Ystävä ei jaksa vastata viesteihini

Ennen oli ennen, nyt on nyt. Älä pommita toista turhanpäiväisillä viesteillä, vaan jos on asiaa, niin laitat viestiä vain silloin. Kaikkiin viesteihin ei tarvitsekaan vastata ja yksikään ihminen ei voi ja ei tarvitse päivystää kännykän ääressä vain odottamassa viestejäsi. Kaikilla on oma elämä ja sinä olet ystäväsi elämässä ehkä vain pienen pieni osa.

Rauhoitu siis ja etsi elämääsi muualta sisältöä.

Olisihan tuossa jo jonkinlaisen selittämisen paikka syystä, että huoli ystävän voinnista ylittää jo ymmärtämisen ja joustamisen rajat.

Oletko kirjoittanut hänelle, että olet huolissasi? Tai että kaipaat häntä? Suoruus on usein paras tapa saada vastauksia kuin kautta rantain kysellä jotakin yhdentekevää miten-kuuluu-tyyliin.

Ystävät eivät ole toisilleen tilivelvollisia. Jos ystävä ei jaksa viestitellä, se on sitten niin. Kysy vaikka, voitko auttaa? Jos yhteydenotot loppuvat niin ehkä hän ei sitten halua pitää yhteyttä. Hommaa muita juttukavereita, älä painosta. Omasta kokemuksestani yhteydenottoihin painostavat ja roikkuvat kaverit ovat raskaita, nämä ovatkin jääneet pois ja tallella ovat ystävät jotka ymmärtävät että välillä tarvitsee pitkiä kausia omaa aikaa. Sitten taas viestitellään ja nähdään, kun on sellainen aika.

Voisin kuvitella että minusta ajatellaan samalla tavalla. Joka vuosi on aina yhtä hankala, joka vuosi sattuu jotain (yleens useita juttuja), jotka vie jaksamisen aika nolliin. Joka vuosi on useita kausia, kun en jaksa vastailla turhanpäiväisiin viesteihin enkä aina niihin tärkeisiinkään. Ei tämä elämä taida tästä paremmaksi muuttua, toivottavasti läheiset ymmärtää, ettei vika ole heissä, vaan omassa jaksamisessani, joka on vuodesta toiseen kortilla.

Älä nyt hyvänen aika väkisin viestittele. Odota että ystäväsi ottaa yhteyttä välillä sinuun päin. 

Ap on itsekäs ja ilkeä. Vai miksi heti luulee syyn olevan hänen tylsyydessään? On olemassa asioita, joita ei voi/halua jakaa joka ystävän kanssa.

Minä en jaksa vastata ystäväni viesteihin samalla intensiteetillä kuin aiemmin. Tilanne päällä jo muutaman kuukauden.

Olen uupunut työstä ja nyt lomalla. Ystävälläni on loputtomasti asiaa omasta työstään. Olen nyt kuunnellut niin, että riittää pitkäksi aikaa.

Tapailen myös uutta kivaa ihmistä, ja toivon, että suhde vakiintuu. Ystäväni on ollut pitkään yksin ja hän käyttäytyi jo edellistä kumppaniani kohtaan tosi ikävästi. Nyt ei hotsita kertoa uudesta romanssista.

Minulla ei siis ole tarvetta puhua eikä halua kuunnella. Olen kertonut olevani väsynyt, ja sen ystäväni ymmärtää.

Ehkä voit miettiä, onko ystävyytenne mennyt yksipuolisemmaksi ennen hiljaisuutta. Jos on, tee korjausliike. Jos ei, ei silti taida olla paljoa tehtävissä, voit vain antaa ajan kulua. Toivon, että sinulla on muitakin ystäviä ja kiva kesä.

Minä olen tuollainen väsynyt ystävä. Kun kaveruus oli yksipuolisesti sitä, että kannustin kaveriani kaikessa, aloin turhautua.

Nyt kaveri on huomannut tämän ja sanoi kaipaavansa. Kerroin suoraan, ettei minulla ole kapasiteettia samoin kuin ennen. Etten löydä energiaa ja innostusta.

Kaveri kysyi haluanko ettei hän ota yhteyttä enää. En tiedä pitäisikö olla niin radikaali?

