Mies jää työmatkoille lomailemaan
Mitä mieltä olette tilanteesta? Miehelläni on siis aina ollut todella paljon työmatkoja, minkä takia joudun varsin usein pyörittämään arjen ruljanssia yksinäni.
Jokin aika sitten minulle vasta selkeni, että mies on usein työmatkojen yhteydessä pitänyt kohteissa yksi tai kaksi lomapäivää, jos hän on pystynyt yhdistämään viikonlopun työmatkaan. (Joskus mies siis työskentelee myös viikonloput, mutta ei aina). Periaatteessa ymmärrän, että jossain tosi eksoottisessa kohteessa on varmasti kiva katsella myös vähän ympärilleen, mutta työmatkat eivät todellakaan ole aina minnekään Etelä-Amerikkaan.
Minusta tuntuu pahalta, että joudun selviytymään yksinäni ekstrapäiviä, kun toinen haluaa pitää omaa lomaa. Myös se tuntuu ikävältä, että mies on tehnyt tätä ikään kuin hieman salassa minulta: hän ei ole erikseen sanonut, että työt loppuivat muuten perjantaina, mutta päätinpä tulla takaisin vasta sunnuntaina. Kertoo toki, jos asiasta kysyn, mutta muuten on pitänyt omana tietonaan.
Kommentit (80)
Ja sitten voitkin jo miettiä, kenen kanssa mies lomailee viikonloput. Aika klassinen järjestely.
Voi olla ihan sitä, että saa halvemmat lentoliput jos voi lähteä sopivampana päivänä - edellisessä duunipaikassa aika usein saattoi olla juuri tuolla tavalla ekstraa kohteessa koska lennot sai usein niin paljon edullisemmin.
On tämäkin käynyt mielessä, mutta epäilen, ettei näin kuitenkaan ole. Luulen, että mies haluaa vaan pitää loma lapsiperhearjesta.
ap
No anna pitää päivä tai kaksi lomaa. Ota sinä myös vastavuoroin lomaa silloin tällöin. Siten saatte kumpikin vähän levähtää..
Tottakai noi on hyvä tehdä, lennot on jo free ja halpaa lomailua. Usein viikonloppupaluu on halpa työnantajallekkn. Mies voi järjestää sinulle vapaapäivän vastaavasti
No ei kuulu sulle. Onko sulla läheisriippuvuus ku et yksinään selviä, aikuinen ihminen ?
No huhuh. Törkeetä oikeasti tommonen omaloma seläntakana salaa.
Jos se ois hänestä ok hän kysyisi sinulta, joka kerta!
Kommentoijat hei, tässä on siis vain se juttu, että minä hoidan perheen ja lapset MYÖS niiden työmatkojen aikana PLUS näiden omalomapäivien aikana.
Se, että saan oman lomapäivän silloin tällöin, ei oikein korvaa asiaa. Tai kohta alan vaatia, että minäkin voin olla poissa kotoota 12 viikkoa vuodessa + lomapäivät päälle.
ap
Me on tehty monta kertaa niin, että minä menen miehen työmatkakohteeseen työkeikan päätteeksi ja/tai aikana ja vietämme siellä pari päivää yhdessä. Ihan kätevää, kun iso osa kustannuksista menee työnantajan piikkiin.
Kun lapset oli pienempiä, menimme joskus myös koko perheen voimin työmatkalle.
Vierailija kirjoitti:
Kommentoijat hei, tässä on siis vain se juttu, että minä hoidan perheen ja lapset MYÖS niiden työmatkojen aikana PLUS näiden omalomapäivien aikana.
Se, että saan oman lomapäivän silloin tällöin, ei oikein korvaa asiaa. Tai kohta alan vaatia, että minäkin voin olla poissa kotoota 12 viikkoa vuodessa + lomapäivät päälle.
ap
No ala vaatia äläkä vaan vingu että voi voi ku mulla ei ole koskaan omaa aikaa.
Ei oikein se perhehelvvetti nappaa?
Jotkut ottaa juuri sen vuoksi matkahommia...
Marttyyrimamma taas siellä kotkottaa. Tottakai miehesi jää halutessaan työmatkoilla katselemaan maisemia, niin on tehnyt minunkin mies ja joka ikinen kerta jopa kehottanut niin tekemään. Meillä on kolmen lapsen kanssa silloin aina myös mukavaa kotona, ollaan paistettu lettuja, katsottu leffoja, syöty muitakin herkkuja ja otettu rennosti.
Olen mennyt muutamia kertoja miehen mukana omakustanteisesti myös sinne työmatkalle ja miehen ollessa töissä olen kierrellyt nähtävyyksiä. Mummola on ottanut mielellään lapset hoitoon silloin.
Mutta jos haluat, niin toki sinä saat mennä kamujen kanssa tai yksinkin minne vain kunhan vain maksat huvin itse. Opetelkaa kuitenkin hyvä ihme puhumaan! Mitä ilmeisemmin olet siellä nyt niin nalkuttava akka, että mies menee vaikka Timbuktuun mielummin kuin on kotona sinua kuuntelemassa.
Ei kiinnosta miestä tulla kotiin niin siellä koti oloissa on jotain vikaa. Mulla mies tulee aiha heti työreisuilta kotiin eikä jää minnekkään aikaansa kuluttelemaan.
Uskon että se tuntuu pahalta ja enteilee teidän eroanne tulevaisuudessa kunnes saat kiinni sen pettämiseltä ja todisteita siitä. Aukaise silmäsi äläkä kuvittele mitään.
Älä anna ilman kumia sille miehelle sillä ei tiedä mitä tuliasia se tuo.
Lähe tyttöjen kanssa illaks ulos ja tuu takas kolmen päivän päästä.
Ukkoa ei varmasti haittaa sun pari extra-päivää.
Olisi kiva, jos tänne kommentoisi joku sellainen, jolla on oikeasti kokemusta siitä, kun puoliso matkustaa pahimmillaan kolmasosan vuodesta. (ja on tällaisessa tilanteessa ne ekstrapäivät poissa kotoota)
Se on aika eri asia kuin pitää ekstrahauskapäivää lettuja lasten kanssa paistellen, kun Pena lähtee kerran kolmessa kuukaudessa Ruotsiin kahdeksi päiväksi kerrallaan.
Itsepähän olen mieheni valinnut ja varmaan täytyy sitten potkaista uloskin.
ap
En suostuisi ikinä tuollaiseen kusetukseen. Ero vireille niin mies saa puolet lastenhoitovastuusta kuten kuuluukin.
Jälleen kerran kysyn; mistä te nämä kus ipäät puolisoksi löydätte?
Ihan selvä tapaus. Miehellä ei ole mikään kiire perheensä luo. Päättele itse ja ole rehellinen äläkä huijaa itseäsi.
Mikään ei estä sinua tekemästä samaa eli jätä lapset miehelle ja mene viikonlopuksi hotelliin sen enempiä selittelemättä.
Meillä työnantaja ei anna tehdä noin eli jos on ylimääräiset päivän kohteessa, niin maksaa itse paluulipun.