Lue keskustelun säännöt.
Loukkaannunko turhasta (ulkomailla asuminen ja kaverit)?
01.05.2019 |
Asun ulkomailla ja olen asunut jo pidempään. Käyn Suomessa 4-5 kertaa vuodessa, kesällä pidemmän pätkän ja muuten lyhyesti. Kaverisuhteet ovat moniin ihaniin ihmisiin säilyneet välimatkasta huolimatta ja siitä olen todella onnellinen. Mutta viimeisen vuoden-parin aikana olen huomannut ikävän trendin: monia kavereitani ei tunnu kiinnostavan tapaaminen niin kuin ennen. Suoraan sitä ei sanota, mutta esim. tällä viikolla yksi kaveri perui tapaamisen samana päivänä, pahoitteli kyllä ja sanoi että olisi ihana nähdä. Ja ymmärrän toki että joskus tulee jotain yllättävää, joten siitä en loukkaannu. No, siinä kun mainitsin ”jäljellä olevat” vaihtoehdot että milloin voisin nähdä, niin eivät sovi kun on jo jotain joogaa, jumppaa ja lounastreffejä sovittuna. Eli sellaisia juttuja, mitä kaverini varmasti voisi melko vaivattomasti siirtää. En jotenkin voi olla loukkaantumatta, kun kaverini tietää, että seuraavan kerran mahdollista on nähdä joskus elokuussa. Ylireagoinko täysin kun oletan, että kaverini näkisivät edes vähän vaivaa järjestääkseen aikaa silloin kun nyt satun olemaan Suomessa? Valitettavasti tämä ei ole ensimmäinen kerta kun näin käy. Tämän tai jonkin muun kaverin kanssa. Vai kannattaako vain antaa olla ja todeta, että kaikki ystävyydet eivät kestä?
Kommentit (33)
Loukkaannu rauhassa. Ehkä kannattaisi kuitenkin hyväksyä että olet muuttunut ja kaverisi on myös. Voitko tarjota jotain kiinnostavaa, joka olisi parempaa kuin se jooga-jumppa lounastauolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle kävi samoin kun asuin ulkomailla muutaman vuoden. Myös lapsuudesta asti paras kaveri hävisi. Häntä ei vain jaksanut enää kiinnostaa. Suren asiaa toisinaan vieläkin.
Mulle tehtiin samaa, vaikka olin vain vuoden ulkomailla. Kun tulin Suomeen käymään, olikin muilla koulujuttuja, tiskit tiskaamatta (kyllä!!!) yms.
No, välit viilenivät meillä jokunen vuosi sitten lopullisesti.
Kaikki ystävyydet eivät jatku. Ihmiset kasvavat ja muuttuvat sekä asiat ja elämäntilanteet koko eliniän.
Hanki omaa huvia tilalle.
Kiitos kommenteista. Ehkä en yritä sitten tekohengittää tätä kaverisuhdetta. Monen muun kanssa ei ole ikinä ollut mitään ongelmaa, yhteistä aikaa on aina löytynyt. Kai sekin jotain kertoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ruuhkavuodet ja oma jaksaminen tiukoilla? Me ollaan yhden ystävän kanssa sovittu suoraan, että nähdään, kun tämä vaihe helpottaa. Nyt ei vaan arkeen mahdu, vaikka halua olisi.
Ehkä ne kokee, ettei oikein saa siitä tapaamisesta mitään. Onhan se tavallaan kiva vaihtaa kuulumisia jonkun kanssa, jota harvoin näkee, mutta eihän se side silleen pysy...kiva kaveri välillä jutella, mutta ei muuta. Ei sun kanssa voi kuitenkaan useammin nähdä, joten mieluummin antaa aikansa muille keiden kanssa voi oikeesti tehdä asioita. Tai mieluummin käy siellä omissa harrastuksissa jne kun niistä on kuitenkin jatkuvasti iloa.
Mä oon itse myös vähän sellanen, että kun on ne tietyt harrastukset tiettynä päivänä niin haluan käydä siellä kun muuten jää väliin ja sekin harmittaa. Voisin valita siis harrastukseni jonkun harvoin nähtävän ihmisen edelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monilla vaan se että nähdään harvoin heikentää sitä ystävyyttä. Usein ystävyys tarvitsee sitä arkea ja jaettuja kokemuksia kestääkseen. Musta just pari vuotta on se kohta jossa vanhat muistot ei enää kanna ja ystävyys haalistuu. Ja oon siis itse ihminen joka on muuttanut paljon ja jolle ystävyys ei vaadi jatkuvaa näkemistä. Mutta ei muille voi kiukutella siitä, jos he on erilaisia tässä.
