Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen huomaamattani ilkeä
01.05.2019 |
En tiedä mitä tehdä. Karkotan ihmiset ympärilläni ja olen ihmetellyt asiaa vuosia. Nyt minulle on alkanut valjeta, että olen ilmeisesti huomaamattani ilkeä. Lapseni ovat alkaneet mainita asiasta minulle ja se tuntuu tosi oudolta. He loukkaantuvat minulle, vaikken mielestäni itse sano pahasti, mutta kun he toistavat sanomiseni, ymmärrän kyllä mistä kiikastaa. Miten voisin muuttua? Olen varmasti muiden ihmisten kanssa samanlainen, mutta ihan oikeasti tarkoitukseni ei ole olla ilkeä, pikemminkin kyse on typerästä pikkunokkeluudesta. Haluaisin olla ystävällinen ja kylvää hyvää mieltä ympärilleni.
Kommentit (10)
Kerro esimerkki millaisia ilkeyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopeta pikkunokkeluutesi. Piikittelyä ei ole kiva kuunnella vaikka olisi kuin vitsikästä mielestäsi.
Mulla on ihan sama ongelma, ihana kuulla että maailmasta löytyy toinen samanlainen ihminen!! Mulle myös valkeni yhtäkkiä, että pikkunokkeluuteni onkin ilkeää, vaikka en missään nimessä halua olla ilkeä kenellekään.
Olen tuollainen töissä (asiantuntijahomma) ja kotona. Saatan siis sanoa töykeästi ihan missä tahansa tilanteessa, vaikka tosissaankaan en tarkoita olla töykeä. En vain osaa "olla".
Ihmettelen jatkuvasti sitä, että esimerkiksi työporukassa ihmiset heittää toisilleen mitä henkilökohtaisempaa läppää ja kohde vain nauraa vedet silmissä ja laukaisee jotakin takaisin. Mielestäni omat juttuni ovat huomattavasti laimeampia, mutta silti ne ovat niitä mistä porukka hiljenee ja loukkaantuu.
Olen nyt tehnyt todella paljon töitä itseni eteen. Keskityn jatkuvasti siihen miten puhun muille. Vaikeimpia ovat juurikin spontaanit keskustelut, koska en voi keskittyä "pelkkään asiaan" toisin kuin työtehtävissä. En uskalla enää heittäytyä täysillä vaikka kahvipöytäkeskusteluun, koska pelkään lipsauttavani taas jotain "pikkunokkelaa".
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää päästä yli omasta egosta ja tarpeesta olla nokkela. Sinun ei tarvitse olla jatkuvasti todistamassa älykkyyttäsi, verbaalista lahjakkuuttasi tai sarkasmintajuasi muille. Laske vaikka kolmeen, ennen kuin näpäytät tai sanot mitään ikävää. Ihmiset ei useinkaan kaipaa neuvoja, vaan enemmänkin myötäelämistä ja vahvistusta omille tunteilleen. Joten ota tavaksi miettiä hetki, ennen kuin avaat suusi.
Hyvin kiteytetty ja hyviä vinkkejä.
T. 4
Ai, ihania vastauksia, kiitos kaikille! "Kiva" kuulla, että joku muukin kärsii samasta vaivasta! En oikein ymmärrä miten en ole aikaisemmin tajunnut tätä, ilmeisesti yksinkertaisesti siksi, etten ole saanut suoraa palautetta. Lapseni ovat ensimmäiset ihmiset, jotka ovat kehdanneet sanoa suoraan, että juttuni loukkaavat heitä. En siis ole koko ajan inhottava, mutta välillä puheeseeni eksyy piikkejä. Ja aivan kuten sinäkin 4, minustakin monet muut heittävät paljon ronskimpaakin läppää satuttamatts silti. Olen alkanut miettiä, voisinko olla esim. asperger, vai miten muuten sosiaalinen kömpelyyteni selittyisi?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen myös miettinyt sitä, miksi joidenkin sanomana siedetään mitä vain, ja joidenkin sanomisista otetaan heti nokkiin. Äänensävy? Kehon kieli? Mikä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ihan sama ongelma, ihana kuulla että maailmasta löytyy toinen samanlainen ihminen!! Mulle myös valkeni yhtäkkiä, että pikkunokkeluuteni onkin ilkeää, vaikka en missään nimessä halua olla ilkeä kenellekään.
Olen tuollainen töissä (asiantuntijahomma) ja kotona. Saatan siis sanoa töykeästi ihan missä tahansa tilanteessa, vaikka tosissaankaan en tarkoita olla töykeä. En vain osaa "olla".
Ihmettelen jatkuvasti sitä, että esimerkiksi työporukassa ihmiset heittää toisilleen mitä henkilökohtaisempaa läppää ja kohde vain nauraa vedet silmissä ja laukaisee jotakin takaisin. Mielestäni omat juttuni ovat huomattavasti laimeampia, mutta silti ne ovat niitä mistä porukka hiljenee ja loukkaantuu.
Olen nyt tehnyt todella paljon töitä itseni eteen. Keskityn jatkuvasti siihen miten puhun muille. Vaikeimpia ovat juurikin spontaanit keskustelut, koska en voi keskittyä "pelkkään asiaan" toisin kuin työtehtävissä. En uskalla enää heittäytyä täysillä vaikka kahvipöytäkeskusteluun, koska pelkään lipsauttavani taas jotain "pikkunokkelaa".
Oletko huomannut että osa porukkaa taas surastaan rakastaa tyyliäsi? Mulla on nimittäin niin että löydän joka asiasta/jutusta/lauseesta jonkun huumorinkukan, jos haluan. Lähelläni viihtyvät ihmiset nauravat usein aivan katketakseen. Osa porukasta taas pitää minua tollona joka ei osaa äyttäytyä, ilmeisesti osittain siksi että huumori ei nyt vain kuulu elämään, kuin silloin tällöin annosteltuna esim. "komedia"leffan puolesta.
No mä nyt en loukkaa ketään, koska mielestäni se nyt vain ei ole mukavaa, varsinkaan lasten loukkaaminen, mutta muutoin uskon että kyse on hieman samasta asiasta kuin itselläni. Tisaalta on mahtava katsoa miten huumori alkaa pikkuhiljaa purra tuommoiseen teini-ikäiseen, kun se alkaa jo tajuamaan kaikenlaista sanakikkailua :)
Ihan tulee mieleen puolisoni, jonka kaikki vastaukset ovat ”huumoria”. Yleensä huonoa sellaista, juuri ”nokkelaa”sanailua, vastakysymyksiä, sanaleikkejä, piikittelyä, sarkasmia jne. Melko ärsyttävää kun yhteenkään kysymykseen ei voi asiallisesti vastata vaan vääntää vitsiä. Koen sellaisen halventavana. Jos itselläni on yhtään tunteita pelissä asian suhteen, tämä verbaaliakrobatia ihan loukkaa. Ilmeisesti asia ei kiinnosta, ainoastaan oma päteminen nokkelana sanailijana.
Niin raivostuttavaa.
Alue: Aihe vapaa
Sun pitää päästä yli omasta egosta ja tarpeesta olla nokkela. Sinun ei tarvitse olla jatkuvasti todistamassa älykkyyttäsi, verbaalista lahjakkuuttasi tai sarkasmintajuasi muille. Laske vaikka kolmeen, ennen kuin näpäytät tai sanot mitään ikävää. Ihmiset ei useinkaan kaipaa neuvoja, vaan enemmänkin myötäelämistä ja vahvistusta omille tunteilleen. Joten ota tavaksi miettiä hetki, ennen kuin avaat suusi.