Miksi vanhemmiten (+40-50) menee välit sisaruksiin ja/tai vanhempiin

Tuossa iässä osa vanhemmista on niin käpyjä (kaikella kunnioituksella) että ei hahmota lapsensa olevan aikuinen. Siinä tulee skismaa kun 40-50v. Ottaa sen tilansa aikuisena ja lopettaa olemasta lapsi.

Siis teini on jo kerran pyristellyt irti lapsuudesta, mutta usein sen joutuu tekemään uudestaan. Itse huomasin ollessani 48v. Että äitini alkoi käyttäytyä ja ohjeistaa minua kuin 16 vuotiaista, eikä todellakaan mitenkään nätisti. Riitaa tuli isosti, sovittukin on kyllä.

Mutta tässä on erintoten kyse sisaruksista :O -AP

Olen huomannut, että täytyy olla varovaisempi sisaruksien suhteen, jättää heille enemmän omaa tilaa, nähdä harvemmin, sillä muuten on vaarana riitautuminen.

Yksi heistä on minua kohtaan puheissaan agressiivinen, kun hän on kiireinen. Hän väittää, että hän on joutunut huolehtimaan sukumme yhteisistä asioista enemmän, vaikka minä olen ottanut hänen kiireiden vuoksi kokoajan enemmän vastuuta. Hyökkäys on varmaan hänelle se paras puolustus. Hän purkaa siis vaikeuksiaan minuun, enkä aio asettua sylkykupiksi.

Sisarusten suhteen voi olla samaa kuin vanhempien kanssa. Keski-ikäinen on jo ihan muuta kuin ne iänikuiset sisarusten tai lasten roolit, ei vaan jaksa enää sellaista. Kiltti ei jaksa olla enää kiltti, syntipukki ei jaksa enää olla syntipukki jne. Ei enää kestäkään niitä vanhoja kuittailuja tai ohjeistuksia, vaan karsii rankalla kädellä kanssakäymistä. 

Ainakin itsellä käynyt niin, vaikka ei riidoissa ollakaan. Elämässä on ihan tarpeeksi ilman turhaa vääntöä ja ystäviä arvostaa ihan eri tavalla kuin sukua. Ymmärtää, ettei ole pakko olla tekemisissä, jos ei huvita. Itse olen jo siinä vaiheessa, että draamailut siitä jos en tule johonkin kutsuttuna tai tarjoa yöpymispaikkaa ohimatkalla automaattisesti herättäisivät mitään syyllisyyttä. Ja ovat oppineet jo käyttäytymään niin kuin muitakin ihmisiä kohtaan, kohteliaasti siis, vaikka en tiedä mitä selän takana puhutaan. Eikä hirveästi kiinnostakaan. 

Elossa olevan vanhemman kanssa välit ok, mutta sisarusten kanssa vain välttämättömät yhteydet pidetään. Vuosien varrella huomannut, että ruuti olisi heillä jäänyt keksimättä. Sovittelija osoittautuikin kieroilevaksi riidankylväjäksi ja vielä yhden sisaruksen tekemät oharit ovat vaikuttaneet tähän.

Kiitos avaavista kommenteista! Näin se varmaankin on, ne roolit muuttuu tosiaankin. Itse olen ollut kuopuksena aina se vauva, nyt jo sisarusten lapsetkin aikuisia. Varmasti sisarustenkin elämänkatsomus muuttuu omien lasten ja lastenlasten myötä, eikä sisko enää olekaan se perheen "vauva". Ei sillä, että olisin siis itseäni kohtaan kokenut mitään muuttunutta, ehkä osittain haluavat vieläkin suojella minua kaikelta, mutta toisiaan kohtaan ovat niin omat sisarukseni kuin vanhempien sisarukset sitten valmiita näyttämään sen luontonsa :( -AP

Mikään ei ole niin rasittavaa kuin viiskymppinen teini oikkuiluineen. Perheen pikkuprinsessa näyttää olevan sitä lopun ikäänsä.

