Mitä kasveja/kasviksia tiedätte kissojenne syövän?
Meillä ainakin menee palkokasvit, kaali, salaatit, perunat ja kurkku raakana. Porkkana menee keitettynä ja ohrantaimet syödään juurineen päivineen. Myös rönsyliljat on jatkuvasti kovalla koetuksella eikä siitäkään tunnu olevan apua että roikuttaa niitä amppelissa jos kissalla sattuu olevan kova himo ja halu syödä niitä.
Kommentit (28)
Asutaan kerrostalossa. Kasvatan ohraa purkissa, ostan Ruohonjuuri-kaupasta siemeniä. Muita kasveja ei pahemmin enää ole. Oliivipuun saivat kaadettua ja heitin pois :). Keittiössä on iso n. 20 vuotta vanha Kreikasta tuotu bougainvillea, joka on kiinnitetty koukulla kattoon, mutta sitä ne eivät syö. Onneksi on kauniita tekokukkia, esim. hortensioita, toiselle kyllä maistuu niidenkin lehdet :). Saa aina vieraille sanoa, et älkää tuoko kukkia, menee parempiin suihin, kyl ne haistaa, vaiks mihin laittais, meidän kasvisasiantuntijapoitsut.
Vehnän Oras menee meillä paremmin kuin kissanruoho.
Kirsikkatomaatit on ollut suurta herkkua, lopetin niiden ostamisen kun luin että tomaatit on haitallisia kissoille ja aiheuttaa ties mitä sairauksia virtsakivistä anemiaan ja syöpään.
Kissa on lihansyöjä, joten kasveja/kasviksia se ei paljoa saa. Kissanruohoa olen joskus ostanut, siitä tykkää.
Vierailija kirjoitti:
Kirsikkatomaatit on ollut suurta herkkua, lopetin niiden ostamisen kun luin että tomaatit on haitallisia kissoille ja aiheuttaa ties mitä sairauksia virtsakivistä anemiaan ja syöpään.
Hyvin pieni määrä silloin tällöin ei ole haitaksi. Meillä syötäisiin punaista paprikaa, joka taitaa myös koisokasveihin kuulua. Joskus saa pieniä paloja.
Järvikylän Vehnänoraspurkki marketista uppoaa parissa kolmessa päivässä yhdelle kissalle. Syö mielellään niitä kissanruokia, joissa on mukana vihanneksia.
Joskus potkii oliiveja.
Pakkohimoa kurkkuun ja perunoihin. Heti kun otat esiin on varkaissa ja sekoaa. Teet mitä tahansa etkä onnistu saamaan kissan himoa näihin kasveihin loppumaan. Ainoa keino tuntuu olevan ettei osta kauoasta ollenkaan kun muuten kissa on heti hampaineen kiinni niissä kurkussa ja perunoissa. Raukka kun ei ymmärrä ettei ne ole kissanruokaa.
"Kissanruokapaketin tuoteseloste: lihaa, porkkanaa, viljaa.
Hetkinen.
Kissa on sataprosenttinen lihansyöjä. Se ei tarvitse viljaa tai kasviksia.
Miksi kissoille sitten syötetään kasviksia? Porkkanan ja viljojen lisäksi kissanruoissa on muun muassa tomaattia, yrttejä, maissia ja riisiä.
Raha ratkaisee
Kissat joutuvat kärsimään markkinatalouden logiikasta.
”Eiköhän suurin syy näiden vilja- ja kasviperäisten tuotteiden käytölle ole hinta”, eläinlääkäri Kirsi Juuti CatVet-kissaklinikalta sanoo.
Tuotteen hintaa saadaan alas halvemmilla raaka-aineilla. Porkkana on edullisempaa raaka-ainetta kuin liha.
Kasviksia kuten tomaattia käyttämällä pyritään myös parantamaan ruoan ulkonäköä.
Kissa itse ei väriä huomaa, mutta omistajan silmään kirkkailla kasviksilla ryyditetty ruoka voi näyttää miellyttävämmältä.
Omistaja luulee terveelliseksi
Moni omistaja valitsee mielellään kasviksia sisältävän aterian kissalleen, sillä hän kuvittelee ruokaan pilkottujen porkkanoiden ja tekevän lemmikille hyvää. Ovathan ne terveellisiä ihmisellekin.