Kun itse asuin pitkään ulkomailla, huomasin saman. Monia ystäviä ei kiinnostanut minun jutut, olivat kateellisia tai eivät yhtään tienneet mistä puhuin kun kerroin ulkomaista. Sama juttu Suomeen muutettuani: ulkomailla asumisesta ei saa puhua.
Suomalaisilla on omat juttunsa, eivät he tiedä mitään ulkomaista ja mitä siellä tapahtuu.
Erityisesti alle nelikymppiset ovat todella sisäänpäinkääntyneitä. Olen itse 41 vuotta ja kaikki parhaat ystäväni ovat 50-70 -vuotiaita, itsekin ulkomailla asuneita ja harvinaisempia kieliä, kuten ranskaa, italiaa ja saksaa osaavia ja ko maiden kulttuuria tuntevia. Nuoremmissa sellaisia ei enää löydy eikä kiinnostusta ulkomaita kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun itse asuin pitkään ulkomailla, huomasin saman. Monia ystäviä ei kiinnostanut minun jutut, olivat kateellisia tai eivät yhtään tienneet mistä puhuin kun kerroin ulkomaista. Sama juttu Suomeen muutettuani: ulkomailla asumisesta ei saa puhua.
Suomalaisilla on omat juttunsa, eivät he tiedä mitään ulkomaista ja mitä siellä tapahtuu.
Erityisesti alle nelikymppiset ovat todella sisäänpäinkääntyneitä. Olen itse 41 vuotta ja kaikki parhaat ystäväni ovat 50-70 -vuotiaita, itsekin ulkomailla asuneita ja harvinaisempia kieliä, kuten ranskaa, italiaa ja saksaa osaavia ja ko maiden kulttuuria tuntevia. Nuoremmissa sellaisia ei enää löydy eikä kiinnostusta ulkomaita kohtaan.
No oletpa sinä ihan erikoinen ja ainutlaatuinen! Ai että!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun itse asuin pitkään ulkomailla, huomasin saman. Monia ystäviä ei kiinnostanut minun jutut, olivat kateellisia tai eivät yhtään tienneet mistä puhuin kun kerroin ulkomaista. Sama juttu Suomeen muutettuani: ulkomailla asumisesta ei saa puhua.
Suomalaisilla on omat juttunsa, eivät he tiedä mitään ulkomaista ja mitä siellä tapahtuu.
Erityisesti alle nelikymppiset ovat todella sisäänpäinkääntyneitä. Olen itse 41 vuotta ja kaikki parhaat ystäväni ovat 50-70 -vuotiaita, itsekin ulkomailla asuneita ja harvinaisempia kieliä, kuten ranskaa, italiaa ja saksaa osaavia ja ko maiden kulttuuria tuntevia. Nuoremmissa sellaisia ei enää löydy eikä kiinnostusta ulkomaita kohtaan.
No oletpa sinä ihan erikoinen ja ainutlaatuinen! Ai että!
Juuri tällaista asennetta tarkoitan. Tähän törmää täällä koko aika: “ Ai että, oletpa mielestäsi erikoinen, kun oikein asut ulkomailla”.
Mistä tämä negatiivisuus oikein kumpuaa?
-Viestin nro 10 kirjoittanut-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ne kokee, ettei oikein saa siitä tapaamisesta mitään. Onhan se tavallaan kiva vaihtaa kuulumisia jonkun kanssa, jota harvoin näkee, mutta eihän se side silleen pysy...kiva kaveri välillä jutella, mutta ei muuta. Ei sun kanssa voi kuitenkaan useammin nähdä, joten mieluummin antaa aikansa muille keiden kanssa voi oikeesti tehdä asioita. Tai mieluummin käy siellä omissa harrastuksissa jne kun niistä on kuitenkin jatkuvasti iloa.