Mulla oli eräs ystävä, jonka kanssa ei vaan yksinkertaisesti pystynyt jatkamaan ystävyyttä, vaikka meillä oli ollut tosi mukavaa vuosikausia. Hänellä oli niin hirveästi ongelmia ja masennusta, että kaikki hänen energiansa kuluivat siihen. Alkoi tuntua siltä, että se onkin se, mihin hän haluaa elämässään keskittyä, koska hän koki että kaikki muut ihmiset ovat pelkkiä pettymyksiä.

Hän ei haukkunut minua suoraan, mutta alkoi välttelemään juuri tällä ei jaksa - tyylillä. Ei voi edellyttää, että minäkään olisin jaksanut yksipuolista yhteydenpitoa. Tarjosin apuani ja tukeani, mutta ei tuntunut kelpaavan. Koin hänen olotilansa itsesääliksi ja kaikkeen tyytymättömyydeksi, enkä osannut toimia niin, että olisi tullut vastakaikua.

Ystävyys loppui omaan mahdottomuuteensa mutta oli hyvä kokemus niin kauan kuin sitä kesti.

Ratkaisu voisi löytyä jos asiasta voisi keskustella rauhassa. Mutta jos menee siihen, että toinen on liian rasittava lähes aina, niin ei kai siinä ole jatkamisen mahdollisuuksia. Jotkut kyllä ymmärtää tämän, ja kykenevät siihen, että kuormittavat vähemmän toista.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tuollainen väsynyt ystävä. Kun kaveruus oli yksipuolisesti sitä, että kannustin kaveriani kaikessa, aloin turhautua.

Nyt kaveri on huomannut tämän ja sanoi kaipaavansa. Kerroin suoraan, ettei minulla ole kapasiteettia samoin kuin ennen. Etten löydä energiaa ja innostusta.

Kaveri kysyi haluanko ettei hän ota yhteyttä enää. En tiedä pitäisikö olla niin radikaali?

Jos ystävällä on joku rankka elämäntilanne, niin luulisi, että ystävälle voisi siitä lyhyesti kertoa. Jos mitään selitystä ei tule, tulkitsisin, että minua ei kaivata enkä häiritsisi enempää. Ystävä voi halutessaan ottaa yhteyttä kun jaksaa.

Meillä oli todella hyvät välit yhden kaverin kanssa, mutta hän alkoi arvostella miestäni, joten olen vähentänyt yhteydenpitoa huomattavasti. Lisäksi huomasin, että hän valittaa paljon, eipä se mitään, joskus on hyvä valittaa yhdessä, mutta kyllä se käy välillä raskaaksi, kun on itsekin todella väsynyt. Ja yksi ikävämmän homman olen myös huomannut, että saatan olla sylkykuppi, jonne valitetaan, mutta sitten jos kerron jotain ihan kivaakin välillä, mitä olen tehny itse, niin ei kommentoi ollenkaan sitä. Hän kyllä itse myös kertoo tehneensä joitakin asioita ja minä mielestäni olen kannustanut häntä jatkamaan näitä ja vastapainoksi kaikelle raskaalle arjelle, mutta kun itse teen jotakin, hän ei noteeraa asiaa mitenkään. On se aika ikävää, kun tuntee, ettei minun tekemisilläni ole mitään väliä ja hän vain kertoo, mitä on itse tehnyt. Vaikka käytännössä teemme samankaltaisia asioita.

Täällä oli myös "kontrollointi kaverisuhteessa" -ketju. Ehkä oma käytös näyttää toiselle kontrollilta?

En tiedä onko se tää nykyaika vai mikä mutta tuntuu että monella on ylikuormitusta viestimistä, varsinkin jos on vähänkään stressaava työ ja perhettäkin minkä kanssa pitäisi viettää aikaa niin tuntuu oikeasti ettei vaan ole aikaa sellaiseen viestittelyyn mitä vielä 10 v sitten jaksoi hyvin ja mistä jopa nautti. Mulle on ihan ok vaihdella kuulumiset pari kertaa viikossa ystävien kanssa mutta päivittäistä viestittelyä en useinkaan jaksa tai "ehdi". 

