Miten ihminen voi olla toimintakykyinen vaikka vakava masennus?

Sinnittelemällä. Väkisin.

Nimim. kokemusta on...

Ottamalla itseään niskasta kiinni jne.

Esitän hetkittäin, esimerkiksi silloin kun lapsi läsnä. Kun olen yksin, makaan horteessa sikiöasennossa. Ruoka ja juoma eivät tahdo pysyä sisällä. Fyysisesti olen täysin romuna.

Näin siis pahimmat kaudet. Ihminen pystyy teeskentelemään aika pitkään.

Ei mitenkään! Noi diagnoosit on hyvin huteria. Vakavasti masentunut ei kykene yhtään mihinkään!

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään! Noi diagnoosit on hyvin huteria. Vakavasti masentunut ei kykene yhtään mihinkään!

Väärin! Minua syötettiin vasta osastolla. Siihen saakka ”sinnittelin”.

ALkoholin voimalla pystyin selviämään vakavaksi diagnosoidusta masennusjaksosta ilman päivänkään sairaslomaa töistä tai että kukaan muu tietäisi masennuksestani mitään. Oli niin valtava motivaatio ESITTÄÄ, olla näyttämättä heikkoutta, että väkisin kestin työpäivän. Sen jälkeen romahdin lääkitsemään itseäni alkoholilla saastaisessa läävässäni (koska en tosiaan jaksanut siivota tai edes välittää siisteydestä). Mutta seuraavana aamuna taas maalit naamaan, tekohymy ja tekopirteys päälle ja duunissa kuin ei mitään.

Sinnittelemällä.

Itselläni Beckin testi antanut viimeiset 3v tulokseksi 25-32pist, tällä hetkellä tuo 32p.

Ja töissä käyn ja teen kotityötkin. Mutta elämänilo on kateissa ja voimat on loppu, toivoton olo. Jospa sitä vaikka jonkinlaiseen psykoottiseen tilaan vielä ajautuu joku päivä, päivänä jolloin seinä vain yksinkertaisesti tulee eteen ja kroppa/pää sanoo lopullisesti "ei", en tiedä. Suomalainen sisu ja velvollisuuden tunne pitänee kasassa, ja teinit kotona.

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään! Noi diagnoosit on hyvin huteria. Vakavasti masentunut ei kykene yhtään mihinkään!

Höpöhöpö.

Kuulostaa tutulta 6, kukaan ei töissä uskoisi millaista roolia siellä vedän. Eikä sitä millaista paskaa elämäni tietyiltä osin on.

-8-

Raahautumalla. Ja niinä harvoina hetkinä, kun olotila on edes semi-ok, niin maksan laskut, vien roskat yms. Teen osa-aikaista työtä ja onneksi vielä jaksaa edes jotenkin esittää töissä suht normaalia. Paljon unta, kofeiinia, sokeria, rauhoittavia, piristäviä, nukuttavia, mielialalääkkeitä ja terapiaa. Tällä coctaililla on toistaiseksi pysynyt jotenkin kasassa.

Miksi pitää teeskennellä ? Masentunut ihminen, voi olla vaaraksi työpaikalla, riippuen työtehtävistä, mutta teeskentely ei yleensä, pitkälle kanna. Vakavaan masennukseen, on saatavilla sairaslomaa ja hoitoa, joten hakekaa sitä, älkää aiheuttako vahinkoa itsellenne, tai muille ihmisille.

Vakavassakin masennuksessa on varmaan eri tasoja. Oikein vakavasti masentunut ei jaksaisi esittää normaalia tai käydä töissä, sillä aivot eivät edes toimisi niin että siihen kykenisi, saati että jaksaisi välittää mitä muut ajattelee. Toisaalta yksittäinen testi ei kerro koko totuutta ja "lievästi masentunut" voi tap paa itsensä eli ei pidä orjallisesti tuijottaa testipisteitä.

Ainakin minä olen todella vakavassa masennuksessa ollut "toimintakykyinen", eli mennyt opiskelemaan jne. Eivät uskoneet polilla, kun sanoin että olen todella heikossa kunnossa, koska olin käynyt koulussa. Vaikka en kyennyt siellä omaksumaan mitään, en jaksanut hoitaa itseäni jne. niin vänkäsivät aina että kun olen fyysisesti paikalle päässyt, niin olen terve. 

Todella sitkeässä on jopa ammattilaisilla se käsitys, että masentuneet ovat vain vähän vätyksiä. Itse olen aina puskenut eteenpäin, vaikka mikä olisi ja siksi joudunkin ns. suorilta jaloilta kuukausiksi osastolle, kun kunto romahtaa aivan kuoleman kieliin. Olenkin heille sanonut, että olen väärällä tavalla kipeä, kun he eivät sitä tunnista tai osaa mitä ilmeisimmin oikein määritellä. Liekö sitten vieläkään oikeat diagnoosit...

Vierailija kirjoitti:

Vakavassakin masennuksessa on varmaan eri tasoja. Oikein vakavasti masentunut ei jaksaisi esittää normaalia tai käydä töissä, sillä aivot eivät edes toimisi niin että siihen kykenisi, saati että jaksaisi välittää mitä muut ajattelee. Toisaalta yksittäinen testi ei kerro koko totuutta ja "lievästi masentunut" voi tap paa itsensä eli ei pidä orjallisesti tuijottaa testipisteitä.