Mä oon itse myös vähän sellanen, että kun on ne tietyt harrastukset tiettynä päivänä niin haluan käydä siellä kun muuten jää väliin ja sekin harmittaa. Voisin valita siis harrastukseni jonkun harvoin nähtävän ihmisen edelle.
Näinhän se varmasti on. Kyllä itsekin tiedän, että ystävyyssuhde yleensä vaatii niitä jaettuja kokemuksia ja arjessa mukanaoloa. Nykyään se kuitenkin on mielestäni helpompaa kun on skypet ja whatsapit ym - monien kavereiden kanssa tulee ulkomailta käsin vaihdettua melkein enemmän kuulumisia kuin ns ennen vanhaan vaikka asuttiin samassa kaupungissa!
Tajusin muuten juuri, että ne kaverit, joiden kanssa ystävyyssuhde ei ole tässä mun ulkomailla asumisen aikana yhtään heikentynyt, ovat niitä joiden kanssa se kaveruus ei ikinä Suomessa ollessanikaan perustunut siihen, että nähdään usein. Esim. asuttiin joka tapauksessa vähintään 50km etäisyydellä toisistamme. Ne on nimenomaan näitä entisiä koulukavereita ja työkavereita joilta ei tunnu enää löytyvän aikaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun itse asuin pitkään ulkomailla, huomasin saman. Monia ystäviä ei kiinnostanut minun jutut, olivat kateellisia tai eivät yhtään tienneet mistä puhuin kun kerroin ulkomaista. Sama juttu Suomeen muutettuani: ulkomailla asumisesta ei saa puhua.
Suomalaisilla on omat juttunsa, eivät he tiedä mitään ulkomaista ja mitä siellä tapahtuu.
Erityisesti alle nelikymppiset ovat todella sisäänpäinkääntyneitä. Olen itse 41 vuotta ja kaikki parhaat ystäväni ovat 50-70 -vuotiaita, itsekin ulkomailla asuneita ja harvinaisempia kieliä, kuten ranskaa, italiaa ja saksaa osaavia ja ko maiden kulttuuria tuntevia. Nuoremmissa sellaisia ei enää löydy eikä kiinnostusta ulkomaita kohtaan.
No oletpa sinä ihan erikoinen ja ainutlaatuinen! Ai että!
Juuri tällaista asennetta tarkoitan. Tähän törmää täällä koko aika: “ Ai että, oletpa mielestäsi erikoinen, kun oikein asut ulkomailla”.
Mistä tämä negatiivisuus oikein kumpuaa?
-Viestin nro 10 kirjoittanut-
No mulle tuli sun kirjoituksesta sellainen fiilis, että sun oma asenne voi ruokkia sitä. Itsekin oon asunut kolmessa maassa Suomen lisäksi. Oon toki törmännyt ihmisiin, jotka tulkitsee kaikki viittaukset ulkomailla asumiseen brassailuksi. Mutta sitten on myös niitä, jotka oikeasti luulee, että he ovat asuneet ulkomailla tekee heistä jotain enemmän kuin mitä ne "takapajuiset muut" ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saman kokenut.
Tulin kotipaikkakunnalleni Suomeen kolmeksi viikoksi, olin pitänyt kavereiden kanssa todella paljon yhteyttä koko ajan ja he kertoivat että on ikävä ja pitää kertoa heti kun tulen. Ja kun sitten kerroin että tuolloin tulen sinne, olivat innoissaan. Mutta kun olin paikalla, ei juuri ketään kiinnostanut nähdä. Koko ajan jotain tekosyitä miksi ei tänäänkään ehdi mitenkään. Kun sitten viimeisenä päivänä kysyin että ehtiikö tänään nähdä, lähden huomenna aamulla takaisin, niin kysyttiin "Aijaa, milloin tuut seuraavan kerran? Jos nähdään silloin?" Vastasin että ei kai sillä väliä ole, kun ei näytä kiinnostavan. Nytkään et ole kolmeen viikkoon kertaakaan "ehtinyt" nähdä niin tuskinpa ensi kerrallakaan on sen enempää aikaa. Sain vastauksena joko vttuilua tai naureskelua.
Ei sitten, kun ei kiinnosta. En kyllä tiedä miksi on pidetty paljon yhteyttä ja sanottu että halutaan nähdä, kun sitten kuitenkaan ei kiinnosta nähdä. Kiireisiä nuo ihmiset eivät edes olleet, parikymppisiä työttömiä tuolloin.
