Millaisia jälkiä kiusaaminen on

Täysin samat minulla. Erityisen vaikea on luottaa ihmisten hyväntahtoisuuteen.

Meinasin eilen tehdä facebookiin päivityksen niin enpä taidakaan, joku kuitenki alkaa naljaileen ja joudun kuitenkin naurun kohteeksi kuten joskus on käynyt. :(

ap

Ei aina jaksaisi sellaistakaan että alkaa sitten nauramaan itselleen kuten toisetkin. Että kääntäisi asian hauskaksi, jos sitä ei sellaiseksi olut tarkoittanut.

Vierailija kirjoitti:

Ei aina jaksaisi sellaistakaan että alkaa sitten nauramaan itselleen kuten toisetkin. Että kääntäisi asian hauskaksi, jos sitä ei sellaiseksi olut tarkoittanut.

olut, katsokaa nyt. ollut

Jotkut sanoivat että älä välitä kiusaajista. Miksi kukaan ei sanonut kiusaajille ja ilkkujille, että lopettakaa se kiusaaminen. Vaikka mä osoitin että muhun ei satu ja en välitä, niin minussa joka kerta kerta jotain haavoittui.

Onko kellään kiusatuksi tulleella yhtään ketään kehen luottaa? Jos on niin, millainen hän on? Miksi pystyt luottamaan juuri häneen?

Vierailija kirjoitti:

Onko kellään kiusatuksi tulleella yhtään ketään kehen luottaa? Jos on niin, millainen hän on? Miksi pystyt luottamaan juuri häneen?

Avopuoliso. Hän on ainut,joka on minua täysin ymmärtänyt. En osaa sanoa miksi häneen voi luottaa. Meni kuitenkin vuosia päästä tähän pisteeseen. Pelkoa kuitenkin on...

Enpä tiedä, onko se jättänyt sellaisia jälkiä, jotka vaikuttaisivat vielä nyt kymmenen vuoden päästä. Joskus aikoinani jännitin kyllä vanhoilla kotiseuduillani vierailua, koska siellä minua oli kiusattu. Enää en jännitä ja voisin hyvin jopa kuvitella palaavani asumaan kotiseuduilleni. Oikeastaan tekisin sen jopa mielelläni. Lisäksi tiettyjen ihmisten kohtaaminen ahdisti myös aikoinaan, nykyisin taas ei.

Kokonaisuudessaan koen, että kiusaaminen ei enää juuri vaikuta elämääni. Olen käsitellyt siihen liittyvät vaikeat kokemukset ja tunteet. Ennemminkin näen sen rankkana elämäntapahtumana, josta selviäminen on vain kasvattanut minua ja tehnyt minusta siltä osin vahvemman ihmisen.

En pysty luottamaan ihmisiin enää samalla tavalla, enkä ole enää yhtä itsevarma itsestäni. Ennestääkin olen ollut jo ja arka, mutta nyt vasta olenkin ujo ja arka. Pelkään aina, että joku hyökkää mua vastaan tai jotain enkä enää kykene yksin puolustautumaan.

Tänne av:lle kun rupesi kirjoittelemaan, alussa kaikki tuntui siltä että ei tule mitään kirjoittamisesta kun ahdisti mitä vastakommenttia tulee kun sai kyllä kaikenlaista kommenttia ja lausuntoa päällensä. Täällä on kuitenkin pikkuhiljaa karaistunut ja oppinut pärjäämään kaikenlaisten ihmisten, myös kiusaajien kanssa, myötäelämään ja antamaan takaisinkin tarvittaessa, pitämään puolensa. Hyvä harjoituskenttä.

Kiusatuksi tullessa on hyvä pyrkiä suhteuttamaan omaa elämäänsä ja niitä kiusattuja laajaan kontekstiin: esim ajatella kuinka iso on Universumi ja kuinka mahtava on sen Luoja. Silloin näitten natiaisten ininä tuntuu todella pieneltä ja sitten vaan jatkaa itse hyviä tekojaan ja totuudenpuhumistaan, ja silläkin asettuu monesti, ellei kokonaan.

Mä osaan nykyään puolustaa tietyissä tilanteissa irl heti itseäni, jopa tosi vahvasti, mutta joissakin tilanteissa en ollenkaan. Jos en osaa, niin mykistyn ja musta tulee ihan patsas.

Mulla on yksi ystävä, jonka olen tuntenut viitisen vuotta. Hän on osannut jotenkin luoda ja rakentaa luottamuksen sillain että hänen seurassaan on vaan turvallista olla, ei ole kertaakaan nauranut pilkallisesti tai naljaillut minulle. Yhdessä on kyllä naurettu jollekin hassuille kömmähdyksille. Ystävänikin, hänkin on arja ja ujo, elämän kolhima ja paljon joutunut kokemaan ikäviä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Kiusatuksi tullessa on hyvä pyrkiä suhteuttamaan omaa elämäänsä ja niitä kiusattuja laajaan kontekstiin: esim ajatella kuinka iso on Universumi ja kuinka mahtava on sen Luoja. Silloin näitten natiaisten ininä tuntuu todella pieneltä ja sitten vaan jatkaa itse hyviä tekojaan ja totuudenpuhumistaan, ja silläkin asettuu monesti, ellei kokonaan.

Kiitos tästä kommentista! :) Todella upeasti ajateltu ja kirjoitettu. Tämä auttaa ja helpottaa tosi paljon.

Vierailija kirjoitti:

Onko kellään kiusatuksi tulleella yhtään ketään kehen luottaa? Jos on niin, millainen hän on? Miksi pystyt luottamaan juuri häneen?

