Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mikä olisi saanut sinut tekemään (lisää) lapsia? Paremmat tuet? Paremmat miehet? Paremmat päiväkodit?

Vierailija
12.04.2019 |

Liian matala syntyvyys on ihan oikeasti suuri ongelma, koska veronmaksajat vähenee Suomessa mutta veroja kuluttavat ryhmät kasvaa. Siihen on kuitenkin syynsä miksi ihmiset ei enää tee lapsia tai tekee vain yhden. Mikä olisi saanut sinut tekemään sen yhden lapsen tai hänelle sisaruksia?

Omalla kohdalla esikoisen saaminen lykkääntyi myöhäiselle iälle ihan vain siitä syystä, että riittävän hyvää miestä ei löytynyt perheen perustamista varten. Löytyi viinaan meneviä, elämämkoululaisia, vastuuttomia lurjuksia, pettäjiä jne, mutta ei miestä, jota voisi kuvitella hyväksi isäksi. No onneksi lopulta löytyi, ja sain esikoisen 37-vuotiaana. Toista lasta en halua, koska työelämä ei jousta riittävästi ja päiväkodit on kamalia paikkoja. Minua ei tuet saisi tekemään lapsia eikä meidän elämä ole jostain tukisatasesta kiinni. Mutta jos saisin tehdä esim. 50 % työviikkoa kunnes lapsi / lapset on 8-vuotiaita ja toiseksi 50 % ajaksi saisin heidät oikeasti hyvään päiväkotiin, jossa on pienet ryhmät ja hyvät opettajat, niin se saisi minut lisääntymään.

Kommentit (201)

Vierailija
41/201 |
12.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei mikään. Kaksi lasta ja ajatuskin useammasta puistattaa. Tämän verran halusin lapsia, tämän verran sain, nyt haluan eteenpäin. Aika aikaansa kutakin.

Kaksi lastahan onkin juuri sopiva. Jos jokaisessa perheessä olisi kaksi lasta, olisi huoltosuhde, eläkekassat ja väestönkasvu juuri sopivassa tasapainossa.

Vierailija
42/201 |
12.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole koskaan löytänyt miestä enkä minkäänlaista parisuhdetta. Jos olisin, niin ehkäpä minullakin olisi lapsi. Pian onkin jo iän perusteella liian myöhäistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/201 |
12.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Paremmat munasarjat. Näistä pco-sarjoista irtosi lääketieteen avulla yksi lapsi.

Vierailija
44/201 |
12.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se että olisin löytänyt puolison.

Naisten vastentahtoisesta sinkkuudesta ei oikein voi puhua järkevästi, koska heti alkaa nirso-huutelut. Koska kaikille naisille on ottajia jonossa heti kun lähtee ovesta ulos. Että ei ole mitenkään mahdollista, että jostakusta naisesta ei oikeasti ole kiinnostunut kukaan, ei hyvä eikä huono mies.

Ja kuitenkin tämä on mm. minun ja monen muun todellisuutta, jota olemme eläneet koko elämämme. Ja nyt ikää on sen verran että olisi joka tapauksessa liian myöhäistä. Olen siis kaikin tavoin epänainen, epäonnistunut hylkiö joka ei saanut lasta eikä voi edes olla olemassa koska muka jäi ilman miestäkin.

Vierailija
45/201 |
12.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli tämänkin mukaan minun pitäisi vain olla parempi, saadakseni lapsia joita haluan.

175/73/19 27v komeaksi luokiteltu, teatteria harrastava, itsestään huolta pitävä ja sujteellisen hyvin toimeentuleva rakennus yrittäjä, joka lukee paljon ja kirjoittaa runoja.

No viimeistään 40 vuotiaana haen itselleni kumppanin aasiasta, joka niitä lapsia kanssani ainakin esittää haluavansa

Vierailija
46/201 |
12.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos olisi vakituinen työpaikka. Miehellä on, mutta itse saan vain pätkiä, eli täysin epävarma tulevaisuus. Myös Suomen tulevaisuus pelottaa: mitä tapahtuu koulutuksille, kun nyt jo meno hirvittää. Itseäni kiusattiin koko peruskoulun ajan ja silloin opettajat saivat sentään luokat kuriin, mutta tuntuu että opetuksen taso ja kuri ovat nyt todella huonolla tolalla...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/201 |
12.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se, että miehen olis pakko jakaa mun kanssa puoliksi hoitovapaat. Eli oltais yhtä kauan pois töistä molemmat.

Kun näin ei ole, en lisäänny.