Vierailija kirjoitti:
Kun itse asuin pitkään ulkomailla, huomasin saman. Monia ystäviä ei kiinnostanut minun jutut, olivat kateellisia tai eivät yhtään tienneet mistä puhuin kun kerroin ulkomaista. Sama juttu Suomeen muutettuani: ulkomailla asumisesta ei saa puhua.
Suomalaisilla on omat juttunsa, eivät he tiedä mitään ulkomaista ja mitä siellä tapahtuu.
Erityisesti alle nelikymppiset ovat todella sisäänpäinkääntyneitä. Olen itse 41 vuotta ja kaikki parhaat ystäväni ovat 50-70 -vuotiaita, itsekin ulkomailla asuneita ja harvinaisempia kieliä, kuten ranskaa, italiaa ja saksaa osaavia ja ko maiden kulttuuria tuntevia. Nuoremmissa sellaisia ei enää löydy eikä kiinnostusta ulkomaita kohtaan.
50-70 vuotiaathan ovat niitä, jotka olivat ikäluokassaan poikkeuksia, jos olivat asuneet ulkomailla. Nuoremmille se on niin normaalia ettei siitä kannata puhua
Itselläni on ystävä joka asuu ulkomailla ja käy Suomessa suht saman verran kuin sinäkin. Nuo ajatuksesi kuulostavat samalta kuin mitä hänkin on joskus puhunut, että luulisi aikaa löytyvän kun hän käy Suomessa niin harvoin jne.
Ne harvat kerrat vain usein sattuvat olemaan loma-aikoina (joulu, pääsiäinen, kesä jne.), mikä on ymmärrettävää, koska silloin hänellä on vapaata ja mahdollisuus tulla. MUTTA se tarkoittaa sitä että myös minulla on vapaata arjesta ja mahdollisuus nähdä perhettäni ja tehdä muita asioita, joita arkena ei aina ehdi. Sitä hän ei tunnu ajattelevan, kun kokee että hänet pitäisi aina laittaa muiden, jo sovittujen tapaamistenkin edelle, koska "hän käy niin harvoin". Hän on mm. pyytänyt minua vaihtamaan työvuorojani ja kysynyt, enkö voisi perua sopimaani juhlapyhän viettoa poikaystäväni kanssa, koska häntä voin nähdä "aina".
Ystävälläni on itsellään kalenteri täynnä tapaamisia Suomessa ollessaan, ja sitten sen ainoan hänelle käyvän päivän pitäisi sopia minullekin. Tämä aiheuttaa minulle stressiä, koska osaan jo odottaa että hän vaatii minua muuttamaan aikataulujani ja pahoittaa mielensä, jos se ei käy. En mielelläni peru sovittuja asioita ilman erittäin painavaa syytä. On käynyt niinkin, että olen ajoissa ilmoittanut päivät jolloin minulle ei sovi tapaaminen, ja hän on silti olettanut, että näemme silloin koska hänelle ei käy muulloin. Ystäväni olettaa kaikkien muiden sopeutuvan hänen aikatauluunsa, vaikka hänhän se on joka halusi muuttaa niin kauas että näkeminen on vaikeaa.
Voi olla, että kaverisi ovat vain etääntyneet sinusta, mutta oletko itse ajatellut asiaa heidän kannaltaan? Jos muutat itse kauas, et voi olettaa että muut tekevät kaikkensa voidakseen nähdä sinua silloin kun sinulle sopii. Oma ystäväni on minulle tärkeä, enkä koe että olisimme etääntyneet hänen asuessaan ulkomailla, mutta välillä ärsyttää ettei hän tunnu näkevän asioiden toista puolta.
Ihan rehellisesti: nyt sun täytyy muistaa että maailma ei pyöri sun ympärillä. Ihmisillä on muitakin kavereita ja muita menoja, et voi odottaa että ne järjestelee elämänsä sun mukaan. Sähän sen aiheutat, ettet voi nähdä kun muutamana päivänä vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on ystävä joka asuu ulkomailla ja käy Suomessa suht saman verran kuin sinäkin. Nuo ajatuksesi kuulostavat samalta kuin mitä hänkin on joskus puhunut, että luulisi aikaa löytyvän kun hän käy Suomessa niin harvoin jne.
