Lue keskustelun säännöt.
Maalta kaupunkiin muuttaneet nuoret tytöt ei kestä olla yksin asunnossaan
12.06.2019 |
Olen huomannut minun naapureista, jotka on melkein aina nuoria naisia maalta että tulevat innolla ja viikon jaksavat kärvistellä pienessä asunnossa. Sitten heitä ei enää oikeastaan näy. Viettävät aikaansa mieluummin maalla, kavereitten luona tai jos iskevät heti seurustelukumppanin, mutta kun pari päivää ovat yksin niin näyttävät niin myrkyn nielleiltä. tuo on 10 vuoden sisällä jo neljäs naapuri minulla. Kerran tapasin tytön joka sanoi että oli kauheaa asua yksin. Eikö nuoret naiset vaan osaa olla yksin.
Kommentit (8)
Tulee yllätyksenä ettei elämä olekaan pelkkää Sinkkuelämää vaan pitää käydä tylsissä ja raskaissa töissä, että pystyy maksamaan vuokran, ostamaan ruokaa ja nättejä vaatteita, kahvittelemaan kahviloissa...ja ettei kaveritkaan ehdi pitämään seuraa koko aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi jaksaa olla yksin, kun ihminen on biologialtaan laumaeläin?
Onko elämä jokin kilpailu siitä, että miten paljon paskaa pitää kestää?
Tokihan jos joku mies valittaisi yksinäisyyttään niin...
Minä kyllä nuorehkona naisena viihdyn oikein hyvin yksin. Ja olen muuttanut kohtuullisen maalta isoon kaupunkiin.
No kuule nuoret kaupunkilaismiehet maalla ei kestä edes juoksemista yksin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi jaksaa olla yksin, kun ihminen on biologialtaan laumaeläin?
Onko elämä jokin kilpailu siitä, että miten paljon paskaa pitää kestää?
Tämä kuulostaa kummalliselta kun olen ollut hyvin pitkälle yksin sekä lapsena että aikuisena. Kyllä ne sosiaalisimmatkin joutuvat joskus olemaan yksin ja on parempi jos pää ei heti hajoa siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sekavaa ap! Liittyyhän tähän nyt kullokaruselli varmasti? Ja appiukon viettely alasti saunassa?
Hieno aloitus silti, on hyvä olla valppaana kun nämä universumin tuholaiset liikkeellä ilman setämiehen ohjausta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi jaksaa olla yksin, kun ihminen on biologialtaan laumaeläin?
Onko elämä jokin kilpailu siitä, että miten paljon paskaa pitää kestää?
Tämä kuulostaa kummalliselta kun olen ollut hyvin pitkälle yksin sekä lapsena että aikuisena. Kyllä ne sosiaalisimmatkin joutuvat joskus olemaan yksin ja on parempi jos pää ei heti hajoa siihen.
Tietenkin olisi parempi, että pää ei hajoaisi. Mutta ei se tilanne sillä muutu, että jokin olisi parempi toisin. Pää hajoaa, halusi tai ei, eikä siihen ihan hirveästi voi itse aina vaikuttaa.
Ja toki asiassa on yksilöeroja. Jotkut nyt vaan sietää yksinäisyyttä paremmin kuin toiset. Jostain ihmeen syystä näitä vähemmällä sietokyvyllä varustettuja sätitään asiasta, ihan kuin se mukamas olisi oma vika. En minäkään valitsemalla valitse, että nytpä ahdistun, kun huomaan olleeni koko päivän täysin yksin.
Miksi pitäisi jaksaa olla yksin, kun ihminen on biologialtaan laumaeläin?
Onko elämä jokin kilpailu siitä, että miten paljon paskaa pitää kestää?