Vierailija
48/201 |
12.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eniten henkistä ja konkreettista apua kaipaisi silloin vauvan ensimmäisen vuoden aikana, joka on kaikista rasittavin. Ihan vaikka että saisi välillä nukkua rauhassa jokusen tunnin ja joku muu pitäisi huolen vauvan tarpeista sillä aikaa. 

Kyllä nää hoito-, työssäkäynti-, kasvatus- ja tukikuviot on sen jälkeen ihan siedettävästi alkaneet rullaamaan, kun lapsi pysyy tolpillaan ja osaa puhua.

Vieläkin kammottaa se ensimmäisen vauvavuoden unenpöpperö niin ettei tiedä, uskaltaako seuraavaa hankkia. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/201 |
12.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Veli kirjoitti:

Eli tämänkin mukaan minun pitäisi vain olla parempi, saadakseni lapsia joita haluan.

175/73/19 27v komeaksi luokiteltu, teatteria harrastava, itsestään huolta pitävä ja sujteellisen hyvin toimeentuleva rakennus yrittäjä, joka lukee paljon ja kirjoittaa runoja.

No viimeistään 40 vuotiaana haen itselleni kumppanin aasiasta, joka niitä lapsia kanssani ainakin esittää haluavansa

Niitähän haetaan jo nytten ja sinun taustallasi saisit naisen helposti Suomeen. Kerta teitä työläitä miehiä täällä on, niin miksi jäätte tänne? Eihän naisettomuus parane valittamalla, vaan tekemällä asialle jotakin! Silloin ymmärtäisin, jos olisit pätkätyöläinen tai peräti työtön, mutta vakaat tulot omaavat saavat järjestään tuotua vaimokkeensa tänne Suomen kamaralle.

Vierailija
50/201 |
12.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä ei ole yhtään lasta ja olemme 30+ pariskunta . Voisimme yhden hankkia, jos työelämässä oleminen ja taloudenn turvaaminen ei olisi niin epävarmaa, ja työn ja perheen yhteen sovittaminen olisi helpompaa.  Palkkojen pitäisi olla parempia, jotta sillä elättää ylimääräisen perheenjäsenen. Lisäksi varhaiskasvatuksen ja peruskoulutuksen laadun pitäisi olla parempaa, oppilasryhmien pienempiä ja tilojen homeettomia (itse ole homeille herkistynyt, enkä haluaisi lapselleni samaa). Myös liian korkeiksi karanneille elinkustannuksille pitäisi voida tehdä jotakin. Siinäpä tärkeimmät.

Sen lisäksi mietityttää raskaana olo ja synnyttäminen sekä synnyttäneen jälkihuolto. En myöskään pidä siitä poliittisesta linjasta, joka Suomessa on ollut m.aahanmuuton suhteen. Henkilökohtaiset voimavarani äitiyteen ei ole ehkä parhaimmasta päästä, mutta luultavasti yhden lapsen jaksaisin, jos yhteiskunta ja työelämä olisi lapsiperheitä tukeva, ja erilaiset palvelut laadukkaita ja helposti saatavilla, eikä äitiyttä tuli suorittaa tiukkojen standardien mukaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/201 |
12.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos olisi vakituinen työpaikka. Miehellä on, mutta itse saan vain pätkiä, eli täysin epävarma tulevaisuus. Myös Suomen tulevaisuus pelottaa: mitä tapahtuu koulutuksille, kun nyt jo meno hirvittää. Itseäni kiusattiin koko peruskoulun ajan ja silloin opettajat saivat sentään luokat kuriin, mutta tuntuu että opetuksen taso ja kuri ovat nyt todella huonolla tolalla...

Tein opettajaharjoittelun 9 vuotta sitten - ja välittömästi hautasin kaikki ajatukset opettajana työskentelemisestä. Meitä erikseen kiellettiin komentamasta lapsia liian voimakkaasti, heiltä ei saanut ottaa mitään tavaroita edes väliaikaisesti pois, luokasta ei saa poistaa, jälki-istuntoa ei kannata määrätä kun ei siitä ole hyötyä, häiriköt samassa luokassa kaikkien kanssa ettei vaan tule paha mieli... Vanhemmat kävivät huutamassa kun enkusta tuli vain kasi vaikka heidän lapsensa on luokan paras. Lukiolaiset heittelivät kirjoja kun vaadittiin läksyjen tekemistä kurssista läpipääsyyn. Oppilaat haukkuivat opettajia, kuvasivat videoita ja kuvia sekä katsoivat pornoa välitunnilla.