Tilanteesta tekee ikävän se, että paras ystäväni taas kaipaa tuollaista todella aktiivista viestittelyä. Hän on hoitovapaalla lapsen kanssa ja olemme siis kovin eri tilanteissa elämässä kun hän on päivät siellä kotona ja seuraa vailla ja minä taas saan ihan tarpeekseni kaikesta sosialisoinnista jo työpäivän aikana. Saan häneltä sekä kirjoitetuin viestein että ääniviestein päivittäisiä avautumisia todella pienistäkin ärsytyksen aiheista, ääniviestejä en yleensä edes kuuntele muutamaa sekuntia pidempään - tarkistan siis vain ettei kyse ole mistään hätätilanteesta mutta ei mulla ole aikaa kuunnella viiden minuutin yksinpuhelua siitä miten lapsen opettaja oli taas ihan epäreilu tai exän nyxä oli sanonut lapselle näin tai laittoi nauruhymiön väärään paikkaan facessa. Tätä tasoa ne jutut siis on mihin hän kaipaa reaktiota, jonkinlaista myötäelämistä. 

Mulla on lapsia koulussa, sairas vanhempi ja tukea kotona asumiseen tarvitseva isovanhempi. Siitä syystä mulla on yleensä töissäkin puhelin lähellä ja äänet päällä, kun viesti tulee niin kurkkaan keneltä ja mitä mutta ellei vaadi välitöntä vastausta niin jätän sikseen ja vastaan joskus - jos muistan. Lähden töistä ja käyn kaupassa, isovanhemman kautta ja mahdollisesti tällekin kaupassa ja sitten kiidän kotiin jossa koitan loppuillan vältellä puhelinta. Yleensä muistan aamulla sitten että jaa niin ystävä laittoi eilen jotain kuvia lasten lentopallopelistä ja leikkipuistosta, mietin hetken kehtaanko vastata ennen kuutta ja herätänkö ystävän.. Ja sitten koitan muistaa työmatkalta laittaa vaikka nauruhymiön ja kysäistä mitä kuuluu. Vaikka tiedän mitä kuuluu kun saan siitä päivittäin raportin muutenkin. 

Ei tämä mun ylikuormitus ja väsymys ole ystäväni vika ja hän on minulle edelleen rakas, haluan että ystävyytemme jatkuu. Siispä minä yritän, yritän vastailla ja yritän myös omatoimisesti kysellä kuulumiset tai kertoilla mitä meille kuuluu. Siitä huolimatta olen aivan varma että ystäväni miettii miksen aina vastaa ja tämä surettaa häntä. Joskus koitan selittää että nyt on omassa elämässä niin paljon huolta että en jaksa kantaa muiden murheita mutta se pysyy hänellä mielessä ehkä puoli päivää, sitten tulee taas viestiä että kylläpä oli törkee lääkäri heillä kun ei suostunut mittaamaan ferritiiniä vaikka teini-ikäistä väsyttää ja että mihinhän tästä voi valittaa. Samaan aikaan saatan olla itse sairaalassa sairaan vanhempani luona miettimässä että vieläköhän tuo on huomenna hengissä. Ja ystäväni tietää missä olen! Tietää mutta siitä huolimatta kokee että pakko nyt jakaa tämä asia. 

Tämä mun avautuminen nyt ei millään lailla tietysti liity ap:n, sori siitä. Tai sikäli liittyy että joskus sitä vaan on liikaa muuta eikä jaksa vastata. 

Vierailija kirjoitti:

Jos ystävällä on joku rankka elämäntilanne, niin luulisi, että ystävälle voisi siitä lyhyesti kertoa. Jos mitään selitystä ei tule, tulkitsisin, että minua ei kaivata enkä häiritsisi enempää. Ystävä voi halutessaan ottaa yhteyttä kun jaksaa.

Aika moni tyyppi jolla on tapana kuormittaa muita asioillaan ei tajua vaikka suoraan sanoo että nyt on rankkaa eikä riitä jaksaminen, se kuormitus jatkuu parin päivän päästä viimeistään ihan samanlaisena sillä erolla että joka viidennessä viestissä kysytään että miten sä hei jaksat. 

