Lue keskustelun säännöt.
Miten pienten lasten vanhemmat pystytte lukemaan kirjaa yksin ja rauhassa?
18.04.2019 |
Miten otatte päivittäin omaa aikaa,jotta voitte käydä lenkillä, kampaajalla, shoppailemassa, kahvilla ja lukea omassa rauhassa kirjaa? Yhden lapsen kanssa pärjää, mutta entä jos niitä on useampi niin eihän siinä saa yhtään rauhaa omille jutuille kun muksut huutaa ja keskeyttää kaiken. Ei taida olla perheellisten pikkulasten vanhempien elämä ruusuilla tanssimista. :/
Kommentit (32)
Opetat lapset olemaan huutamatta. Teette jotain yhdessä ja sitten sopimus, että lapsi touhuaa ajan x yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on lapsilla isä ja isovanhemnat joten ei mitään ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei kenenkään elämä ole ruusuilla tanssimista. Onnellisuus on sitä, että kokee elämänsä mielekkääksi. Perheellisenä oppii arvostamaan omaa aikaa enemmän, myös niitä pieniä hetkiä. Mä en tarvitse lukemiseen absoluuttista hiljaisuutta, joten voin ihan hyvin lukea, vaikka lapset leikkivät viereisessä huoneessa. En myöskään kärsi, jos tulee keskeytys.
En nyt tiedä, mikä tämän avauksen tarkoitus taas oli.
Mihin laitat lapset kun ei jaksa leikkiä äitiä ja haluat olla pidemmän aikaa yksin?
En pystykään lukemaan kirjaa. Lapset keskeyttävät minuutin välein, joten turha edes yrittää. Vaikka lapset ovat jo 5 ja 7, niin jatkuvasti heillä on asiaa tai tarpeita, joihin pitää vastata.
Vessa on omaa aikaa ja sinne voi ottaa kirjankin mukaan. Luen myös aina ennen nukkumaan menoa kun lapset ovat nukahtaneet. Siinäpä ne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mitenkään silloin kun olen kotona ainoana aikuisena ja lapset ovat hereillä. Tätäkin kirjoittaessa 1-vuotias hakkaa päätään mun jalkaan.
Toisinsanoen: silloin kun lapset nukkuu, ne leikkii isänsä kanssa tai lähden yksin kotoa johonkin.
Mutta sitä kyllä oppii jotenkin ottamaan täysillä kaiken irti niistä hetkistä kun voi tehdä jotain rauhassa, kun ne on aika harvinaisia. Miten nautinnollista onkaan siivota koko kämppä yksin alusta loppuun! Ennen vihasin siivoamista, nyt sekin on kivaa jos saa siivota yksin.
Vierailija kirjoitti:
En pystykään lukemaan kirjaa. Lapset keskeyttävät minuutin välein, joten turha edes yrittää. Vaikka lapset ovat jo 5 ja 7, niin jatkuvasti heillä on asiaa tai tarpeita, joihin pitää vastata.
No ei kai nyt 24/7 ole kintussa kiinni? Miten lasten mielikuvitus kehittyy, jos aina ollaan viihdyttämässä? En kysy kettuillakseni, olen ainoa lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En pystykään lukemaan kirjaa. Lapset keskeyttävät minuutin välein, joten turha edes yrittää. Vaikka lapset ovat jo 5 ja 7, niin jatkuvasti heillä on asiaa tai tarpeita, joihin pitää vastata.
Miksi et kasvata lapsista omatoimisia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kenenkään elämä ole ruusuilla tanssimista. Onnellisuus on sitä, että kokee elämänsä mielekkääksi. Perheellisenä oppii arvostamaan omaa aikaa enemmän, myös niitä pieniä hetkiä. Mä en tarvitse lukemiseen absoluuttista hiljaisuutta, joten voin ihan hyvin lukea, vaikka lapset leikkivät viereisessä huoneessa. En myöskään kärsi, jos tulee keskeytys.
En nyt tiedä, mikä tämän avauksen tarkoitus taas oli.
Mihin laitat lapset kun ei jaksa leikkiä äitiä ja haluat olla pidemmän aikaa yksin?
Ei mulle ole tullut koskaan sellaista tunnetta. Kaksi yötä pois kotoa riittää mulle akkujen lataamiseen ja sitten on jo ikävä lapsia ja haluan kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En mitenkään silloin kun olen kotona ainoana aikuisena ja lapset ovat hereillä. Tätäkin kirjoittaessa 1-vuotias hakkaa päätään mun jalkaan.
Toisinsanoen: silloin kun lapset nukkuu, ne leikkii isänsä kanssa tai lähden yksin kotoa johonkin.
