Kiina halvaannuttaa amerikkalaisteollisuuden rajoittamalla harvinaisten maametallien vientiä
Kiinan seuraava siirto maiden välisessä kauppasodassa voi liittyä raaka-aineisiin, kirjoittaa yhdysvaltalainen Foreign Policy -lehti.
Lehden mukaan Kiinan valtiollinen media toi viime viikolla julki idean, jonka mukaan Kiina voisi lopettaa harvinaisten maametallien (rare earth elements, ree) viennin Yhdysvaltoihin. Teko olisi vastaisku Yhdysvaltain satojen miljardien eurojen tullitariffeille ja Huawein mustalle listalle siirtämiselle.
Jos Kiina päättää lopettaa ree-metallien viennin, vaikutukset ovat todella kovat. Yhdysvaltain öljyjalostamot käyttävät niitä jalostaessaan raakaöljyä bensiiniksi ja lentopolttoaineeksi. Neljää ree-metallia hyödynnetään puolestaan kestomagneeteissa, joita löytyy niin nappikuulokkeista, tuulimyllyistä kuin sähköautoistakin. Aiheesta kirjoittaa myös uutistoimisto Reuters.
Yhdysvallat tuo 80 prosenttia käyttämistään ree-metalleista Kiinasta, joten vientikielto pysäyttäisi kokonaisia teollisuudenaloja.
”Se vaikuttaisi kaikkeen – autoihin, uusiutuvaan energiaan, puolustusteollisuuteen ja teknologiaan”, sanoo metallialan konsulttiyhtiö Adamas Intelligencen johtaja Ryan Catilloux Foreign Policylle.