Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kertokaa minkälaista teidän arki pahimmillaan 2-3-vuotiaan lapsen kanssa on!
29.05.2019 |
Välillä tuntuu, että on itse ihan epäonnistunut kasvattajana, kun tuo jälkeläinen ottaa tavaroita kavereiden kädestä, lyö, saa raivareita turhasta. Ja sitten toisena hetkenä taas on tyyni, fiksu, huomioonottava..
Kertokaa teidän arjestanne uhmaikäisen kanssa! ☺️
Kommentit (15)
Lapsesta on kehittynyt mahdoton vetkuttelija, jonka saa aamulla kantaa puoliunessa potalle ja pukea vaatteet. Sitten saa komentaa ja komentaa ulkovaatteiden kanssa, mutta koko ajan olisi jotain asiaa tai tyttö ei ota kuuleviin korviinsa. Sitten saakin rähjätä ja kantaa puolipukeisen lapsen pyörän kyytiin, että pysytään edes jotenkin aikataulussa.
Muutenkin tuntuu, että kovakalloisuus ja suoranainen käskyjen uhmaaminen on lisääntynyt tässä kevään aikana, ja lapsi on sentään kohta neljä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tämä ei taida olla edes pahimmillaan, mutta tänään mm. heräsi todella aikaisin ja isänsä erehtyi sanomaan että ollaan hiljaa, ettei äiti ja pikkuveli herää.... Alkoi huutamaan täysillä, aivan täysillä.. Tuli kyllä sanottua sellaista mitä kadun. Ruokapöydässä ei kai kokenut saavansa huomiota (siis sai kyllä, ja ihan positiivista sellaista), niin nousi pöydälle seisomaan. Yhtenä kiukkuhetkenä paiskoi leluja maahan, otin lopulta lelun pois ja hirveä itku siitäkin että anna takaisin.. Veti myös itkupotkuraivarit kun ei saanut syödä päivälliseksi yhtä iltapalalle tarkoitettua juttua. Ne kestivät kyllä kumman lyhyen aikaa. Totesin vain, että huomaan että sua suututtaa, jos ruoka ei maistu niin voit odottaa iltaan sitä iltapalaa. En siis mitenkään alentavasti, vaan ihan neutraalina asiana. Aloin sitten syömään niin kummasti istui ja alkoi vain syömään :)
Samaan päivään on mahtunut monta tosi kivaa yhteistä leikkiä pikkusisaruksen kanssa (ja minunkin), on jakanut lelujaan todella mallikkaasti ja silitellyt, pussaillut, lohduttanut minua ja pikkuveljeä. Sanonut mulle ja pikkusisarukselle montaa kertaa, että olet ihana, rakastan sinua jne. Eilen taisi sisarustaan parikin kertaa yrittää kunnolla tönäistä kumoon. Osaa niin monia asioita hienosti, kuuntelee esim. pitkiä satuja ikäistään paremmin, mutta toisaalta monissa asioissa ei halua itsenäistyä yhtään, esim. pukemisessa.
Tätähän tämä on. Meillä on paljon samanikäisten lasten perheitä kavereina, joten itse olen jo nähnyt todellakin, että sitä samaa se muillakin on. Mieti sinäkin huomenna kun tulee huono hetki, että jossain tuolla joku samanikäinen tekee yhtä lailla kaikkea saadakseen äitinsä raivostumaan :)
Ylivoimaisesti pahinta on kuitenkin, kun itsellä menee hermot ja tulee sanottua aivan liian pahasti tai esim. liian kovasti estettyä lyönti tmv. Jos tämä uhmis kiusaa koko päivän pienempäänsä niin tuntuu että savu vain nousee iltapäivällä jo korvistani. Ja kyllä se syyllisyyden määrä on kova tämän ikäisen kanssa. Milloin se on omien hermojen menetyksestä ja milloin se on ihan siitä että kokee itsensä kamalaksi kasvattajaksi.