EI KIITOS. Ei opettajan hommia eikä omia lapsia. 

Vierailija
52/201 |
12.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä lupaan synnyttää heti kun Antti Rinnekin synnyttää. 

- Nainen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/201 |
12.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Parempi ja varmempi perheen taloudellinen tilanne. Lapsiluku jäi kolmeen.

Vierailija
54/201 |
12.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ensinnäkin tarttisin sen, et mies ylipäätänsä tuntisi halua jatkolisääntymiseen. Turvaverkon tarttisin myös, tai ainakin haluaisin. Varmaan myös auton. En tiedä, tuntuu isolta uhraukselta jäädä himaan ja aloittaa alusta. En usko, et niin kävisi. Siinä vaiheessa ikäerokin on niin iso, ettei sit sillaikaan hotsita enää. Ehkä tää juna meni jo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/201 |
12.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minut saisi tekemään lapsia liukuhihnalta se, jos koko kulttuuri lastenteon ympärillä muuttuisi. Äiti unohtuu kodinkoneeksi taustalle ja on kaikkien silmätikkuna, kun isä porskuttaa lapsen loistavana vanhempana. En myöskään kestä sitä eriytymistä yhteiskunnasta ja määrittelyä lapsen kautta. Nyt olen vain äiti, en nainen joka on pienen lapsen vanhempi.

Toisekseen kaikilla on kiire painostaa minua töihin. Mihin töihin, koska teen nyt jo ihan täyttä työviikkoa joka koostuu ruoan kattamisesta pöytään neljä kertaa päivässä, pyykkäämisestä, siivoamisesta, lapsen harrastuksiin ja paikkoihin viemisestä ja kaverisuhteiden ylläpidosta. Mutta että vielä töihin. 

Tämä. Suomalainen ”tasa-arvo” on ampunut naista jalkaan. Haluttiin mahdollisuus mennä töihin, saatiin painostus hoitaa koti ja lapset niinkuin ennenkin JA mennä töihin ja hoitaa puolet ”miehen hommasta” eli elatuksesta. Osa miehistä otti osan kotitöistä hoitaakseen toki, mutta silti se katsotaan naisen viaksi jos ei ole koti puhdas ja lapset puettuina..

Vierailija
56/201 |
12.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Todella vaikea vastata. Luulen, että paremmat oltavat kotona. Sain vääristyneen käsityksen siitä, mitä äidit ovat. Minulle tuli käsitys, että äitien pitää joustaa kaikesta, heidän tulee olla se kodinhengetär joka siivoaa ja tekee töitä. Mies on aina se "pää" perheessä ym. En halunnut tuollaiseen asemaan, joten en lähtenyt hankkimaan edes suhdetta nuorena.

Sitten tottakai lisättynä muut ongelmat, kuten miten minua lapsena kohdeltiin, siitä johtuvat ongelmat aikuisena sekä pitkä sairastelu. Luulen, että jos olotilani olisi ollut jo nuorena parempi olisin hankkinut parisuhteen ja lapsia jo aikoja sitten. 

Vierailija
57/201 |
12.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varmaan se, jos olisin saanut kunnon hoitoa masennukseen ja päässyt ADHD-tutkimuksiin nuorena aikuisena ja saanut asianmukaista tukea niin että elämä ja jaksaminen olisi ollut paremmassa kunnossa. Jos voisi yhteiskunnassa luottaa saavansa tukea, kun tarvitsee mutta ei tarvitsisi pelätä joutua lastensuojelun kynsiin, jos etsii johonkin tukea.  Nyt kesti kauan ennen kuin uskalsin ensimmäisen lapsen jälkeen yrittää toista. Kolmatta tuskin ehtii tulla enää. 

Vierailija
58/201 |
12.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Parempi maailma, ilman kiusaamista ja julmuutta, mikä alkaa jo päiväkodista ja jatkuu työelämään ja vanhuuteen asti ihmisten välisessä kanssakäymisessä.

Vierailija
59/201 |
12.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Se, että miehen olis pakko jakaa mun kanssa puoliksi hoitovapaat. Eli oltais yhtä kauan pois töistä molemmat.

Kun näin ei ole, en lisäänny.

Mikset etsi älykästä miestä? Ei tuollaisia geenejä pidä laittaa eteenpäin. Nykysysteemihän ei estä jakamasta.

Vierailija
60/201 |
12.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oltaisiin haluttu lisää lapsia, mutta luonto päätti toisin. Meillä on kolme lasta ja neljännen raskauden mentyä pahasti pieleen kohtuni poistettiin :(

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme neljä kolme