Tämä on väärä mielikuva.
Jos kissa eläisi edelleen villinä, se saalistaisi ravintonsa itse. Eli se söisi lihaa.
”Kissan optimaalisin ravinto on jyrsijä kokonaisuudessaan”, Juuti sanoo.
Kissa on lihansyöjä!
Oletteko OIKEASTI näin tyhmiä? Kissa on 100 % lihansyöjä eikä sen elimistö kestä mitään kasvisp*skaa, joka tappaa sen.
KISSA ON LIHANSYÖJÄ! LIHANSYÖJÄ! LI-HAN-SYÖ-JÄ!
Kesäkurpitsaa on joskus käynyt järsimässä. On myöskin varastanut perunan, tomaatin ja palan vesimelonia. Myös persiljaa on kiva käydä närppimässä.
Vierailija kirjoitti:
Kirsikkatomaatit on ollut suurta herkkua, lopetin niiden ostamisen kun luin että tomaatit on haitallisia kissoille ja aiheuttaa ties mitä sairauksia virtsakivistä anemiaan ja syöpään.
Meillä järsii ruohosipulia välillä, on kuulemma sipulikin vaarallista:(
Maissinjyvistä on kasvateltu ruohoa ja siitä tykkää (onkohan sekään sitten turvallista), ja menee se ohrakin. Herneenversoja kokeiltiin mutta ei maistakaan niitä.
Mitään muuta kasviksia ei syö, eikä kyllä syö oikein lihaa/makkaraa/kalaa tai mitään sellaista mikä ei tule kissanruokapurkista.
Aloittajan kaltaisia vihanneksia.
Omena, kuorittu banaani, monet hedelmät joissa ei ole paksua kuorta. Nykyään nuostan ylös ettei kisaa pääse enää niitä syömään. Ohran idut / ohran varret. Kurkku on ollut ehdoton mitä pitää aina saada vaikka väkisin. Myös keitetyt porkkanat menee jos niitä porkkanoita ei ole silmäkovana vahtimassa.
Kylla kissa syo ruohoa. Ulkonakin. Ja mista voi olla varma, ettei soisi jonkin verran muutenkin, siis kasvveja, vaikka ihan villina. Vaikka sitten kurkun tai tomaatin? siis ei kai siita voi olla varma. Minusta voisi hyvinkin syda, jos sikseen sattuu. Etenkin jos on jano ja kuuma?
Aina kun kuorin ja pilkon perunoita niin olen huomannut että jos yksikin tippuu lattialle niin sekunnin päästä se ei ole enää siinä vaan vaan kissan suussa ja kissa mussuttaa raakaa perunaa tyytyväisenä. Mitään en ole kokeilut vaan syöttänyt puhdasta ja käsittelemätöntä rasvatonta pakastelihaa eläinkaupasta, aina sekään ei tosin tahdo mennä.
Kissa on lihansyöjä. Kissa ei syö kasviksia. Kissalle ei saa antaa kasviksia. Kissa syö lihaa. Kissa syö 100% lihaa. Olette tosi tyhmiä.
- kaikki erilaiset salaatit
- lehtikaali
- kurkku
- lähes kaikki tuoreyrtit, erityisesti tuore korianteri
- herneenversot
- vehnänoras
- chilin lehdet
- tomaatin lehdet
- lähes kaikki huonekasvien lehdet
- lähes kaikki leikkokukkien lehdet
Toinen kissani syö siis noita kaikkia, jos vaan pääsee niihin käsiksi. Toinen taas ei syö muita kuin chilin lehtiä.
Vierailija kirjoitti:
Kissa on lihansyöjä. Kissa ei syö kasviksia. Kissalle ei saa antaa kasviksia. Kissa syö lihaa. Kissa syö 100% lihaa. Olette tosi tyhmiä.
Kerro toi mun kissoilleni. Nytkin on parvekelaatikosta rouskuteltu jo puolet chilien lehdistä, vaikka vasta 3 viikkoa sitten istutin chilien taimet parvekelaatikkoon.
Heinänkorsia näyttää pureksivan pihalla.