Ja itselläni on ollut masennusjaksoja jotka tekee täysin toimintakyvyttömäksi, tai sitten on tunnetasolla ihan kuol lut mutta muisti ja keskittyminen toimii sen verran että pakolliset asiat voi hoitaa. Kannattaa hankkia hoitoa eikä odottaa että romahtaa täysin, siitä toipuminen voi kestää vuosikausia. Estäisikö "velvolliuudentunne" hakeutumasta lääkäriin jos rinnasta löytyisi kyhmy tai oksentaisi ja paskoisi verta?

Vierailija kirjoitti:

Ainakin minä olen todella vakavassa masennuksessa ollut "toimintakykyinen", eli mennyt opiskelemaan jne. Eivät uskoneet polilla, kun sanoin että olen todella heikossa kunnossa, koska olin käynyt koulussa. Vaikka en kyennyt siellä omaksumaan mitään, en jaksanut hoitaa itseäni jne. niin vänkäsivät aina että kun olen fyysisesti paikalle päässyt, niin olen terve. 

Todella sitkeässä on jopa ammattilaisilla se käsitys, että masentuneet ovat vain vähän vätyksiä. Itse olen aina puskenut eteenpäin, vaikka mikä olisi ja siksi joudunkin ns. suorilta jaloilta kuukausiksi osastolle, kun kunto romahtaa aivan kuoleman kieliin. Olenkin heille sanonut, että olen väärällä tavalla kipeä, kun he eivät sitä tunnista tai osaa mitä ilmeisimmin oikein määritellä. Liekö sitten vieläkään oikeat diagnoosit...

Sanoivatko tosiaan että olet terve?

Rehellinen kirjoitti:

Miksi pitää teeskennellä ? Masentunut ihminen, voi olla vaaraksi työpaikalla, riippuen työtehtävistä, mutta teeskentely ei yleensä, pitkälle kanna. Vakavaan masennukseen, on saatavilla sairaslomaa ja hoitoa, joten hakekaa sitä, älkää aiheuttako vahinkoa itsellenne, tai muille ihmisille.

Haha, ei saa, koska uskovat että työ parantaa masennuksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin minä olen todella vakavassa masennuksessa ollut "toimintakykyinen", eli mennyt opiskelemaan jne. Eivät uskoneet polilla, kun sanoin että olen todella heikossa kunnossa, koska olin käynyt koulussa. Vaikka en kyennyt siellä omaksumaan mitään, en jaksanut hoitaa itseäni jne. niin vänkäsivät aina että kun olen fyysisesti paikalle päässyt, niin olen terve. 

Todella sitkeässä on jopa ammattilaisilla se käsitys, että masentuneet ovat vain vähän vätyksiä. Itse olen aina puskenut eteenpäin, vaikka mikä olisi ja siksi joudunkin ns. suorilta jaloilta kuukausiksi osastolle, kun kunto romahtaa aivan kuoleman kieliin. Olenkin heille sanonut, että olen väärällä tavalla kipeä, kun he eivät sitä tunnista tai osaa mitä ilmeisimmin oikein määritellä. Liekö sitten vieläkään oikeat diagnoosit...

Sanoivatko tosiaan että olet terve?

No kirjasivat ulos vastustuksesta huolimatta, mistä voisi päätellä, että terveeksi kokivat?

Kyllä vaikeasti masentunut kykenee työntekoon tai opiskelemaan. Ne voivat olla asioita, jotka pitävät masentunutta pinnalla. 

Sairastan vakavaa masennusta. Työ on minulle tällä hetkellä voimavara, ilman sitä voisin lyödä hanskat tiskiin. Joka päivä ja hetki ajattelen kuolemaa ja sitä, että olisi varmasti muille helpompaa, jos minua ei olisi. Kuitenkin. Joka päivä nousen ylös ja teen kaikkeni, jotta voisin olla toimintakykyinen - kiitos lasteni. He ovat olleet aina minulle todella tärkeitä ja heidän vuokseen jaksan yrittää.

Mutta. Kuolema siis. Itseäni en tappaisi, sillä se olisi hyvin julmaa lapsilleni. Kuitenkin. Minua ei haittaisi, jos menehtyisin onnettomuuden tai sairauden myötä. En jaksa huolehtia itsestäni. Olen ylipainoinen ja minulla on jo sairauksia, jotka ovat aiheutuneet tämän laiminlyönnin vuoksi. En harjaa tukkaani tai pese hampaitani, en meikkaa - paitsi näitä teen, jos minulla on työvuoro. Muuten annan olla, saatan olla koko päivän vain yövaatteet päällä. Ajattelen olevani koko ajan hyödytön ja ruma, inhottava ihminen jota kukaan ei halua koskea.

Tälläistä on masennukseni. Joskus on helpompia päiviä, joskus vaikeampia.

Miksi pitää sinnitellä ja odottaa että tulee vielä pahempi olo?