Onko teistä noloa kos ei löydä eron jälkeen uutta puolisoa?

No ei se noloa ole.

Jokaisella erilaiset tarpeet ja tilanteet.

Läheisriippuvaisuus on noloa.

Nolompaa mennä naimisiin 10 kertaa.

Ei ole noloa, päinvastoin; osoittaa muille, että jotain on opittu ja toiste ei samaan pskaan astuta😂

Itse olen eronnut melkein 4 vuotta sitten. Tämän ajan tarvitsin asian käsittelyyn. Ei nolota yhtään. Ex on eromme jälkeen asunut yhdessäkin ainakin kerran ja seurustellut ainakin kahden eri naisen kanssa. Eipä ole toiminut. Ehkä se eron käsittely ja myös peiliin katsominen ei olisi pahitteeksi.

Mä olen sitten varmaan supernolo kun en edes etsi.

Miksi se olisi noloa? Parisuhteessa olevat ei aina ymmärrä millään sitä että kaikki ei edes halua suhdetta. Kai niihin parisuhteisiin päätyy paljon sellaisia, jotka ei osaa olla yksin eivätkä siksi ymmärrä.

En tiedä noloudesta, mutta minusta on jotenkin outoa ja erikoista, että kun olen sinkkumies, -jos nyt sukupuolellani on mitään merkitystä tässä kohtaa-  ja ollut sinkku jo useamman vuoden, niin tämä olisi joillekin merkki siitä, että elämänäni olisi jotenkin sinkkuna arvottomamapaa ja vähemmän hyväksyttävämpää kuin jos tai kun olisin parisuhteessa.

En minä poissulje sitä vaihtoehtoa, että vielä joskus eläisin parisuhteessa, mutta en käsitä miksi minun tulisi käyttää mahdottomasti energiaa ja vaivannäköä, jotta löytäisin ja kuka ties kohtaisin itselleni kumppanin. 

Totta kai tilanne saattaisi olla eri, jos "vain" odottaisin, että kumppani ilmaantuu jostain elämääni ja kokisin tai tuntisin elämäni puolinaieksi ilman kumppania rinnalla sen sijaan, että nauttsin ja iloitsisin sinkkuelostani verrane paljon juuri nyt sellaisena kuin se on.

Ei eloni täydellista ja virheetöntä ole. Mutta en myöskään oleta saati vaadi, että kumppani ja itselle "Se" oikea ja erityinen poistaisi kaikki ne ongelmat ja puutteet elämästäni, mitä siinä aina tosinaan tunnen tai koen olevan.

 Toivon kuitenkin, että yhdessä (ja erikseen) voisimme olla enemmän kuin kumpainenkaan yksin: iloa ja onnea tuottavat asiat vähintäänkin tuplata ja ikävät ja harmitusta aiheittavat asiat murtaa ja särkeä.

Ei ole noloa. Noloa on erota jatkuvasti. Kertoo jotain suhteiden merkittävyydestä jos hellu vaihtuu kovin nopsaan.

Ihan kreisi sika noloo, OMG!

Vierailija kirjoitti:

En tiedä noloudesta, mutta minusta on jotenkin outoa ja erikoista, että kun olen sinkkumies, -jos nyt sukupuolellani on mitään merkitystä tässä kohtaa-  ja ollut sinkku jo useamman vuoden, niin tämä olisi joillekin merkki siitä, että elämänäni olisi jotenkin sinkkuna arvottomamapaa ja vähemmän hyväksyttävämpää kuin jos tai kun olisin parisuhteessa.

En minä poissulje sitä vaihtoehtoa, että vielä joskus eläisin parisuhteessa, mutta en käsitä miksi minun tulisi käyttää mahdottomasti energiaa ja vaivannäköä, jotta löytäisin ja kuka ties kohtaisin itselleni kumppanin. 

Totta kai tilanne saattaisi olla eri, jos "vain" odottaisin, että kumppani ilmaantuu jostain elämääni ja kokisin tai tuntisin elämäni puolinaieksi ilman kumppania rinnalla sen sijaan, että nauttsin ja iloitsisin sinkkuelostani verrane paljon juuri nyt sellaisena kuin se on.

Ei eloni täydellista ja virheetöntä ole. Mutta en myöskään oleta saati vaadi, että kumppani ja itselle "Se" oikea ja erityinen poistaisi kaikki ne ongelmat ja puutteet elämästäni, mitä siinä aina tosinaan tunnen tai koen olevan.