Molemmilla vanhemmillani on alzheimerin tauti mutta ei kovin pitkälle edennyt, eli pystyvät asumaan vielä omassa kodissa. Apua tarvitsevat melko paljon ja kaikenlaisia asioita pitää hoitaa ja selvittää. Minä noita enimmäkseen hoidan, samassa kaupungissa asuva veljeni yrittää työntää vastuuta minulle ja se kiristää meidän välejä. En suostu siihen että minä hoidan kaiken ja veli välttelee vastuuta. Kyllä sekin nyt sitten tekee jotain kun soittelee ja komentaa/syyllistää... 

Vierailija kirjoitti:

Mikään ei ole niin rasittavaa kuin viiskymppinen teini oikkuiluineen. Perheen pikkuprinsessa näyttää olevan sitä lopun ikäänsä.

Tämä ei ollut kommentti ap:n edeltävään kirjoitukseen.

Tuossa iässä aletaan odottaa perintöä tai ollaan sitä jo jakamassa. Silloin paljastuu ihmisten pahimmat puolet, kuten kateus ja ahneus. 

Hyvä huomio! Ehkä elämäntilanteet ja valinnat ovat kärjistyneet? Ulkonäkö rupsahtaa ja sitten kaikki alkaa v*tuttaa.

Tämä ilmiö on tosiaan aika yleinen. Etenkin näin tuntuu käyneen monelle ns. suuriin ikäluokkiin kuuluneelle. Toki nuoremmillekin. On ikään kuin rakennettava sisarussuhteet uudelleen aikuisiässä, luoda tavallaan aikuisten välinen ystävyyssuhde. Mutta se on kyllä mahdollista, ja hyvinkin voi onnistua!

Ainakin yksi syy voi olla, että vanhemmiten luonteenpiirteet vahvistuu, omien tunteiden näyttäminen voimistuu kun ulkokultaisuus alkaa rapista pois. Kaikki selvittämätön voi vaivata sisarussuhteita ja tuossa iässä ei enää jakseta mielistellä tai esittää kenellekään. Tuntuu että joillain menee herkemmin välit ja joillain ei niin helposti. Varmaan näihin vaikuttaa monet asiat, mm. sisarussuhteiden vahvuus ihan siellä lapsuudessa ja nuoruudessa, ovatko vanhemmat suosineet, onko suvussa vahva protokolla olla yhteydessä vaikka ei niin haluaisi, onko omia perheitä perustettu jne.

Minulla on vielä ihan hyvät välit siskooni ja veljeeni. Miehelläni on kolme sisarusta, joista yhteen on ok väleissä ja kahteen ei niin hyvissä. Olemme nelikymppisiä ja jännä nähdä miten tulevaisuudessa suhteet kehittyvät tai ovat kehittymättä. Meidän tilanteessa kyllä molempien lapsuudenperheissä on tapahtunut kaikenlaista, mutta isoin ero sisarussuhteissa on se, että minulla ja sisaruksillani on ollut aikuisiällä selvät "rajat" toisiamme kohtaan. Toki joskus alle 25-vuotiaina oltiin vielä aika lapsia ja näin ei ollut, mutta kun puhutaan +30v ajasta perheiden kanssa. Miehen sisaruksilla (ja miehellänikin) on kyllä ollut vaikeuksia hahmottaa mistä toisen tontti alkaa ja mihin toisen loppuu. Toisen kodissa kuljettu kuin omassa jne. Uskon että tämä on tuhonnut välejä hiljalleen kun kukin on perheensä perustanut.

Ja kyllähän se on niinkin, että mitä vanhemmaksi tulee niin sen vahvemmin alkaa pitämään "omana" sitä omaa jälkikasvua ja heidän (tulevaa tai olevaa) jälkikasvua. Tavallaan irtaantuu omasta suvusta, kun oma "linja" on aloitettu. Tämähän ei kuitenkaan monissakaan suvuissa aiheuta mitään välirikkoja vaan juhlissa käydään edelleen, tavataan toisia sopivasti eikä riidellä pikkuasioista.

Kai avainasia mielestäni on siis alkaa kohdella siaruksiaan kuin ystäviä aikuisiällä. Mielestäni suomalaisen mentaliteetin ongelma on tavallaan siinä, että ajatellaan suku tulee hyväksyä oli mitä oli. No tarpeeksi kauan kun hyväksyy mitä tahansa, niin riitahan siitä lopulta tulee.