Lue keskustelun säännöt.
Mikä olisi saanut sinut tekemään (lisää) lapsia? Paremmat tuet? Paremmat miehet? Paremmat päiväkodit?
12.04.2019 |
Liian matala syntyvyys on ihan oikeasti suuri ongelma, koska veronmaksajat vähenee Suomessa mutta veroja kuluttavat ryhmät kasvaa. Siihen on kuitenkin syynsä miksi ihmiset ei enää tee lapsia tai tekee vain yhden. Mikä olisi saanut sinut tekemään sen yhden lapsen tai hänelle sisaruksia?
Omalla kohdalla esikoisen saaminen lykkääntyi myöhäiselle iälle ihan vain siitä syystä, että riittävän hyvää miestä ei löytynyt perheen perustamista varten. Löytyi viinaan meneviä, elämämkoululaisia, vastuuttomia lurjuksia, pettäjiä jne, mutta ei miestä, jota voisi kuvitella hyväksi isäksi. No onneksi lopulta löytyi, ja sain esikoisen 37-vuotiaana. Toista lasta en halua, koska työelämä ei jousta riittävästi ja päiväkodit on kamalia paikkoja. Minua ei tuet saisi tekemään lapsia eikä meidän elämä ole jostain tukisatasesta kiinni. Mutta jos saisin tehdä esim. 50 % työviikkoa kunnes lapsi / lapset on 8-vuotiaita ja toiseksi 50 % ajaksi saisin heidät oikeasti hyvään päiväkotiin, jossa on pienet ryhmät ja hyvät opettajat, niin se saisi minut lisääntymään.
Kommentit (201)
Paremmat miehet. En kelpuuta isäksi sellaista miestä, joita nyt esim. suomikaksnelonen on pullollaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mikään. Kaksi lasta ja ajatuskin useammasta puistattaa. Tämän verran halusin lapsia, tämän verran sain, nyt haluan eteenpäin. Aika aikaansa kutakin.
Olisimme tehneet kolmannen lapsen, ellei vaikea endometrioosini olisi tehnyt siitä mahdotonta. Olemme kyllä onnellisia siitäkin, että saimme kaksi lasta. Osa ei saa yhtäkään.
Tähän naurettavaan sääntö suomeen ei kukaan halua tehdä lisää lapsia.
Ei mikään. Olin yli 40v kun sain kuopukseni. Pikemminkin mietin välillä, mikä sai minut tekemään niinkin monta lasta.
t. 7 lapsen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päivähoitopaikka silloin, kun hoitoa tarvitaan. Meillä kunta ei pystynyt järjestämään epäsäännöllistä vuorohoitoa millään, lapset olisi joutuneet 6 eri perhepäivähoitajalle, joista osan luokse olisi ollut matkaa yli 30 km, vaikka itse taajamassa asutaankin. Joka paikassa olisivat kaiken lisäksi olleet ns. varahoidossa ja se nimetty päivähoitopaikka olisi ollut vuoropäiväkoti, jonne kuitenkaan ei olisi pystytty hoitoa järjestämään.
Helsingissä ei toimi lapsiperheillä mikään. Ei mitkään palvelut, ei päivähoito, ei terveydenhoito, ei hammashuolto, eikä todellakaan koulut.
Lisäksi yleinen ilmapiiri lapsiperheitä ja varisnkin äitejä kohtaan on suorastaan törkeän vihamielinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en löytänyt isäksi kelpaavaa miestä ennen kuin 42v. Sitä ennen oli samankaltaisia kuin ap:lla. En olisi kuitenkaan halunnut kuin yhden lapsen. Se oli minullekin selvää jo nuoresta pitäen. No sekin jäi sitten tekemättä, ei enää kiinnostanut koko asia kun viimein tapasin kunnon miehen. Tehkööt ne jotka haluavat ja pystyvät. Minusta perheen perustaminen on yksityisasia, ei kuulu poliitikoille vaikka väki vähenee.
Minut saisi tekemään lapsia liukuhihnalta se, jos koko kulttuuri lastenteon ympärillä muuttuisi. Äiti unohtuu kodinkoneeksi taustalle ja on kaikkien silmätikkuna, kun isä porskuttaa lapsen loistavana vanhempana. En myöskään kestä sitä eriytymistä yhteiskunnasta ja määrittelyä lapsen kautta. Nyt olen vain äiti, en nainen joka on pienen lapsen vanhempi.
Toisekseen kaikilla on kiire painostaa minua töihin. Mihin töihin, koska teen nyt jo ihan täyttä työviikkoa joka koostuu ruoan kattamisesta pöytään neljä kertaa päivässä, pyykkäämisestä, siivoamisesta, lapsen harrastuksiin ja paikkoihin viemisestä ja kaverisuhteiden ylläpidosta. Mutta että vielä töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paremmat tuet ja vakituinen työpaikka johon palata. Perheen pitää saada itse päättää kuka jää kotiin hoitamaan lasta ilman että siitä seuraa sanktioita. Unohtakaa ne tasa-arvo höpötykset ja keskittykää siihen mikä on lapselle parasta. Ihan sama hoitaako isä vai äiti mutta jos laskut ja lainat jää maksamatta ja ruokaa ei tule pöytään kun isä jää kotiin niin se ei ole lapsen edun mukaista. Ei ole myöskään päiväkotiin vieminen melkeen suoraan kohdusta.