Mutta sitä kyllä oppii jotenkin ottamaan täysillä kaiken irti niistä hetkistä kun voi tehdä jotain rauhassa, kun ne on aika harvinaisia. Miten nautinnollista onkaan siivota koko kämppä yksin alusta loppuun! Ennen vihasin siivoamista, nyt sekin on kivaa jos saa siivota yksin.
Miksi et ota lapsia mukaan ja opeta siivoamaan? Miksi miehesi ei siivoa?
Sama lapset 5 ja 8 en voi lukea kirjoja niin että jotaik jäisi päähänkin. Korkeintaan seiskaa tms selailen . Jatkuvasti kysytään jotain tai pitää johonkin osallistua tms. Iltaisin ehkä voisi lukea kun lapset nukkumassa jos ovat terveitä mutta yleensä olen silloin jo liian väsynyt. Isovanhempia ei ole. Omaa aika tulee sitten joskus kun pienempikin n 10v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mitenkään silloin kun olen kotona ainoana aikuisena ja lapset ovat hereillä. Tätäkin kirjoittaessa 1-vuotias hakkaa päätään mun jalkaan.
Toisinsanoen: silloin kun lapset nukkuu, ne leikkii isänsä kanssa tai lähden yksin kotoa johonkin.
Mutta sitä kyllä oppii jotenkin ottamaan täysillä kaiken irti niistä hetkistä kun voi tehdä jotain rauhassa, kun ne on aika harvinaisia. Miten nautinnollista onkaan siivota koko kämppä yksin alusta loppuun! Ennen vihasin siivoamista, nyt sekin on kivaa jos saa siivota yksin.
Miksi et ota lapsia mukaan ja opeta siivoamaan? Miksi miehesi ei siivoa?
Olen eri vastaaja, mutta ymmärrän kyllä tuon yksin tekemisen kivuuden. On eri asia tehdä omaan tahtiin ja ajatella samalla muita asioita tai suunnitella jotain, kuin koko ajan ohjeistaa tai kommentoida ja neuvoa. Siinä joutuu olemaan sosiaalinen eikä pysty uppoutumaan samalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kenenkään elämä ole ruusuilla tanssimista. Onnellisuus on sitä, että kokee elämänsä mielekkääksi. Perheellisenä oppii arvostamaan omaa aikaa enemmän, myös niitä pieniä hetkiä. Mä en tarvitse lukemiseen absoluuttista hiljaisuutta, joten voin ihan hyvin lukea, vaikka lapset leikkivät viereisessä huoneessa. En myöskään kärsi, jos tulee keskeytys.
En nyt tiedä, mikä tämän avauksen tarkoitus taas oli.
Mihin laitat lapset kun ei jaksa leikkiä äitiä ja haluat olla pidemmän aikaa yksin?
Ei mulle ole tullut koskaan sellaista tunnetta. Kaksi yötä pois kotoa riittää mulle akkujen lataamiseen ja sitten on jo ikävä lapsia ja haluan kotiin.
Haluan muksut pidemmäksi aikaa pois talosta ja olla yksin tai kaksin miehen kanssa ja viettää normaalia aikuisen elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No eipä juuri mitenkää jos kaikki lapset on kotona ja hereillä ja olen ainoa vanhempi silloin. Lapset 1, 3 ja 5 vuotiaat.
Luen kirjaa joskus kun lapset ovat menneet nukkumaan, tai kun ovat isän kanssa. Joskus kuuntelen äänikirjaa kun siivoan pienimmän kanssa ja vanhdin samalla isompien lasten leikkejä pihalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kenenkään elämä ole ruusuilla tanssimista. Onnellisuus on sitä, että kokee elämänsä mielekkääksi. Perheellisenä oppii arvostamaan omaa aikaa enemmän, myös niitä pieniä hetkiä. Mä en tarvitse lukemiseen absoluuttista hiljaisuutta, joten voin ihan hyvin lukea, vaikka lapset leikkivät viereisessä huoneessa. En myöskään kärsi, jos tulee keskeytys.
En nyt tiedä, mikä tämän avauksen tarkoitus taas oli.
Mihin laitat lapset kun ei jaksa leikkiä äitiä ja haluat olla pidemmän aikaa yksin?
Ei mulle ole tullut koskaan sellaista tunnetta. Kaksi yötä pois kotoa riittää mulle akkujen lataamiseen ja sitten on jo ikävä lapsia ja haluan kotiin.
Haluan muksut pidemmäksi aikaa pois talosta ja olla yksin tai kaksin miehen kanssa ja viettää normaalia aikuisen elämää.
Ovatko nämä nyt niitä fiktiivisiä muksuja vai ihan oikeita, olemassa olevia lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mitenkään silloin kun olen kotona ainoana aikuisena ja lapset ovat hereillä. Tätäkin kirjoittaessa 1-vuotias hakkaa päätään mun jalkaan.
Toisinsanoen: silloin kun lapset nukkuu, ne leikkii isänsä kanssa tai lähden yksin kotoa johonkin.
