Haavaisen paksusuolen tulehdus?
Olen 30-vuotias nainen. Viimeisen kahden kuukauden aikana olen huomannut muutoksia vatsani toiminnassa. Ulostuksen tarve tulee hyvin nopeasti syömisen jälkeen, ja tuntuu oikein, kuinka vatsa alkaa möngertämään. Käyn vessassa myös 2-3 kertaa päivässä, aiemmin korkeintaan kerran.
Vessakäyntien lisääntymisen vuoksi olen huomannut myös, että välillä paperiin jää limaa, jossa hieman verta mukana. Veri on aavistuksen tummempaa kuin vaikkapa pukamaveri, uloste ei kuitenkaan ole missään nimessä mustaa tai edes normaalia tummempaa. Välillä kun vessahätä yllättää, ei ulos tule kuitenkaan muuta kuin vähän limaa, vaikka tunne ulostuksen tarpeesta on kova.
Äidilläni on ollut haavautuneen paksusuolen tulehdus vuosikausia ja häneltä on suoli leikattukin muutama vuosi sitten. Luin myös, että nivelvaivat saattaisivat liittyä sairauteen, itselläni on välillä outoa särkyä erityisesti kyynärpäissä ja ranteissa.
Te jotka sairastatte kyseistä sairautta: missä vaiheessa lääkäriin? Miten teillä sairaus oireili ihan alussa? Pitääkö mennä erikoislääkärille vai tk:een vai minne?
Kommentit (4)
TK:n kautta lähete, kerrot mitä on suvussa. Minulla tuo oli 23-32 vuotiaana, Chronin taudin piirtein, lääkkeillä hoitui kunnes parani ja jätin lääkkeetkin pikkuhiljaa pois. On pysynyt poissa 20v nyt.
Kiitos nopeista vastauksista. Varailenkin heti tänään ajan terveyskeskukseen.
Aloittaja
Mene lääkäriin. Terveyskeskus ohjaa tarvittaessa gastroenterologille.