Pakotettiinko sinut lapsena harrastamaan jotain mitä et olisi halunnut?
Minua ei, mutta muistan kuinka naapurin tyttö joutui harrastamaan pianon ja viulun soittoa, taitoluistelua ja sirkusta. Oli lähes aina väsynyt ja välitunneilla koulussa itki että haluaisi lopettaa kaikki muut paitsi luistelun, mutta vanhemmat eivät anna.
Oma lapseni harrastaa ratsastusta, mutta ihan omasta halusta ja toki saa lopettaa jos siltä tuntuu. Tämän olen myös sanonut ääneen hänelle.
En ymmärrä monen harrastuksen pakkotuputusta lapselle.
Kommentit (30)
Pakotettiin. Piti harrastaa syömistä vaikka ei ollut nälkä ja nukkumista vaikkei nukuttanut. Pesullekin aina välillä käskytettiin.
Minäkin olisin halunnut soittaa viulua, mutta vanhemmat ei jaksaneet/ehtineet viedä viulutunneille.
Ei tosiaan. Olisin halunnut harrastaa vaikka mitä, ratsastusta, taidetta, musiikkia, teatteria. Aina oli joku tekosyy, liian kallista, vaarallista, kaukana tms. Sain yhden edullisen soittimen, mutta en mitään ohjausta siihen.
Isä yritti opettaa uimista. Heitti aina jokeen. No ei se nyt vaikeeta ollut. Mutta säkistä ulos pääseminen oli aina hankalaa
Voimistelu, olin kömpelö ja varmasti ryhmän huonoin ja pari ryhmän tyttöä kiusasikin minua. Jotenkin vielä aikuisenakin tiistaipäivät tuntuvat kamalilta...
Sain "valita", annettiin jokotai vaihtoehtoja, eli aika suppeesti sain kokeilla eri lajeja, kyllä se oma sitten löyty teini vaiheessa ja päädyin keilaamiseen, harrastan vieläkin, vaikka olu vuosien taukoa.
Mieluisin harrastus onkyllä pc pelaaminen, vain ahdistuneet mulkerot ei pidä tätä harrastuksena eikä kiinnosta muiden mielipiteet muutenkaan.
En sanoisi, että suorastaan pakotettiin, mutta patisteltiin.
Vanhemmat olivat saaneet päähänsä, että mun täytyy alkaa soittaa instrumenttia x. Ok. Pääsin paikalliseen konservatorioon ja soittaminen olikin ihan mukavaa.
Pakollisena oli myös musiikin teoria (tarpeellista, mutta lapsen näkökulmasta katsottuna kuivaa) sekä kuorotoiminta. (Orkesteritoimintaa ei instrumentissani järjestetty.)
Lisäksi harrastin toisen instrumentin soittoa sekä tanssia, jossa oli harkat useamman kerran viikosta.
Lopputulos: olin väsynyt. Yläasteella yksi päivä viikosta kului kaavalla 8-15 koulussa, klo 16.00 teoriatunnille ja sen jälkeen kuoroon, kotiin klo 21. Ei kiinnostanut. Halusin lopettaa.
Mutta aina kun puhuin tästä musiikkiharrastukseni lopettamisesta, sain kuulla syyllistämistä ja painostusta vanhempieni taholta. Sain myös aina kuulla, kuinka en mitään muuta harrastusta saa tilalle ja sitten loppuu muukin.
No. Lopulta sitten lopetin kaiken, kun en vain enää jaksanut. Myöhemmin on harmittanut satunnaisesti.
Omia lapsia minulla on viisi. Olen halunnut antaa mahdollisuuden heille eri lajien kokeilemiseen. Jos ei ole kiinnostanut, ja on tuntunut pakkopullalta, niin on saanut lopettaa maksetun kauden jälkeen. Pääasia olisi, että oma juttu löytyisi.
Viulua pakotettiin soittamaan. Kun viimein hirveän tappelun jälkeen sain lopettaa sen soittamisen, en ole sen jälkeen kertaakaan koskenut kyseiseen kapineeseen. Minulla oli monta harrastusta, joista osa mieluisia ja osa semimieluisia. Muiden kanssa sain tehdä miten itse halusin, soittamisen kanssa en (soitin myös poikkihuilua, joka oli itselleni semimieluista.)
Sekin on naurettavaa, kuinka vanhemmat vetoavat siihen, mitenkä joku toinen harrastus olisi kalliimpi kuin nyt meneillään oleva- ja tämän perusteella lapsi ei saa lupaa lopettaa harrastustaan. Todellisuudessa voi olla, että kustannukset olisivat aika tavalla samaa luokkaa toisen kanssa.
Onhan se sääli, jos pidempiaikainen harrastus lopetetaan, mutta onhan se tutkittukin, että esim. liikuntaa olisi hyvä harrastaa mahdollisimman monipuolisesti. Ei kaikista tule ammattilaisia, eikä tarvitsekaan.
Kun harrastuksesta ei tehdä pakkoa, into harrastamiseen vaikka vähän leppoisammissa merkeissä voi säilyä elinikäisenä.