Mutta sitä kyllä oppii jotenkin ottamaan täysillä kaiken irti niistä hetkistä kun voi tehdä jotain rauhassa, kun ne on aika harvinaisia. Miten nautinnollista onkaan siivota koko kämppä yksin alusta loppuun! Ennen vihasin siivoamista, nyt sekin on kivaa jos saa siivota yksin.
Miksi et ota lapsia mukaan ja opeta siivoamaan? Miksi miehesi ei siivoa?
Justhan mä kerroin, että musta on kiva siivota yksin, niin en halua siihen mitään lapsia ja miehiä mukaan pyörimään. En valittanut siitä että joudun yksin siivousvastuuseen. Useimmiten tämä ei kuitenkaan toteudu, joten joudun ottamaan ne lapset mukaan siivoamaan. Mun lapset on 1v ja 4v joten mitään todellista apuahan niistä ei ole. Mies siivoa kyllä, mutta ei se mitenkään paranna mun mahdollisuuksiani esim. lukea kirjaa rauhassa. En tajua pointtiasi.
Kovempaa elämää mun mies pitää kuin neljä lasta. Hirveetä kailotusta puhelimessa koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kenenkään elämä ole ruusuilla tanssimista. Onnellisuus on sitä, että kokee elämänsä mielekkääksi. Perheellisenä oppii arvostamaan omaa aikaa enemmän, myös niitä pieniä hetkiä. Mä en tarvitse lukemiseen absoluuttista hiljaisuutta, joten voin ihan hyvin lukea, vaikka lapset leikkivät viereisessä huoneessa. En myöskään kärsi, jos tulee keskeytys.
En nyt tiedä, mikä tämän avauksen tarkoitus taas oli.
Mihin laitat lapset kun ei jaksa leikkiä äitiä ja haluat olla pidemmän aikaa yksin?
Ei mulle ole tullut koskaan sellaista tunnetta. Kaksi yötä pois kotoa riittää mulle akkujen lataamiseen ja sitten on jo ikävä lapsia ja haluan kotiin.
Haluan muksut pidemmäksi aikaa pois talosta ja olla yksin tai kaksin miehen kanssa ja viettää normaalia aikuisen elämää.
Siinä vaiheessa jos ja kun on perheen perustanut, on se perhe-elämä sen kyseisen yksilön normaalia aikuisen elämää. Mikäli sitten taas elää lapsettomana avoliitossa, silloin se lapsettomana eläminen avoliitossa on normaalia aikuisen elämää.. Käsitätkö?
Pitäisikö sinun tehdä lapsistanne lasu jotta saisitte kotihoitoapua kunnalta tai hakea tukiperhettä (oliko se pelastakaa lapset ry.n kautta)? On paljon aikuisia joilla riittää rakkautta ja halua kasvattaa lapsia, jotka voisivat auttaa teitä tukiperheen muodossa. Ymmärrätkö, että kotinne on aivan yhtä paljon lastesi kuin sinunkin kotisi. Mieti vähän miten paljon tulet nyt asennettasi katumaan kun lapsesi ovat etäisiä aikuisena eikä halua pitää sinuun yhteyttä kun olet saanut heidät tuntemaan itsensä ei toivotuiksi lapsiksi: sen minkä taakseen jättää sen edestä löytää
Mitä tulee kysymykseesi, luen iltaisin ennen nukahtamista. En lue niin paljon kuin ennen perheen perustamista luin, mutta en kuvitellutkaan, että voisin lukea enää siinä määrin. Tajusin kyllä, että ei lapsiperhearjessa aika riitä samoihin asioihin kuin ennen lapsia, mutta se oli valintani jota en kadu. Sain viime vuonna luettua yhteensä 6 romaania iltalukemisina (sanottakoon tosin, että yksi niistä oli Sinuhe ja yksi Sota ja Rauha :DD), eli aivan murto-osan siitä mitä ennen lapsia, mutta so what. Nyt omista teoistani johtuen elämäni on tällaista ja aijon ottaa siitä sellaisenaan kun se on kaiken ilon irti; juuri olin pojan kanssa leikkimässä parkkitalolla ennen päiväunia ja luin unisaduksi Kunnaksen kirjaa :D
No ihan vaan jätän lapset isän harteille ja otan sen oman aikani.
Ei kenenkään elämä ole ruusuilla tanssimista. Onnellisuus on sitä, että kokee elämänsä mielekkääksi. Perheellisenä oppii arvostamaan omaa aikaa enemmän, myös niitä pieniä hetkiä. Mä en tarvitse lukemiseen absoluuttista hiljaisuutta, joten voin ihan hyvin lukea, vaikka lapset leikkivät viereisessä huoneessa. En myöskään kärsi, jos tulee keskeytys.
En nyt tiedä, mikä tämän avauksen tarkoitus taas oli.