En tiedä olisiko mikään, kolme on meille riittävä määrä. Ehkä sitten, jos olisi esim. sellaiset isovanhemmat, jotka haluavat/pystyvät auttamaan, mutta kun ei ole, niin kyllä tässä on ollut jaksamista riittävästi. Ehkä myös jos olisi paljon isommat tulot, että olisi varaa isompaan autoon ja taloon, näillä tuloilla ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tukien helpompi saatavuus. Enkä nyt puhu rahallisista, vaan toimintaterapiasta, puheterapiasta, pienryhmäpaikasta yms.
Nämä kaikki ovat olleet taistelujen takana, vaikka lapsella on aivan selkeitä ongelmia ja suuria haasteita arjessa, puhumisessa ja koulunkäynnissä.
Kaikkemme tehtiin heti, kun tarhasta alkoi huonoa palautetta sadella lapsen ollessa vähän yli 4v. Silti oli hilkulla, olisiko joutunut tavalliselle luokalle.
Puheterapiaa emme ole vuosien hakemisesta huolimatta saaneet, aina ne samat läpsykät kotiin, joita on sahattu kyllästymiseen asti (5 vuotta). Edelleenkään emme saa mm. lisää toimintaterapiaa, vaan joudumme luovimaan sopivien (maksullisten) harrastusten parissa, jotka _saattaisivat_ auttaa hieman.
Nyt elämä alkaa olla jo helpompaa, kun lapsi on yli 10v, mutta teini-iässä ongelmat alkavat puskemaan uudestaan pahempina, joten kerätään voimia siihen. Emme todellakaan jaksaisi enää uudestaan samaa ruljanssia alusta, joten lisää lapsia emme uskalla hankkia.
Vierailija kirjoitti:
Minut saisi tekemään lapsia liukuhihnalta se, jos koko kulttuuri lastenteon ympärillä muuttuisi. Äiti unohtuu kodinkoneeksi taustalle ja on kaikkien silmätikkuna, kun isä porskuttaa lapsen loistavana vanhempana. En myöskään kestä sitä eriytymistä yhteiskunnasta ja määrittelyä lapsen kautta. Nyt olen vain äiti, en nainen joka on pienen lapsen vanhempi.
Toisekseen kaikilla on kiire painostaa minua töihin. Mihin töihin, koska teen nyt jo ihan täyttä työviikkoa joka koostuu ruoan kattamisesta pöytään neljä kertaa päivässä, pyykkäämisestä, siivoamisesta, lapsen harrastuksiin ja paikkoihin viemisestä ja kaverisuhteiden ylläpidosta. Mutta että vielä töihin.
Millä keinoilla näihin asioihin saataisiin muutos?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama juttu. Yksi koliikki tapaus riitti tähän talouteen ja alamme vasta nyt olemaan voiton puolella. Kotityöt tuli tehtyä täydellisessä sumussa. Odotan sitä päivää kun lapsi menee päiväkotiin, niin voin palkan turvin palkata meille (vihdoinkin) kotisiivoojan. Fysiikka ei vaan kestäisi enää toista, saati työnantajan huumori.
Teinistä asti ollut selvää ettei mikään saa mua tekemään ensimmäistäkään lasta. Nyt 54v, enkä ole katunut.
Parempi lantio. Kolme sektiota ahtaan sisälantion takia, enempää ei kestä kohtu leikata.
Vakituinen työpaikka alalla, jolle kouluttauduin.
Tukia isommaksi ja oikeita töitä kansalle (ei mitään orjatyötä ilman palkkaa). Byrokratia ja paperinpyörittäminen hiiteen. Säädöt ja lait normaaliin. Joka paikassa on turvattomuutta ja epävarmuutta huomisesta. Samaan aikaan ahneus kasvaa. Rikkaat kasvattavat pankkitilejään, ostavat maat ja pohjavedet, kun köyhien olot heikkenee entisestään. Miettivätpä vielä, jospa saisivat ruualle lisää veroja. Teepä siinä lisää lapsia...
Ei mikään, ei yhtään mikään. Tunnen rajani ja ne menee tässä kahdessa lapsessa.
Ei mikään. En ole ikinä halunnut enempää kuin yhden lapsen, se oli minulle jotenkin itsestäänselvää. Eikä silloinen puolisonikaan halunnut enempää. Lapsi on nyt kolmekymppinen ja hän ja puolisonsa eivät halua yhtään lasta, vaikka ovat olleet jo vuosia yhdessä, ovat naimisissa ja on työt ja koulutukset kunnossa.