En saa enää oikein mistään iloa.

Feel you❣ et ole yksin. Ja kyllä! Yksinäinen ja iloton voi olla myös kun on perhe, ystäviä ja mies.. se jokin (Tod. Näk.) itsessä uupuu..

Kiitos 2, vaikkakaan en haluaisi, että kellään muulla on näin. Ja töihin kun palaan niin n.20hlöä kyselee, että mites loma meni ja mitä teit/te..no tuota öh, olin lähes koko ajan kotona ja tein tuota..kotitöitä. Ja söin.

Näytän varmaan tod levänneeltä ja rennolta, nukun 8-10h/yössä+päiväunia ja silti väsyttää.

Ap

Ap, toi alkaa kuulostaa masennukselta. Kadonnut ilo, liialliset yöunet joiden jälkeen väsyttää, ei huvita tehdä mitään.

Minä en ymmärrä miksi siitä lomatekemisestä pitää ottaa niin kauheita paineita. Minulle loma on juurikin sitä että teen just mitä huvittaa, tai olen tekemättä jos ei huvita. No, sen puitteissa mitä lapset sallii, ollaan erottu mutta lapset on suurimman osan ajasta minulla. Tehdään pieniä retkiä omassa kotikaupungissa, ihan vaan vaikka rannalle. Ja sitten muutama isompi huvipuistoon tms. Ja se on mielestäni ihan riittävää. Minulla lähti nyt toinen lomaviikko käyntiin ja olen edelleen vähän väsynyt, mutta onpa ollut raskas vuosikin takana. Latailen siis akkujani ihan rauhassa, enkä yhtään häpeile kertoa tylsästä löhölomastani kun töihin palaan elokuussa. 

Kannattaa miettiä mistä itse saisi sitä iloa. Minä saan aika pienistäkin asioista. Päiväunista keskellä päivää, hyvästä kirjasta, hyvästä sarjasta, kävelystä luontoon, jopa siivoamisesta kun saa kodin nätiksi.... sun lapset on kuitenkin jo teinejä, eli varmaan aika hyvin sinulla jää aikaa myös niille omille pikkujutuille. Nauti!

Joo no, mä en oo koskaan saanut iloa mistään. Ei tässä maailmassa nyt vaan ole mitään kovin kummoista. Nekin asiat jotka useimpia ilahduttaa, no mua ei. Ei totisesti innosta mitkään tapahtumat tai auringossa makaaminen nyt kesällä tai missään reissaaminen tai mitä näitä nyt on juttuja mistä ihmiset yleensä kohkaa.

Itseasiassa minulla on todettu keskivaikea masennus työterveydessä parisen vuotta sitten, mutta olen kuitenkin ollut toimintakykyinen ja työssäkäyvä ihan ilman lääkkeitä. Suuri kiitos asiassa kuuluu työyhteisölleni ja pomolleni jotka on ihania, he eivät tiedä tuskastani mitään.

Nyt taitaa vain olla pohja näkyvissä, koska yksityiselämässä avioliitossa mättänyt jo vuosia ja pahasti. Ei vain yksinkertaisesti ole voimia eikä uskallusta repäistä itseään tästä irti. Oloni on varsin arvoton ja mitätön.

Ap

Sama juttu. Keski-ikäisyys veetuttaa. Tuntuu että kaikki ohi. Tulevaisuus näköalaton. Taistelua että  löytää työtä jne.,