Kiitos vastauksista ja vertaistuesta! Haluaisin kuulla vielä lisääkin.
Ap
Minulla on kaksoset. Välillä kun he huutavat vien heidät vain omaan huoneeseensa, lukitsen oven, laitan napit korviin ja annan heidän rääkyä kunnes he nukahtavat.
Tunnen tästä häpeää ja syyllisyyttä, mutta välillä en vain pysty muuhun. Olen niin väsynyt ja hermoraunio.
No meillä hiukan reilu 3v käyttäytyy ihan hyvin, mutta joka päivä on yhtä kitinää, kun ei puhu. Tietysti jos ei saa tahtoaan läpi, kiukuttelee. Sitten joka ikinen päivä jatkuvasti repii minua, milloin vaatteista ja milloin käsistä, näytän välillä ihan kissan raatelemalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksoset. Välillä kun he huutavat vien heidät vain omaan huoneeseensa, lukitsen oven, laitan napit korviin ja annan heidän rääkyä kunnes he nukahtavat.
Tunnen tästä häpeää ja syyllisyyttä, mutta välillä en vain pysty muuhun. Olen niin väsynyt ja hermoraunio.
Mitä itse arvelet, olisiko syytä hakea apua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksoset. Välillä kun he huutavat vien heidät vain omaan huoneeseensa, lukitsen oven, laitan napit korviin ja annan heidän rääkyä kunnes he nukahtavat.
Tunnen tästä häpeää ja syyllisyyttä, mutta välillä en vain pysty muuhun. Olen niin väsynyt ja hermoraunio.
Mitä itse arvelet, olisiko syytä hakea apua?
"Apua hakemalla" ei kerää muuta kuin lasuja kimppuunsa ja täysin todellisuudesta vieraantuneita selityksiä siitä, että kunhan vaan sanoittaa lasten tunteita, niin mitään ongelmia ei enää ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksoset. Välillä kun he huutavat vien heidät vain omaan huoneeseensa, lukitsen oven, laitan napit korviin ja annan heidän rääkyä kunnes he nukahtavat.
Tunnen tästä häpeää ja syyllisyyttä, mutta välillä en vain pysty muuhun. Olen niin väsynyt ja hermoraunio.
Mitä itse arvelet, olisiko syytä hakea apua?
"Apua hakemalla" ei kerää muuta kuin lasuja kimppuunsa ja täysin todellisuudesta vieraantuneita selityksiä siitä, että kunhan vaan sanoittaa lasten tunteita, niin mitään ongelmia ei enää ole.
Mistä tiedät jos et ole apua hakenut. Olet selvästi ihan pihalla.
Vierailija kirjoitti:
No meillä hiukan reilu 3v käyttäytyy ihan hyvin, mutta joka päivä on yhtä kitinää, kun ei puhu. Tietysti jos ei saa tahtoaan läpi, kiukuttelee. Sitten joka ikinen päivä jatkuvasti repii minua, milloin vaatteista ja milloin käsistä, näytän välillä ihan kissan raatelemalta.
Onhan tuohon puhumattomuuteen haettu apua? Tukitoimista on tuossa tilanteessa hyötyä, ja mitä pikemmin niitä saa, sen parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No meillä hiukan reilu 3v käyttäytyy ihan hyvin, mutta joka päivä on yhtä kitinää, kun ei puhu. Tietysti jos ei saa tahtoaan läpi, kiukuttelee. Sitten joka ikinen päivä jatkuvasti repii minua, milloin vaatteista ja milloin käsistä, näytän välillä ihan kissan raatelemalta.
Onhan tuohon puhumattomuuteen haettu apua? Tukitoimista on tuossa tilanteessa hyötyä, ja mitä pikemmin niitä saa, sen parempi.