 Toivon kuitenkin, että yhdessä (ja erikseen) voisimme olla enemmän kuin kumpainenkaan yksin: iloa ja onnea tuottavat asiat vähintäänkin tuplata ja ikävät ja harmitusta aiheittavat asiat murtaa ja särkeä.

Isäni on ollut sinkkuna yli 20 vuotta (tai ei ole ketään naista koskaan esitellyt, ei siis vakavia suhteita tänä aikana). Hän ryssi vanhempieni liiton muinoin ihan totaalisesti sekoiluillaan eikä enää saa yhtä hyvää naista kuin äitini (en usko, että heitä on paljon vapaanakaan). Minusta olisi vain noloa jos hän pakkomielteisesti etsisi uutta naista elämäänsä eikä osaisi elää yksin. Väärä nainen varmasti vain laskisi elämänlaatua, joten parempi se on kai ilman. Eiköhän jokainen saa tehdä omat ratkaisunsa ja jos ei ole oikein parisuhdekelpoinen (kuten isäni) niin voi olla silti ihan kelvollinen ihminen. Parisuhde ei ole mikään elinehto tai hyvän elämän mittari.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä noloudesta, mutta minusta on jotenkin outoa ja erikoista, että kun olen sinkkumies, -jos nyt sukupuolellani on mitään merkitystä tässä kohtaa-  ja ollut sinkku jo useamman vuoden, niin tämä olisi joillekin merkki siitä, että elämänäni olisi jotenkin sinkkuna arvottomamapaa ja vähemmän hyväksyttävämpää kuin jos tai kun olisin parisuhteessa.

En minä poissulje sitä vaihtoehtoa, että vielä joskus eläisin parisuhteessa, mutta en käsitä miksi minun tulisi käyttää mahdottomasti energiaa ja vaivannäköä, jotta löytäisin ja kuka ties kohtaisin itselleni kumppanin. 

Totta kai tilanne saattaisi olla eri, jos "vain" odottaisin, että kumppani ilmaantuu jostain elämääni ja kokisin tai tuntisin elämäni puolinaieksi ilman kumppania rinnalla sen sijaan, että nauttsin ja iloitsisin sinkkuelostani verrane paljon juuri nyt sellaisena kuin se on.

Ei eloni täydellista ja virheetöntä ole. Mutta en myöskään oleta saati vaadi, että kumppani ja itselle "Se" oikea ja erityinen poistaisi kaikki ne ongelmat ja puutteet elämästäni, mitä siinä aina tosinaan tunnen tai koen olevan.

 Toivon kuitenkin, että yhdessä (ja erikseen) voisimme olla enemmän kuin kumpainenkaan yksin: iloa ja onnea tuottavat asiat vähintäänkin tuplata ja ikävät ja harmitusta aiheittavat asiat murtaa ja särkeä.

Isäni on ollut sinkkuna yli 20 vuotta (tai ei ole ketään naista koskaan esitellyt, ei siis vakavia suhteita tänä aikana). Hän ryssi vanhempieni liiton muinoin ihan totaalisesti sekoiluillaan eikä enää saa yhtä hyvää naista kuin äitini (en usko, että heitä on paljon vapaanakaan). Minusta olisi vain noloa jos hän pakkomielteisesti etsisi uutta naista elämäänsä eikä osaisi elää yksin. Väärä nainen varmasti vain laskisi elämänlaatua, joten parempi se on kai ilman. Eiköhän jokainen saa tehdä omat ratkaisunsa ja jos ei ole oikein parisuhdekelpoinen (kuten isäni) niin voi olla silti ihan kelvollinen ihminen. Parisuhde ei ole mikään elinehto tai hyvän elämän mittari.

Toivottvasti saa ja voi. - Mutta kuten Ap taas kirjoituksellaan tuli muistuttaneeksi edelleen on heitä, jotka kokevat ja tuntevat, että miehessä tai naisessa täytyy olla jotain vikaa ja puutetta jos elää ja viihtyy sinkkuna. - Tai sitten jotain salattavaa, kuten poikkeava seksuaaline suuntautuneisuus, erektiovaikeuksia, täsyin harhainen käsitys siitä mitä tai millainen kumppanin tulisi olla, uskonnollinen vakaumus...

Kaikki edellä mainitut olen saanut kuulla, kun joku tai jotkut ovat ottaneet asiakseen udella, että miski olen sinkku. - Ikäänkuin sinkkuuteeni olisi olemassa vain yksi ja ainoa merkittävä syy.   

Ihan loukkaavaa jos olisi noloa.