Kätilö vastaa klo 12 saakka
Kommentit (13)
Miksi vauva kakkaa veteen? Mulla epäiltiin, että olisi tapahtunut jo ennen synnytystä. Kivuliaita supistuksia oli päiväkaupalla ennen viikolla 42 +0 käynnistettyä synnytystä.
Jos mahdollista, hiljentäisin vähän tahtia ja odottaisin perjantaihin. Jos eivät ole kivuliaita ja kuitenkin levossa rauhoittuvat, en olisi huolestunut.
klö
39+1 viikko menossa ja olo on ERITTÄIN tuskainen. Joka paikkaan särkee.. En jaksa enää!!
SIIS neuvoja kaipaan miten saada tämä vauva ulos täältä masusta..?
Hyvinkin yleistä. Jos esim vauvan napanuora puristuu tai on itse ahdingossa, kakkaa lapsiveteen ns hätäkakkan ja se värjää veden vihreäksi. Yksinään asia ei haittaa, mutta jos vauva vetää sitä vihreää vettä keuhkoihinsa, se on vaaratinne.
klö
Voisi kai sitä roskiksen ulos viedä.
klö
Nyt neuvoisin vain malttia vielä muutamia päiviä. Kaikkein tiedossa on vaarmaan ns kotikeinoja, mutta eivät ne välttämättä auta muuten kuin saamalla aikaan ennakoivia supistuksia, jotka voivat olla hyvinkin kivuliaita edistämättä kuitenkaan synnytystä. Tee jotain mukavaa, lue, kuuntele musiikkia, katso elokuvia, mistä ikinä pidätkin. Synnytys käynnistyy aikanaan.
klö
nyt kasvaakin alimmalla käyrällä? Aikaisemmat ovat kasvaneet ylimmällä käyrällä. Painoni on pysynyt samana kaikissa raskauksissa. Lapsivettä on aina ollut normaalisti-runsaasti.
Ajattelisin, että nyt tulisi pienempi.
klö
Jos vesi on vihreää, sikiö on jatkuvassa sydänääniseurannassa tehokkaissa laitteissa. Pelkkä vihreä vesi ei ole syy sectioon, vasta jos sydänäänissä alkaa olla poikkeamia.
klö
Riippuu ihan poikkeamista, ovatko nopeita käväisyjä alaspäin ja korjaantuvat pian, pitkäkestoisimpia laskuja vai nostaako sikiö syketason korkealle ja käyrästä häviää vaihtelu. Sikiön hyvinvointi voidaan varmistaa myös mikroverinäytteellä ja kaikista näistä yhteisanalyysi, jossa päätetään synnytystapa. Joskus hädällä, joskus kiireellä, joskus ei tarvetta sectioon lainkaan.
klö
Aikaisemmat lapset olivat kokoa 3200 ja 4000g, samoilla käyrille menivät. Oma tuntumani on, että nytkin voisi olla noin 3200g vauva ja että erotus johtuisi enemmän neuvolan kätilön käsialasta? Istukka 4000g ja nyt edessä. 3200g takana. Vaikutusta istukan paikalla?
Ei istukan paikalla ole vaikutusta. Ja onko vauvan koollakaan, jos olet kaikki edellämainitsemasi synnytänyt hyvin? Onnea synnytykseen.
klö
Kohdun suun tilanne normaali 2vk:a sitten.
Estelty supistuksia 6vk:a. Nyt liikkeessä jatkuvasti supistaa. Odotanko lääkäri aikaa vai soitanko synnärille? Vai onko aivan asiaan kuuluvaa?