Ne harvat kerrat vain usein sattuvat olemaan loma-aikoina (joulu, pääsiäinen, kesä jne.), mikä on ymmärrettävää, koska silloin hänellä on vapaata ja mahdollisuus tulla. MUTTA se tarkoittaa sitä että myös minulla on vapaata arjesta ja mahdollisuus nähdä perhettäni ja tehdä muita asioita, joita arkena ei aina ehdi. Sitä hän ei tunnu ajattelevan, kun kokee että hänet pitäisi aina laittaa muiden, jo sovittujen tapaamistenkin edelle, koska "hän käy niin harvoin". Hän on mm. pyytänyt minua vaihtamaan työvuorojani ja kysynyt, enkö voisi perua sopimaani juhlapyhän viettoa poikaystäväni kanssa, koska häntä voin nähdä "aina".
Ystävälläni on itsellään kalenteri täynnä tapaamisia Suomessa ollessaan, ja sitten sen ainoan hänelle käyvän päivän pitäisi sopia minullekin. Tämä aiheuttaa minulle stressiä, koska osaan jo odottaa että hän vaatii minua muuttamaan aikataulujani ja pahoittaa mielensä, jos se ei käy. En mielelläni peru sovittuja asioita ilman erittäin painavaa syytä. On käynyt niinkin, että olen ajoissa ilmoittanut päivät jolloin minulle ei sovi tapaaminen, ja hän on silti olettanut, että näemme silloin koska hänelle ei käy muulloin. Ystäväni olettaa kaikkien muiden sopeutuvan hänen aikatauluunsa, vaikka hänhän se on joka halusi muuttaa niin kauas että näkeminen on vaikeaa.
Voi olla, että kaverisi ovat vain etääntyneet sinusta, mutta oletko itse ajatellut asiaa heidän kannaltaan? Jos muutat itse kauas, et voi olettaa että muut tekevät kaikkensa voidakseen nähdä sinua silloin kun sinulle sopii. Oma ystäväni on minulle tärkeä, enkä koe että olisimme etääntyneet hänen asuessaan ulkomailla, mutta välillä ärsyttää ettei hän tunnu näkevän asioiden toista puolta.
Ymmärrän tämänkin. Lähinnä toivoisin sitten, että kaverini olisivat rehellisiä, sanoisivat että nyt jouluna ei vaan löydy aikaa. Eikä tätä sumplimista että mä yritän järjestää aikaa ja tulla käymään (kavereita asuu monessa eri kaupungissa). Ja parhaimmillaan sitten vielä perutaan. Itse olen valinnut ulkomailla asumisen, joo, mutta olen yrittänyt paikata sitä järjestämällä aikaa kavereille kun olen Suomessa. Mutta kyllä kai, niin kuin missä tahansa ihmissuhteessa, pitäisi pystyä tekemään molemmille sopivia kompromisseja. Vai onko niin, että on vain sen ulkomailla asuvan vastuulla olla joustava tapaamisajan suhteen, koska hän on itse valinnut asua ulkomailla?
Ap
On tosi kurjaa, miten kaveruudet tai ystävyydet elämän myötä rakoilevat, hiipuvat ja lopulta kuolevat pois. Tottakai se pahoittaa mieltä, haavoittaakin, kun on itse halukas tapaamaan ja koettaa järjestää Suomessa käydessään aikaa ottaa kaikki huomioon. Se on kuitenkin sinussa hieno ominaisuus, miten pyrit pitämään ihmissuhteistasi kiinni.
Joskus on kuitenkin viisaampaa vain antaa periksi. Hyvin harva uskaltaa sanoa suoraan, etten enää halua tavata tai miten tuntuu ettei meillä ole enää yhteistä ystävinä. Sehän on epämukavaa ja siinä voi saada pahastikin turpaan.
Koska kyse on kuitenkin hyvin tavanomaisesta tilanteesta meidän ihmisten kesken muutenkin ei minun mielestäni ole ollenkaan huono idea todeta kaverille että otathan sitten yhteyttä kun taas ehdit tapaamaan. Puhallat pelin nätisti poikki, nielet pettymyksesi ja nautit sitäkin enemmän muiden seurasta.
Kaikki ystävyydet eivät vain kestä. Mainitsemasi syyt ovat minunkin mielestäni tekosyitä.