Muita, jotka aikovat laihduttaa kesällä?
Minä aloitin laihduttamaan pari viikkoa sitten, ja laihdutukseni jatkuu tietysti myös kesällä. Tällä hetkellä painan noin 86kg, tavoitteenani on päästä n. 70 kiloon, mikä tuskin ihan kesän aikana tapahtuu.
Onko muita kesällä laihduttavia? Mikä on ”strategianne” laihduttamisessa? Varsinkin nyt kesällä, kun epäterveellisen ruoan (kuten jäätelön) houkutus on suuri, ainakin minulla!
Kommentit (15)
Minä myös! Painan nyt noin 75kg ja tavoitteeni olisi 60kg. Laihduttaminen on minulle todella vaikeaa, repsahdan helposti työpäivän jälkeen johonkin ei niin terveelliseen syötävään, esim paahtoleipään. Miten te laihdutatte?
Ajattelin synnyttää tuossa heinä-elokuun vaihteessa. Jollei paino sen seurauksena putoa niin jotain on pahasti pielessä. Nyt elopainoa reipas 80, lähtöpaino pyöri 64 kilon tietämillä.
En aio laihduttaa, mutta mä laihdun aina kesäisin. Uuden sadon kasvikset ja marjat vaan on niin hyviä, ettei kesällä muuta ruokaa kaipaakaan.
Minä aion, ylipainoa on aivan liikaa, 40kg ja tahtoisin siitä eroon. Olen laihduttanut jo pari kuukautta, mutta kun sain 4kg pois, paino alkoi sahata ylös alas, kun aloin repsahdella ja minulla on kovat kivut, joiden syitä yritetään selvittää. Yritän päästä kesän aikana takaisin ruotuun ja lisätä vielä enemmän liikuntaa.
Meikäläinenkin synnyttää kesällä,ja toivottavasti saan pidettyä raskauspainon alle 60 kg:ssa. Lähtöpaino oli 46 kg joten ihan heti ei ole paluuta entiseen. Mulla kaikki paino on mennyt reisiin ja takapuoleen. Melkoiset ovat eikä housut mahdu päälle.
Aloitin laihduttamaan vuoden alussa, että ostamani kaunis mekko sopii nätisti tyttäreni häissä loppukesällä. Nyt olen laihtunut 12 kiloa.
Välimeren dieettiviikosta otan vaikutteita. Mahdollisimman ”puhdasta” ruokaa. Paljon kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Vieraillekin ajattelin tarjota hedelmäsalaattia pullan sijaan. Jäätelöä en aio tänä vuonna ostaa. Viime vuonna tuli helposti ostettua vieraita varten ja loput jäi itselle mussutettavaksi. Mulla on 15 kg raskauden, imetyksen ja huonosti nukuttujen öiden jäljiltä. Pihalla lapiointia, kyykky-ylös liikettä ja kottikärryn työntelyä useampi tunti päivässä.
Paino 78kg ja syksyllä pitäisi olla 65kg. Alkanut heikosti, olen syönyt reippaasti liikaa. Lisää liikuntaa sekä täytyy taas katsoa ruoka kohdilleen. Huominen vielä tämän viikon mässyjen sulatusta. Maanantaina alkaa taas panostus.
Kaikilta kiloja pois kesällä, onnea matkaan!
En aio siemailla alkoholia enkä mitään ihania kesäherkkuja. Ei läskiä talvella. En ole juhlakinkku jouluna.
Paras aika laihduttaa on keväällä, ja toiseksi paras kesällä, jossa emme Suomessa vieläkään ole, täällä eteläisimmässä Suomessa ulkolämpömittari näyttää nyt 13 astetta...:)
Eli päin vaan: pois sokerit ja hiilihydraatit, pois lisäaineruoat, runsaasti lisää liikuntaa, varsinkin kehonpainotreeniä ja HIITitä, niin kyllä se siitä! Onnea matkaan!
Painan noin 83 kg ja tavoitteena laihduttaa 20 kg. Pituutta on noin 168 cm ja ennen kuin tämä lihominen alkoi niin painoni pyöri vuosia 62-65 kilossa ja se olisi tavoitteena. Minulla lihomiseen on syynä huono nukkuminen, pitkät työpäivät ja sitten se, että kun työpäivän jälkeen kotimatkalla on tullut tavaksi ostaa jotain suklaapatukka, joku paistopisteen tuote tai muuta ja tähän päälle pahimpana järkyttävä herkuttelu.
Kolme vuotta sitten painoin 63kg, mutta viime kuussa jo 81kg! Lopetin tuossa välissä tupakoinnin ja liikunnan, sekä aloin mässäillä herkkuja ym joka päivä. Tänään vaaka näytti 78,5kg. Olen huomannut että iho voi hyvin, siihen ei tule enää finnejä ja jaksan paremmin, enkä saa nälkäraivareita kun syön säännöllisesti ja terveellisesti. Toivon saavani painon 65-68kg tietämille.
Ei nyt kyllä aivan lähtenyt tuo 78kg putoaminen 65kg vauhdikkaasti liikkeelle. Olen kyllä liikkunut. Elämässä vain ainoa sisältö ruoka niin koko ajan menee suuhun jotakin. Ärsyttää. Tänään vielä jotakin ei niin hiilihydraattista ja sitten lenkkiä. Huomenna taas uusi yritys enemmän täsmällisyyttä. Saisikin heinäkuuksi 3kg edes pois.
Minäkin synnytän kesä-heinäkuun vaihteessa ja silloin jo varmaan muutama kilo jää synnärille. Lähtöpaino ennen raskautta oli 60 kg ja viimeksi neuvolassa pari viikkoa sitten 71 kg. Yleensä laihdun kesäisin ihan luonnostaan, kun lämpimien ilmojen myötä ei tee mieli raskaita ruokia ja kelit kannustavat ulkoilemaan sekä liikkumaan enemmän. En aio varsinaisesti laihduttaa vaan yritän syödä terveellisesti ja pysyä aktiivisena niin eiköhän paino palaudu minulle normaalille tasolle.
80 kilosta lähdettiin huhtikuun alussa ja nyt on pudonnut reilut 5 kiloa. Kesän yli jatkuu ja 60 kiloa olisi tavoitepaino. Olen käynyt salilla 2-4 kertaa viikossa ja jättänyt ihan kaikki herkut pois ja pienentänyt annoskokoja. Kesää kohden ajattelin vähän höllentää tahtia, kun on esimerkiksi lomamatka tiedossa ja pitää syödä ravintoloissa. Jäätelön ja muiden herkkujen kanssa ei ole ollut ongelmaa. Jätin kaiken mässyn kertaheitolla pois ja muutaman päivän jälkeen en enää edes kaivannut niitä. Mielessäni sallin itselleni herkkuja silloin tällöin, mutta ei niitä vain sitten jotenkin maltakaan syödä, kun on niin hyvään vauhtiin päässyt. En siis ole kieltänyt itseltäni ehdottomasti mitään, mutta menen vain päivän kerrallaan ja ajattelen, että ehkä huomenna sitten voi herkutella. Mutta sitten taas se siirtyy seuraavaan ja seuraavaan päivään.
Täällä!
Aion ruveta käymään uimassa oikein olan takaa.