Lue keskustelun säännöt.
Itkeminen masennuslääkkeen lopettamisen jälkeen
11.05.2019 |
Tuntuu erilaiselta. En uskonut lääkityksen turruttavan tunteita mutta niin siinä kuitenkin taisi käydä. Lopettamisen jälkeen kaikki on tuntunut paljon aidommalta - sekä ahdistus että onni. Onnistuin jopa rakastumaan ensimmäistä kertaa vuosiin. Huomaan itkemisenkin olevan erilaista. Jotenkin raikkaampaa ja helpottavampaa ja suolaisempaa. Lääkityksellä itkukin tuntui laimealta ja kyynelneste pelkältä vedeltä. Jälkeenpäin ajatellen lääkitys ei ollut koskaan oikea vaihtoehto vaikka ahdistus ja masennus oli lamaannuttavaa ja mietin jopa itsemurhaa. Olisin vain tarvinnut todella suuren elämänmuutoksen (ja uusia ihmisiä elämääni), joka oli mahdollinen vasta nyt - onneksi edes nyt. Ei kannata muuttaa aivokemiaa, jos vika on olosuhteissa. Tämä on toki oma kokemukseni, varmasti lääkitys on hyödyksi monille.
Kommentit (11)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan tuon tunteen, kun lopetin masennuslääkkeen käytön ja tunteet alkoivat tulla esiin. Niitä jopa vähän pelästyi, ai tältäkö tämä asia tuntuikin? Nauratti ja itketti. Masennuslääkkeen aikana en itkenyt. Kyyneleet vaan ei tullut. Se oli kyllä hämmentävää aikaa. Nyt kaikki ollut jo pari vuotta hyvin.
Tästä oon puhunut täällä. Tunteet pitää tuntea ja lääkkeet turruttavat.
Vierailija kirjoitti:
Tästä oon puhunut täällä. Tunteet pitää tuntea ja lääkkeet turruttavat.
Entäs jos tuntee sellasta epätoivoa, että haluaa kuolla?
Kiitos ap, vihdoin asiallinen, faktaperäinen ja rauhallinen kertomus masennuslääkkeistä! Mulla melkein samoja kokemuksia, mulla tuli sellainen parin päivän päivän itkuputki kun lopetin Cipralexin käytön 4 vuoden jälkeen. Pystyin kyllä itkemään ja nauramaan kun olin lääkitykselä. Oikeastaan ennen lääkettä ja terapiaa olin ahdistunut möykky. Mm. ystäväni hautajaisissa olin kivikasvo, joka yritti peittää hyperventiloinnin ja odotti että pääsee takaisin yksiöönsä peiton alle piiloon.
Lähtökohtaisesti masennuksen ja paniikkihäiriön hoito on terapia, mutta jos tilanne on erittäin paha niin ilman lääkkeitä ei pärjää. Itse en kuitenkaan kadu että olen joutunut noita syömään, kyllä ne elämäni pelastivat. Nämä on vaikeita asioita, sillä lääkkeiden vaikutus on yksilöllinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tästä oon puhunut täällä. Tunteet pitää tuntea ja lääkkeet turruttavat.
Mulla ainakin masennuslääke oli aikanaan elinehto, koska se tasasi tunteet. Sairastin vaikean PTSD:n, enkä olisi selvinnyt terapiasta ilman tasaavaa lääkettä.
T.nro 3
Mitä varten sitten menit lääkäriin, jos vika oli olosuhteissa? Mitä lääkärit sun olosuhteilles voi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole kokemusta lääkkeistä,mutta ap:n mainitsema elämänmuutos ja uudet ihmiset olivat se ratkaiseva askel kohti tervettä elämää. Sairas lähipiiri voi sairastuttaa pahasti. Olen niitä,jotka kasvatettiin kätkemään tunteet ja puhumattomuus oli mukamas viisautta. Nyt olen sujut itseni kanssa ja iloitsen niin hyvistä kuin huonoista asioista,koska tunnen itseni vapaaksi. On ääni ja sanat ja ensimmäistä kertaa kaikki hyvin.