On tottakai, viimeinen vuosi on ravattu eri paikoissa tutkimuksissa, voi johtua pelkästään siitä, että itse aloin puhua vasta 5v, mutta epäillään jotakin autisminkirjoa. Ensi viikolla alkaa myös puheterapia autismikirjontyyppisenä 2krt/vko. Lisäksi pitäisi jossain vaiheessa tulla kutsu lasten neurologille, mutta sitä ei ole vielä kuulunut, alkuvuodesta asti odotettu.
Se on silti aivan äärettömän kuluttavaa, kun hän ei aina saa kerrottua, mitä tahtoo ja kitisee ja kiukuttelee sitä. Repiminen on silti kaikkein kamalinta, en muutenkaan siedä minuun koskemista, ellen itse tahdo minuun koskettavan. Epäilen kyllä, että itselläni on jonkinasteinen autismi, minulla on aika paljon siihen sopivia "oireita", mutta lapsuudessani minua hoidettiin tietysti vain hankalana lapsena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No meillä hiukan reilu 3v käyttäytyy ihan hyvin, mutta joka päivä on yhtä kitinää, kun ei puhu. Tietysti jos ei saa tahtoaan läpi, kiukuttelee. Sitten joka ikinen päivä jatkuvasti repii minua, milloin vaatteista ja milloin käsistä, näytän välillä ihan kissan raatelemalta.
Onhan tuohon puhumattomuuteen haettu apua? Tukitoimista on tuossa tilanteessa hyötyä, ja mitä pikemmin niitä saa, sen parempi.
On tottakai, viimeinen vuosi on ravattu eri paikoissa tutkimuksissa, voi johtua pelkästään siitä, että itse aloin puhua vasta 5v, mutta epäillään jotakin autisminkirjoa. Ensi viikolla alkaa myös puheterapia autismikirjontyyppisenä 2krt/vko. Lisäksi pitäisi jossain vaiheessa tulla kutsu lasten neurologille, mutta sitä ei ole vielä kuulunut, alkuvuodesta asti odotettu.
Se on silti aivan äärettömän kuluttavaa, kun hän ei aina saa kerrottua, mitä tahtoo ja kitisee ja kiukuttelee sitä. Repiminen on silti kaikkein kamalinta, en muutenkaan siedä minuun koskemista, ellen itse tahdo minuun koskettavan. Epäilen kyllä, että itselläni on jonkinasteinen autismi, minulla on aika paljon siihen sopivia "oireita", mutta lapsuudessani minua hoidettiin tietysti vain hankalana lapsena.
Tsemppiä teille! Lapseni päiväkotiryhmässä on yksi puhumaton lapsi, ja kyllä näyttää todella haastavalta se meno hänen kanssaan. Juuri tuo, että lapsi ei saa kerrottua eikä lapsi aina ymmärrä, mitä tehdään ja miksi. Ryhmän aikuiset ovat kyllä todella ammattitaitoisia, mutta silti.
Ellet ole kertonut noista epäilyistäsi oman autismisi suhteen, kannattaa varmasti tehdä se. Diagnoosin myötä voisit ehkä saada itsekin työkaluja elämääsi?
Mua niin ärsyttää, kun jotkut vaahtoavat siitä, miten nykyään on kaiken maailman ADHD- ja muita lapsia, ei niitä ennen ollut. Paitsi että oli, asialle ei vain ollut nimeä, ja lapset olivat ainoastaan "hankalia".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No meillä hiukan reilu 3v käyttäytyy ihan hyvin, mutta joka päivä on yhtä kitinää, kun ei puhu. Tietysti jos ei saa tahtoaan läpi, kiukuttelee. Sitten joka ikinen päivä jatkuvasti repii minua, milloin vaatteista ja milloin käsistä, näytän välillä ihan kissan raatelemalta.
Onhan tuohon puhumattomuuteen haettu apua? Tukitoimista on tuossa tilanteessa hyötyä, ja mitä pikemmin niitä saa, sen parempi.
