Siskokset olleet aina kuin kissa ja koira, aina tappelu kun samassa tilassa ja sama meno jatkuu vielä aikuisenakin. Alan väsyä

Mun mies ja siskonsa ovat anopin mukaan ihan aidosti aina vihanneet toisiaan. Nyt nelikymppisinä pärjäävät jo joulupäivällisen ajan samassa huoneessa. Kukaan ei oikein tiedä, missä on mennyt vikaan. "Lapsista on seuraa toisilleen" joskus noinkin.

Tuo on luultavammin yleisempää kuin tiedetään,  on tabu että sisarukset voivat vihata toisiaan henkeen ja vereen.

Vanhemmat ei puuttuneet asiaan silloin kun olisi ollut mahdollista, eli silloin kun riitely alkoi muutaman vuoden ikäisenä. Nyt on myöhäistä.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat ei puuttuneet asiaan silloin kun olisi ollut mahdollista, eli silloin kun riitely alkoi muutaman vuoden ikäisenä. Nyt on myöhäistä.

Kaikki sisarukset nahistelevat ja sitä on mahdoton saada kokonaan loppumaan , se vähenee sitten ajan kanssa tai yleensä vähenee...

Kaikkien ihmisten tenperamentit eivät vain mene yksiin. Se on harmillista, mutta toisin kuin hiekkalaatikolla opetetaan, kaikkien kaveri ei tarvitse eikä edes voi olla. Todella surullistahan se on jos kyseessä oma sisar, mutta valitettava elämän realiteetti että näin voi käydä. Mielestäni kasvattajassa ei ole mitään vikaa tässä tapauksessa, jokainen on yksilö eikä vanhempi voi kasvattaa lapsiaan sellaisiksi että heillä olisi hyvä kemia. Asialliseen kanssakäymiseen voi aina pyrkiä. Minulla on erinomaiset välit veljeeni ja koen olevani onnekas, mutta äitini ja enoni olivat valmiina tappamaan toisensa heti kun silmä vältti.

Anoppi ja siskonsa. Jatkuvasti riidoissa, vääntävät milloin mistäkin ja haukkutekstarit lentävät (puhumattakaan älyttömistä puheluista). Koko elämä yhtä kilpailua ja toisen valintojen arvostelua. Kaikesta ollaan kateellisia. Surullista ja kamalaa. 😕

No huonomminkin voisi kai olla. En ole puhunut tai nähnyt sisaruksiani 8 vuoteen enkä suostu tulemaan yhteenkään tilaisuuteen (joulut, sukujuhlat, rippiäiset, lakkiaiset etc) joissa yksikin näistä sisaruksistani on paikalla. Olen 29v.

Ei mun kissa ja koira kyllä tappele. Nytkin pötköttävät rennosti vierekkäin sohvalla. :O

Parempi kuitenkin ehkä noin. Mä huomasin vasta varttuneella iällä, että isosisko todellakaan ei tykkää musta. Hän ei näyttänyt sitä avoimesti vaan teki myyräntyötä. Se on ikävämpää kuin avoin tappelu ja riitely. Pienenä tosin yritti satuttaa fyysisesti muutamia kertoja (mm. tulta ja vettä apuna käyttäen), mutta vanhemmat laskivat sen ymmärtämättömyyden piikkiin. Luulen, että 8-10 v. jo ymmärtää mitä tapahtuu kun painaa toisen pään veden alle...

Musta on puhuttu niin paljon paikkansa pitämätöntä sekä omalle perheelleni että muille sukulaisille että tuttaville ettei ole tosikaan.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkien ihmisten tenperamentit eivät vain mene yksiin. Se on harmillista, mutta toisin kuin hiekkalaatikolla opetetaan, kaikkien kaveri ei tarvitse eikä edes voi olla. Todella surullistahan se on jos kyseessä oma sisar, mutta valitettava elämän realiteetti että näin voi käydä. Mielestäni kasvattajassa ei ole mitään vikaa tässä tapauksessa, jokainen on yksilö eikä vanhempi voi kasvattaa lapsiaan sellaisiksi että heillä olisi hyvä kemia. Asialliseen kanssakäymiseen voi aina pyrkiä. Minulla on erinomaiset välit veljeeni ja koen olevani onnekas, mutta äitini ja enoni olivat valmiina tappamaan toisensa heti kun silmä vältti.

No kyllä on kasvattajissa todellakin vikaa, jos sisarukset ei tule toimeen keskenään. Joskus aikuisina toki voivat tehdä toisilleen kusipäisiä temppuja, ja sen myötä saada välinsä rikki, mutta lasten keskinäisissä väleissä aikuisilla on aina mahdollisuus vaikuttaa.

Tosi moni aikuinen vaan esim. "antaa lasten selvitellä välit keskenään" eli suomeksi nuorempi ottaa turpaan koko lapsuuden, ja sitten kun alkavat olla tasaväkisiä, niin siinähän on täysi sota käynnissä.

Samoin vanhemmat pitävät luonnollisena sisaruskateutta, eivätkä puutu siihen, ja ohjaa lapsia parempaan toimintaan ja ajatteluun.

JOtkut ovat sitten ihan suoraan epäreiluja, ja vertailevat lapsia keskenään,

jotkut eivät itse tajua puhuvansa lasten kuullen tyyliin " harmi kun toi pikkuveli pitää ottaa mukaan kevätjuhlaan, kun se sitten huutaa siellä ja pilaa kaiken" ( ja kyllä, juuri tuon lauseen olen kuullut ystäväni sanovan isommalle lapselleen pikkuveljen ollessa vieressä...)

Muutenkin jo lapsena ihmettelin miten joillain kavereilla tapeltiin ihan törkeällä tavalla. Kun meille oli veljen kanssa aina tehty selväksi, että toista pitää kunnioittaa, ja jos tapellaan, niin ei esim. raavita, purra, revitä tukasta, syljetä... Siis että painia saa mutta ei tuollaista "alhaista" käytöstä.

Mutta joo. Omilla lapsilla on hyvin erilaiset tempperamentit, ja yhdellä on ADHD. Silti tulevat mitä mainioimmin toimeen, ja aivan varmasti osaksi siksi, että yhdessä olemiseen ja yhdessä tekemiseen, toinen toisen ymmärtämiseen ( nentit ymmärtää ADHD:ta ja toisinpäin) on panostettu.