Miksi lehtijutun haastateltava aina nauraa?

Kiitä huolimatonta toimittajaa näistä nauramisista. Joillakin toimittajilla on tosiaan maneeri nauraa-verbistä.

Kun henkilöä lainataan haastattelussa, puhutaan suorasta esityksestä. Se koostuu yleensä itse siitä lainauksesta (maalaaminen ei ollutkaan vaikeaa) sekä johtolauseesta (Kirsi nauraa). Johtolauseella pyritään usein jollain tavalla välittämään sitä tunnelmaa, joka lauseen sanojalla on ollut, esim. "Maalausohjeet olivat valitettavasti hirveän epäselvät", Kirsi harmittelee. Lehtijutuissa on usein hieman vähemmän tilaa kertoa useammalla lauseella siitä tunnelmasta tai tunnetilasta, joka sanojalla on ollut kyseisessä kohdassa haastattelua. Kirsi nauraa on lyhyt tapa ilmaista se, että haastateltu on sanonut asian iloiseen tai usein myös itseironiseen sävyyn.

Kyllä nuo haastattelujen kliseet muakin ärsyttävät, mutta toisaalta luen aika vähän tuon tyylisiä haastatteluja. Niissä on harvoin hirveän kiinnostavaa sisältöä.

Ei se mitään naura. Toimittaja vaan lisäilee kiintiönaurun sopivaan väliin, jotta vaikuttaisi itse mukavalta haastattelijalta.

Hyvä huomio. Viime aikoina on tullut luettua vähemmän lehtijuttuja niin en ole itse kiinnittänyt juuri tuohon huomiota. Sen sijaan minua on pidempään ihmetyttänyt tapa mainita haastattelun aikana nautitusta juomasta tai syömisestä. Ei minua kiinnosta, pitelikö se haastateltava kädessään kahvikuppia tai haukkasiko välissä viineristä.

Toinen vastaava haastattelutilanteeseen haastattelun sijaan keskittyvä tapa on kuvailla säätä, ympäröivää tilaa tai matkaa haastatteluun. Olen ehkä tylsän asiallinen, mutta enemmän minua kiinnostaisi lukea, miksi kyseistä henkilöä on haastateltu ja mitä sanottavaa hänellä on. Onko kiintiösanoja pitänyt oikeasti repiä mistä tahansa?

Myös tänä someaikana nämä:

-Vappu Pimiä lataa..

-Vappu Pimiä täräyttää..

-Vappu Pimiä napauttaa..

Entisenä toimittajana tiedän, että tekstistä tulee helposti tautologinen, jos joka lainauksen jälkeen käyttää verbiä "sanoo" tai "kertoo".

Haastateltaavan persoonasta ja haastattelutilanteesta saa paremman kuvan ja tekstistä elävämmän, kun lisää tunteita ja tunnelmia käyttämällä vaihtelevia verbejä.

Suomen kielessä on paljon vivahteita, miettikää vaikkapa miten seuraavat verbit vaikuttavaisivat jonkin haastateltavan lauseeseen: sanoa, sanailla, kertoa, kertoilla, lausua, lausahtaa, luetella, mainita, pohtia, pohdiskella, täsmentää, miettiä, tuumia, jyrähtää, ehdottaa, nauraa, naurahtaa, naureskella, jne...

Ärsyttävintä on, jos haastateltava sanoo jonkin asian ironisesti tai vitsillä, mutta toimittaja laittaa johtolauseeseen esim. pelkän sanoa-verbin, niin että lukija luulee haastateltavan olleen vakavissaan.

Ärsyttää myös kun viljellään sanaa hyytävä. Kaikki on niin hyytävää.. on se vaikea keksiä jokin muu sana korvaamaan.

Minua tuo "nauraa" on raivostuttanut jo vuosikymmeniä. Ennen vanhaan se taisi olla paikallislehtien joka ikisellä sivulla vastassa. Ajattelin äskettäin liittyä Kielletyt sanat -Facebook-ryhmään, jotta pääsisin valittamaan tuosta oikein luvan kanssa.

Valitan näin tilaisuuden tullen yhdestä sanonnastakin. Onko olemassa halveksivampaa ja alentuvampaa ja aivottomamman helppokäyttöistä loukkausta kuin tälläkin palstalla usein nähty "se on voi voi"? Olisi tosiaan voi voi, jos joku sanoisi minulle noin kasvotusten.

Minua suorastaan hävetti kun toimittaja oli jossakin haastattelussa kirjoittanut minun "'nauraneen'. En ole mikään julkkis vaan juttu oli pienessä paikallislehdessä enkä taatusti nauranut, ehkä vähän hymyilin vaikka sinänsä mukavasta asiasta oli kyse. Oletteko huomanneet, että enimmäkseeen naiset 'nauravat, eivät niinkään miehet? Tiedättehän sanonnan "mies tulee räkänokastakin, mutta ei tyhjännaurajasta".

Ikuisesti mieleeni on jäänyt taitoluistelusta kirjoittanut toimittaja, joka käytti jotain ylistävää adjektiivia niin ylettömästi, että jutun lukeminen jo ällötti. Dementia on edennyt jo niin pitkälle, että sitä sanaa en muista, mutta toimittaja oli Svahn.

Lukekaa jotakin tasokkaampaa.

😂😂😂