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähipiiristä menehtyi keväällä eräs perusterve alle viisikymppinen. Urheili, ei käyttänyt alkoa, oli perhe ja työ. Kaikki mallillaan, mutta syöpä vei puolessa vuodessa. Se järkytti.
Toisaalta mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän kasvaa riskit vakaviin sairauksiin. Onneksi moneen voi vaikuttaa itse. En varsinaisesti pelkää. Toivon vaan että lapseni vuoksi saisin elää pitkään (kuten todennäköisesti elänkin). Itseni puolesta en murehdi.
Vierailija kirjoitti:
En koskaan pelännyt. Nyt on kasvain ja edessä leikkaus ja mietin, että mitä hitsiä.. kun ei ole kummempia oireita ollut.
Sopiiko kysyä, miten syöpäsi löydettiin jos oireita ei ollut? Kiitos jos vastaat.
T: Syöpäpelkoinen, ei ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äidilläni todettiin rintasyöpä 45-vuotiaana, isälläni kurkun alueen syöpä 55-vuotiaana. Lisäksi isällä on alkanut nyt 7-kymppisenä toinen kierros syövän kanssa, tällä kertaa suolistossa. Oletan itsekin sairastuvani syöpään. Tuntuisi lottovoitolta, jos niin ei tule käymään. En pelkää, mutta vähän ehkä harmittaa jo valmiiksi.
Jos isäsi on tupakkamiehiä niin ainakin tuon syövän suhteen olet "turvassa" jos et polta. Multa on monta sukulaista kuollut kurkku ja keukosyöpään. Kaikki kovia tupakoimaan. Rintasyövän suhteen ei taida olla muuta kuin tunnustella välillä ettei ole ilmestynyt mitää ylimääräistä.
En pelkää. Diagnoosista on kuitenkin yleensä aika pitkä aika kuolemaan ja siinä ajassa ehtii tehdä VR-eutanasian. Enemmän huolettaa joku aivotapahtuma, jonka seurauksena on pakko pysyä hengissä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä on suvussa niin paljon syöpää että pidän itseäni onnekkaana kun en ole toistaiseksi sairastunut. ja olen nähnyt että suurin osa nykyään selviää syövästä eikä se ole enää kuolemantuomio vaan sairaus sairauksien joukossa. toisaalta johonkinhan sitä aikanaan kuolee. en pelkää syöpää, mutta pelkään että elän niin vanhaksi että joudun vanhainkotiin.
Pidän sitä todennäköisenä. Mieluummin sitten rintasyöpä kuin munasarjasyöpä.
Joo, on sukurasitetta.
Kyllä. Joka 3. suomalainen sairastuu tilastollisesti elämänsä aikana syöpään. Tässä ruletissa on aika korkea todennäköisyys saada tauti.
Olen nähnyt useamman syöpäpotilaan, ja aina syöpä on diagnosoitu liian myöhään. Oireet ovat niin hajannaisia, moninaisia ja helposti sekoitettavissa muihin, vaarattomiin tauteihin.
Osa lääkäreistä tekee ns. "tarkentavia kysymyksiä" ja näin pyrkii myös huomioimaan syövän mahdollisuuden. Osa taas tunkee buranaa/panadolia heti vastaukseksi. Tuon ikäinen nyt kipuilee normaalisti! Ota buranaa! Tule takaisin sitten kuukauden päästä. Heippa!
Minä pelkään ensimmäistä kertaa nyt 30-vuotiaana. Olisi hirveää jos lapset jäisi tänne ilman äitiä, ei ole ketään sukulaista jonka luo he voisivat muuttaa, kun omat vanhemmat ovat alkoholisteja. Siitäkin tulee ahdistunut olo, kun en osannut ennakoida tätä, enhän ole ennen pitänyt kuolemaa pelottavana.
Ja todennäköisyydestä en tiedä, syöpää on toki suvussa, mutta ei mitenkään erityisen runsaasti. Ennemmin on sellainen olo, että jotain pahaa on tultava kun olen niin terveenä tähän asti saanut elellä.
Turhaahan tällainen murehtiminen on, mutta tämä ketju osui kyllä niin yksiin ajatusten kanssa. Lehdissäkin on aika paljon viime aikoina syöpätarinoita ollut.
Kaksi lähisukulaista on kuollut syöpään ja molemmat nopeasti diagnoosin jälkeen.
En pelkää syöpää, mutta jos se tulee niin toivoisin nopeaa ja mahdollisimman kivutonta lähtöä. En missään nimessä haluaisi sairastaa ja kärsiä kuukausi- tai vuositolkulla.
Yritän elää tätä hetkeä. Sairaudet ja kuolema tulee kun on tullakseen, en minä niitä mieti aktiivisesti enkä pelkää etukäteen - eihän se mitään hyödyttäisikään.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Joka 3. suomalainen sairastuu tilastollisesti elämänsä aikana syöpään. Tässä ruletissa on aika korkea todennäköisyys saada tauti.
Olen nähnyt useamman syöpäpotilaan, ja aina syöpä on diagnosoitu liian myöhään. Oireet ovat niin hajannaisia, moninaisia ja helposti sekoitettavissa muihin, vaarattomiin tauteihin.
Osa lääkäreistä tekee ns. "tarkentavia kysymyksiä" ja näin pyrkii myös huomioimaan syövän mahdollisuuden. Osa taas tunkee buranaa/panadolia heti vastaukseksi. Tuon ikäinen nyt kipuilee normaalisti! Ota buranaa! Tule takaisin sitten kuukauden päästä. Heippa!
Vääristääkö tuota tilastoa miesten eturauhassyövät joista suurin osa on kai niin hitaasti eteneviä. Että potilaat kuolevat muihin sairauksiin ennen sitä.
Tavallaan ja kyllä!