On myös luonnollista, että kymmenen vuoden (tai lyhyemmänkin ajan) harrastamisen jälkeen haluaa kokeilla jotain muutakin.
Tässä keskustelussa olisi kiinnostavaa myös kuulla, kuinka suhtaudutte omien lastenne harrastamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Viulua pakotettiin soittamaan. Kun viimein hirveän tappelun jälkeen sain lopettaa sen soittamisen, en ole sen jälkeen kertaakaan koskenut kyseiseen kapineeseen. Minulla oli monta harrastusta, joista osa mieluisia ja osa semimieluisia. Muiden kanssa sain tehdä miten itse halusin, soittamisen kanssa en (soitin myös poikkihuilua, joka oli itselleni semimieluista.)
Mulla on muuten juuri sama kokemus omasta instrumentistani. En inhonnut sen soittoa, mutta jotenkin se vanhempien mieliksi harrastaminen - kun olisin halunnut esimerkiksi ennemmin harrastaa jotain uutta tanssilajia - kai sitten vei innon. En oikein vieläkään osaa ottaa instrumenttia esille, ja soitella sille vaikka lapsilleni.
T. Se musiikkiopinnoistaan turhautunut
Ei ollut harrastus, mutta..... Minut pakotettiin lapsena venäläiseen kouluun, opiskelemaan aineita venäjän kielellä. Täysin järjetön teko umpi-suomalaisilta vanhemmilta, joista kumpikaan ei osaa yhtään vierasta kieltä. Eivät tietenkään osanneet opastaa ja auttaa. Faijan puolelta täyttä egoilua ja poliittista nostatusta.
No, huonostihan siinä kävi. V*tuttaa vieläkin tuollainen, minun tulevaisuudella ja opiskelulla leikkiminen. :(
Juu. Äiti sanoi että saan aloittaa viulun soiton jos soitan ensin pianoa 2 vuotta, osoituksena sitoutumisesta musiikkiin. 2 vuoden jälkeen ei kuulemma ollut aikaa eikä rahaa viulunsoittoon.
Pianonsoitto. Inhosin sitä aika alusta asti ja oli pakko harrastaa, jossain vaiheessa oli tauko, vanhemmat varmaan odotti että kasvaessani jaksan harrastaa, en tykännyt. Lopulta sanoin soitonopettajalle että harrastan pakosta ja inhoan jokaista tuntia, ja hän puhui vanhemmille et sain lopettaa. Onneksi. Ei ole kaduttanut koskaan et lopetin.
Omat lapset on saaneet kokeilla haluamiansa harrastuksia, myös soittoharrastusta, pakko ei ole ollut harrastaa mitään. Yksi lapsista halusi soittaa pianoa, omat traumat vähän nousi ja mietin annanko luvan, mutta sai kokeilla ja tykkäsi, mutta ei sitten montaa vuotta halunnut jatkaa kuitenkaan.
Ei harrastamaan, mutta koulussa syömään paskaa ruoto-kalakeittoa, johon meinas pari kertaa tukehtua.
Tuloksena en ole 44v ikään syönyt kalaa ala-asteen jälkeen.
Mulla oli tilanne, että olisin halunnut harrastaa yhtä ja toista lajia, mutta en saanut. Ei meillä varaa tuommoisiin ollut. Sen sijaan viinaan kyllä oli ja uusimpaan elektroniikkaan. No, meillä oli pelikoneet jo kasarilla.
Nyt äiti sitten voivottelee, kun olen liikkumaton vätys ja vaan pelaa vapaa-aikani.
En tiedä oliko se harrastus mutta kuuluin Vesaisiin ja osa leireistä ja puoluekokouksissa esiintyminen oli ihan pakkopullaa. Politiikka ja lapset ei kuulu yhteen.
Harrastin erästä urheilulajia, josta pidin mutta en halunnut kilpailla. Siihen oli pakko suostua, jos halusi olla mukana ja kun olisin halunnut lopettaa niin en saanut. Jonkin ajan kuluttua kuitenkin lopetin. En tiedä miten onnistuin tekemään sen vai mistä johtui.
Toisaalta olisi halunnut harrastaa ihan eri lajia ja jopa kilpailla siinä, mutta se oli ehdoton ei. Se oli äitini mielestä liian pelottava ja vaarallinen laji.
Isä yritti pakottaa minut harrastamaan liikuntaa, mutta ei siitä mitään tullut, kun kiinnostusta ei ollut yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Ei tosiaan. Olisin halunnut harrastaa vaikka mitä, ratsastusta, taidetta, musiikkia, teatteria. Aina oli joku tekosyy, liian kallista, vaarallista, kaukana tms. Sain yhden edullisen soittimen, mutta en mitään ohjausta siihen.
Minäkin sain kitaran, mutta en mitään musiikkiopetusta. Jotain kirjoja ja lehtisiä, missä oli otteita. Valittavasti en jaksanut itse opetella kaikkea alusta enkä osannut edes virittää kitaraa. Joten en tehnyt sillä mitään.
Mulla oli päinvastainen tilanne. Olisin halunnut soittaa klassista musiikkia, mutta duunariperhe ei antanut.