On tottakai, viimeinen vuosi on ravattu eri paikoissa tutkimuksissa, voi johtua pelkästään siitä, että itse aloin puhua vasta 5v, mutta epäillään jotakin autisminkirjoa. Ensi viikolla alkaa myös puheterapia autismikirjontyyppisenä 2krt/vko. Lisäksi pitäisi jossain vaiheessa tulla kutsu lasten neurologille, mutta sitä ei ole vielä kuulunut, alkuvuodesta asti odotettu.
Se on silti aivan äärettömän kuluttavaa, kun hän ei aina saa kerrottua, mitä tahtoo ja kitisee ja kiukuttelee sitä. Repiminen on silti kaikkein kamalinta, en muutenkaan siedä minuun koskemista, ellen itse tahdo minuun koskettavan. Epäilen kyllä, että itselläni on jonkinasteinen autismi, minulla on aika paljon siihen sopivia "oireita", mutta lapsuudessani minua hoidettiin tietysti vain hankalana lapsena.
Voimia sinulle! Toivottavasti saatte apua asioihin.
t. äiti, jonka kuopus on 3v.
Taaperon väkivaltaisuuteen pitää puuttua varhain, eli johdonmukaisesti kielletään lyömästä ja jutellaan, miksi lyöminen on väärin.
Liian usein näkee sitä, että pikkutaaperon väkivaltaisuuteen lähinnä naureskellaan ja pidetään "söpönä". Ja sitten ollaan muutaman vuoden päästä ongelmissa, kun lapsi jatkaa tuota käytöstä.
Ja joo, itselläni on 3 -vuotias lapsi. On jo oppinut, että lyöminen on väärin ja ettei niin saa tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taaperon väkivaltaisuuteen pitää puuttua varhain, eli johdonmukaisesti kielletään lyömästä ja jutellaan, miksi lyöminen on väärin.
Liian usein näkee sitä, että pikkutaaperon väkivaltaisuuteen lähinnä naureskellaan ja pidetään "söpönä". Ja sitten ollaan muutaman vuoden päästä ongelmissa, kun lapsi jatkaa tuota käytöstä.Ja joo, itselläni on 3 -vuotias lapsi. On jo oppinut, että lyöminen on väärin ja ettei niin saa tehdä.
Pelkkä kieltäminen ja juttelu nyt ei paljoa auta. Lasta pitää myös voida fyysisesti estää sekä rangaista, jotta asia menee perille.
Alue: Aihe vapaa
Pahimmillaan lapsi on nukkunut huonosti, muttei kuitenkaan toivottoman huonosti tai ole kipeä eli -> töihin vaan. Yritän pukea ja kantaa potalle (näin teen koska nukkuvaa lasta on helpompo käsitellä kuin kiukkuista lasta). Herättelen siinä, että käyhän vessassa niin lähdetään päiväkotiin aamupalalle ja leikkimään. "WÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!" Sitten potta on tyhmä, paperi on rutussa, kenkä on tyhmä "WÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!" Auto on tyhmä, äiti on tyhmä, en TAHDO päiväkotiin, päiväkoti on tyhmä, puuro on tyhmä.... (Skipataan hampaidenpesu ihan suosiolla)
No lapsi on sitten kipattu väsyneenä ja kiireessä hoitoon..
Kun haen lapsen niin kaikki on mennyt hyvin, on tyytyväinen ja leikkinyt nätisti "Paitsi että puri Maijaa ja nukkui tänään tooooodella pitkät päiväunet" kertoo hoitaja. Hävettäääää
Kotona sitten ei jakseta tehdä mitään. Mieli tekisi lähteä vaikka minne piristymään, mutta väsynyt lapsi ei jaksa enempää virikkeitä (tai saa nauttia loputtomasta uhmasta). Kökötetään kotona ja annetaan lapselle huomiota loppupäivä ja parisuhdeaika saa jäädä huomiseen, mieskään ei jaksa. Onnittelen itseäni siitä, että pidin (hoitajat pitivät) lapseni hengissä ja huomenna on varmaan kiva päivä.