Olet jo aika hyvin alkanut vierottautua "ystävästäsi". Olisiko nyt aika vain poistaa kaikki hänen yhteystietonsa ja alkaa miettiä uusia ystäviä.

En lainaa nro 14 kirjoitusta, koska se on niin pitkä. Mutta siinä on tosi hyviä ja osuvia pointteja, eli erilaisista tarpeista ystävyydelle ja siitä kuinka herkkiä asioita nämä ovat. Ruotiminen voi olla mahdotonta, kun loukkaantumisen riski on niin suuri. Kaikki ystävyydet ei kestä auki purkamista ja silloin on parempi antaa asioiden tapahtua omalla painollaan.

Nro 14:n kirjoitus kertoo myös siitä, kuinka hän arvostaa ystävyyttä tämän henkilön kanssa eikä haluaisi loukata toista jos avautuisi erilaisesta tarpeestaan ystävyydelle. Toisella henkilöllä ei ehkä ole juuri muita kavereita kun hän raportoi niin paljon ja pienistä asioista. Ja todennäköisesti loukkaantuisi jos siitä hänelle mainittaisiin.

Mutta..jotain on pielessä jos ystävyydessä joutuu jännittämään liikaa sitä mitä voi sanoa, ja joutuu pelkäämään reaktioita.

Vierailija kirjoitti:

Älä nyt hyvänen aika väkisin viestittele. Odota että ystäväsi ottaa yhteyttä välillä sinuun päin. 

Yksipuolinen ystävyys on turhaa. Jos se ei vastaile tai kysy mitään, niin jätä se omahyväinen mulkku.

Eräs ystäväni kertoo minulle ongelmistaan, pommittaa viesteillä ja puhuu puhelimessa, on jauhanut samoja asioita monta vuotta. Jos minä kerron omia juttujani, hän vastaa, että nyt on kiire. Seuraavassa viestissään taas jatkaa niitä samoja omia juttujaan. Puhuessa ei anna suunvuoroa, kun omat asiat, jotka olen kuullut sata kertaa, ovat tärkeämpiä.

Itsellänikin tulee näistä kaverini ongelmista paha olo, enkä kuitenkaan pysty auttamaan. Asiat jäävät pyörimään päähäni, joten olen katsonut paremmaksi ottaa häneen etäisyyttä, enkä ota yhteyttä juurikaan oma-aloitteisesti.

Vierailija kirjoitti:

En lainaa nro 14 kirjoitusta, koska se on niin pitkä. Mutta siinä on tosi hyviä ja osuvia pointteja, eli erilaisista tarpeista ystävyydelle ja siitä kuinka herkkiä asioita nämä ovat. Ruotiminen voi olla mahdotonta, kun loukkaantumisen riski on niin suuri. Kaikki ystävyydet ei kestä auki purkamista ja silloin on parempi antaa asioiden tapahtua omalla painollaan.

Nro 14:n kirjoitus kertoo myös siitä, kuinka hän arvostaa ystävyyttä tämän henkilön kanssa eikä haluaisi loukata toista jos avautuisi erilaisesta tarpeestaan ystävyydelle. Toisella henkilöllä ei ehkä ole juuri muita kavereita kun hän raportoi niin paljon ja pienistä asioista. Ja todennäköisesti loukkaantuisi jos siitä hänelle mainittaisiin.

Mutta..jotain on pielessä jos ystävyydessä joutuu jännittämään liikaa sitä mitä voi sanoa, ja joutuu pelkäämään reaktioita.

14 tässä.. Olet tietysti ihan oikeassa siinä että jotain on pielessä jos ei tästä pysty sanomaan suoraan ystävälle. Vaikea vaan sanoa että mikä sitten on pielessä.. Oon aina ajatellut vaan että elämäntilanteet on nyt niin erilaiset että siksi tämä on tällaista ja että sitten kun ystäväkin menee taas töihin niin kai tuo viestittely väkisin vähenee. 

Hänellä on kyllä muitakin kavereita ja käsittääkseni raportoi nämä samat asiat vähän jokaiselle. On hirveän herkkä sille jos kokee jäävänsä ulkopuolelle, tuli kiusatuksi koulussa ja se tausta näkyy usein.