Olen myös syönyt vuoden verran essitalopraamia ja koen masennuksen ja ahdistuksen aiheuttajaksi ensisijaisesti olosuhteet: stressaava ja vaativa työ johon jään jumiin ja mietin töitä vapaa-ajalla, kaikki uneni sijoittuvat töihin jne.
Olisi mahtavaa muuttaa olosuhteita, mutta kombinaationa kaksi lasta, opiskeleva mies ja asuntolaina eivät juuri nyt anna periksi lähteä itse opin tielle.
Itse lääkityksestä sen verran, että koen sen helpottaneen elämäämme ja olen nyt tasapainoisempi, mutta todellakin elämän kauniit asiat eivät tunnu samoilta kuin ennen lääkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä varten sitten menit lääkäriin, jos vika oli olosuhteissa? Mitä lääkärit sun olosuhteilles voi?
Menin lääkäriin, koska ahdisti ja masensi niin hirveästi, etten enää kestänyt. Kuten jo sanoin, mietin itsemurhaakin. En silloin ajatellut että vika oli olosuhteissa. Olin niin kasvanut niihin koko elämäni ajan (vaikea perhetausta ja koulukiusaaminen) ja ajattelin vain olevani huono ihminen kun tunsin niin - siihenkin olin kasvanut, tuntemaan itseni huonoksi ja vääräksi. On ihan pelottavaa ajatella miten sattumasta oli kiinni että asiat muuttuivat ja pääsin ympäristöön jossa sain tehdä jotain järkevää ja joku tai oikeastaan monet ihmiset ensimmäistä kertaa elämässäni näkivät minut oikeana ihmisenä, katsoivat silmiin ja arvostivat sellaisenaan, haluamatta muuttaa mitään. aloittaja
Tässä joitain kokemuksia 9kk käytön jälkeen (escitalopram 10mg/pv)
Ennen rakastamani musiikki kuulostaa...vain säveliltä ilman tunteita.
Pidän kirjoittamisesta mutta kirjoittamiseen ajava terä on jotenkin kadonnut. Tietäjät tietänevät tunteen. Sama sisäinen ääni joka aiheutti ahdistusta mutta toisaalta tuotti parhaimmat ideat ja mikä sai sormet paukkumaan näppäimistöllä on hiljentynyt.
Mutta toisaalta ahdistus todellakin on kadonnut. Kaikki on OK. Bussi voi jättää pysäkille: OK. (Ennen raivosin sisimmässäni ja loppupäivä meni melkein pilalle) Ennen hermoilin kaikkea etukäteen, nyt olen kuin viilipytty.
Sain lähetteen nettiterapiaan lääkkeen aloittamisen yhteydessä ja tämä auttoi löytämään prosesseja sisältäni jotka huomasin ahdistusta aiheuttaviksi. Jotta huonoista tavoista pääsee irti, ne täytyy löytää ensin. Ajattelin aluksi jatkavani lääkettä pitkään, mutta nyt ajattelin vieroittaa itseni 2,5mg tiputuksella viikossa. Lääke todellakin toiminut, mutta se todellakin vie terän kaikesta, myös hyvistä jutuista. Ja olen huomannut että hyvät jutut vaativat myös sen huonon puolen jollakin tavalla. Omalla kohdallani aloitusoireet olivat hyvin pienet ja kuuri todellakin on toiminut hallitsemattomiin ahdistuskohtauksiin. Nyt olen huomannut että ne pienet sivuseikat, kuten kaiken tasapaksuisuus vähän lässähdyttää elämääni. Tästä ajatus vieroituksen kokeilemisesta. Laitan ketjun talteen jos tarvetta lisäkirjoitteluun ilmenee.