Mitä kirkko opettaa avioliitosta?

Sukupuolinen yhteiselämä toteutuu inhimillisesti parhaimmalla tavalla koko elämän kestävässä miehen ja naisen liitossa, avioliitossa. Vain se voi tarjota sitä turvallisuutta ja jatkuvuutta, jota seksuaalisuuden kokonaispersoonallinen toteuttaminen edellyttää.

Avioliiton yhtenä keskeisenä tarkoituksena on suvun jatkaminen eli lasten synnyttäminen, heidän hoivaamisensa ja kasvattamisensa. Eräiden kulttuuriantropologien mukaan koko avioliittoinstituutio on inhimillisessä historiassa syntynyt tarpeesta turvata lasten ravinnonsaanti ja hoito.

Uusi elämä sekä miehen ja naisen välinen rakkaus kuuluvat ensi hetkestä alkaen yhteen. Lapset ovat avioliiton luonnollinen osa. Erityisesti lasten näkökulmasta on entistä tärkeämpää korostaa avioliittoa yhteisönä, jonka hoitaminen vaatii sen jäseniltä myös luopumista yhteisön hyväksi.

Sanonta miehen ja naisen tulemisesta "yhdeksi lihaksi" tarkoittaa, että avioliitossa muodostuu uusi elämänyhteisö, jonka jäseniä aviopuolisot tästä lähtien ovat. Kristillinen käsitys avioliitosta eroaa näin ollen individualistisesta avioliittonäkemyksestä siinä, että lähtökohtana eivät ole aviopuolisoiden samat oikeudet ja velvollisuudet, vaan heidän muodostamansa uusi yhteisö.

Raamatun selvästi opettamasta avioliiton elinikäisyyden ihanteesta kirkko ei voi eikä sillä ole syytäkään tinkiä. Jumala ei ole antanut avioliittoa koskevia säädöksiä ihmiselle taakaksi, vaan suojellakseen inhimillistä elämää ja auttaakseen sitä täyteen rikkauteensa.

Kirkollisessa vihkimisessä tai avioliiton siunaamisessa aviopuolisot haluavat julkisesti tunnustautua Jumalan luomaan elämänjärjestykseen, ilmaista kiitollisuutensa avioliiton lahjasta ja pyytää yhteiselämälleen Jumalan siunausta.

(Tiivistelmä piispojen kannanotosta Kasvamaan yhdessä 1984)