Yksi hyvä ystävä on, olemme tunteneet pian nelisen vuotta. En oikeastaan osaa selittää miksi juuri häneen luotan. Jotain vaikutusta saattaa olla sillä, että hän on hyvin samankaltainen kuin minä sekä luonteensa että arvojensa puolesta. Myös hänellä on taustalla vaikeita asioita.

Livija kirjoitti:

Enpä tiedä, onko se jättänyt sellaisia jälkiä, jotka vaikuttaisivat vielä nyt kymmenen vuoden päästä. Joskus aikoinani jännitin kyllä vanhoilla kotiseuduillani vierailua, koska siellä minua oli kiusattu. Enää en jännitä ja voisin hyvin jopa kuvitella palaavani asumaan kotiseuduilleni. Oikeastaan tekisin sen jopa mielelläni. Lisäksi tiettyjen ihmisten kohtaaminen ahdisti myös aikoinaan, nykyisin taas ei.

Kokonaisuudessaan koen, että kiusaaminen ei enää juuri vaikuta elämääni. Olen käsitellyt siihen liittyvät vaikeat kokemukset ja tunteet. Ennemminkin näen sen rankkana elämäntapahtumana, josta selviäminen on vain kasvattanut minua ja tehnyt minusta siltä osin vahvemman ihmisen.

Mun entinen hyvä koulukaveri, joka oli homo, pisti minuun ja meidän yhteisiin kavereihin välit poikki lukion jälkeen koska väitti meidän kiusanneen häntä 9 vuotta. Emme siis ikinä, ikinä kiusanneet häntä.

Hänen kaveripiirinsä koostui lähinnä tytöistä ja minä olin yksi heistä. Tämä sama jannu oli tuossa 10 vuotta sitten yhdessä TV1:sen dokumentissa ja haukkui meidät koko Suomen edessä: "ainoat ystäväni lopulta pettivät ja jättivät minut, lisäksi tajusin että hekin kiusasivat minua koko peruskoulun ja lukion ajan" Minäkin, jonka olkapäätä vasten tämä poika itki ja vuodatti kaikki surut ja murheet. Lisäksi uhosi ettei enää koskaan aio käydä Oulun korkeudella, koska kuulemma sanan Oulu tai Pohjois-Suomi kuuleminen aiheuttaa pahoinvointia. 

En tiedä johtuuko tuokin yllättävä muutos pitkään jatkuneesta kiusaamisesta. Kyllähän häntä monet pojat kiusasivat. Minuakin kiusattiin ja yksi lukuisista syistä oli, että olin tämän homopojan ystävä. Hän vinkuu vieläkin instassa että "kärsin joka päivä Oulun ajan traumoista" ja Helsinki on paras paikka maan päällä. 

Mä itse en jaksa vaan olla katkera enää vaikka minäkin sairastuin paniikkihäiriöön kiusaamisen takia. 

Vierailija kirjoitti:

Livija kirjoitti:

Enpä tiedä, onko se jättänyt sellaisia jälkiä, jotka vaikuttaisivat vielä nyt kymmenen vuoden päästä. Joskus aikoinani jännitin kyllä vanhoilla kotiseuduillani vierailua, koska siellä minua oli kiusattu. Enää en jännitä ja voisin hyvin jopa kuvitella palaavani asumaan kotiseuduilleni. Oikeastaan tekisin sen jopa mielelläni. Lisäksi tiettyjen ihmisten kohtaaminen ahdisti myös aikoinaan, nykyisin taas ei.

Kokonaisuudessaan koen, että kiusaaminen ei enää juuri vaikuta elämääni. Olen käsitellyt siihen liittyvät vaikeat kokemukset ja tunteet. Ennemminkin näen sen rankkana elämäntapahtumana, josta selviäminen on vain kasvattanut minua ja tehnyt minusta siltä osin vahvemman ihmisen.

Mun entinen hyvä koulukaveri, joka oli homo, pisti minuun ja meidän yhteisiin kavereihin välit poikki lukion jälkeen koska väitti meidän kiusanneen häntä 9 vuotta. Emme siis ikinä, ikinä kiusanneet häntä.

Hänen kaveripiirinsä koostui lähinnä tytöistä ja minä olin yksi heistä. Tämä sama jannu oli tuossa 10 vuotta sitten yhdessä TV1:sen dokumentissa ja haukkui meidät koko Suomen edessä: "ainoat ystäväni lopulta pettivät ja jättivät minut, lisäksi tajusin että hekin kiusasivat minua koko peruskoulun ja lukion ajan" Minäkin, jonka olkapäätä vasten tämä poika itki ja vuodatti kaikki surut ja murheet. Lisäksi uhosi ettei enää koskaan aio käydä Oulun korkeudella, koska kuulemma sanan Oulu tai Pohjois-Suomi kuuleminen aiheuttaa pahoinvointia. 

En tiedä johtuuko tuokin yllättävä muutos pitkään jatkuneesta kiusaamisesta. Kyllähän häntä monet pojat kiusasivat. Minuakin kiusattiin ja yksi lukuisista syistä oli, että olin tämän homopojan ystävä. Hän vinkuu vieläkin instassa että "kärsin joka päivä Oulun ajan traumoista" ja Helsinki on paras paikka maan päällä. 

Mä itse en jaksa vaan olla katkera enää vaikka minäkin sairastuin paniikkihäiriöön kiusaamisen takia. 

Miehet on henkisesti heikompia ja jäävät vellomaan menneeseen.