Olen ollut nyt jonkin aikaa pk:ssa töissä ja pikkuhiljaa olen koko ajan enemmän

Ja enemmän katkera auttavista isovanhemmista.
Omat lapset ovat jo koulussa. Koskaan meillä ei ollut isovanhempia tai ketään muitakaan arjessa tukena, kun lapset olivat pienempiä. Eikä ole vieläkään.
Aina, kun jotain hoitolasta tulee hakemaan mummo tai pappa, niin alkaa katkeruus nousta pintaan, että miksi meillä ei koskaan ollut noin. Miksi meillä ei ole ollut koskaan tuollaista tai tuollaista mummoa.
Hullua edes ajatella noin, koska kaikki isovanhemmat ovat aina asuneet eri paikkakunnalla kuin me. Mutta ei niin kaukana, etteivät olisi voineet helposti vaikka yökylään käydä hakemassa.
Mutta ei. Esikoinen oli mummolassa yökylässäkin ensimmäisen kerran (yksin) vasta neljä vuotiaana. Olin koko pikkulapsiajan niin väsynyt aina, ettei niistä vuosista juuri muistikuvia ole.

Se on ihan hirvittävän iso rikkaus, kun lapsella on isovanhemmat lähellä ja halukkaita auttamaan. Onnellisia sellaiset perheet!