Lue keskustelun säännöt.
ADHD / ADD aikuinen, miten selviät elämästä?
27.02.2019 |
Syötkö lääkkeitä vai onko muut keinot käytössä? Vai onko elämä vähän levällään?
Itse kuulun jälkimmäisiin, siksi kiinnostaa.
Kommentit (20)
ADD on mut ei se missään enään näy paitsi että vähän hidas oppimaan. Periaatteessa siis iän myötä helpottunu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Piri toimii.
Eikös ne lääkkeet ole samantapaista ainetta? Eli ei ole vitsi?
No, kaipaisin laillisia keinoja. Vaikka sitten niitä lääkkeitä. -Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selviän jotenkin, en syö niitä lääkkeitä kun ei ole varaa.
Vierailija kirjoitti:
Selviän jotenkin, en syö niitä lääkkeitä kun ei ole varaa.
Onko sulla jotain kikka kolmosia? -Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todennäköisesti selviäisikään, jos minulla ei olisi puolisoa ja äitiä pitämässä huolta minusta ja asioistani. Päihteitä käytän rauhoittaakseni itseäni, mutta niiden käytössä on se kolikon toinen puoli. Taidan vielä joku kaunis päivä tap paa itseni, mutta en tee sitä äitini eläessä.
Minulla ei ole diagnoosia, mutta add:n totesin itselläni lapsen adhd diagnoosin myötä. Elämä on suhteellisen hallittua kaaosta. Lasten myötä olen kuitenkin alkanut jumittaa pahemmin. En saa oikein mitään aikaiseksi ja olen koko ajan väsynyt. Rutiinit pyörii, mutta silti aina yllätyn ajan kulumisesta.
Työelämässä huomasin pian jo aloitettuani, että alisuoriudun, koska minulta ei odoteta kovin haastavia asioita. Toisaalta taas mukaudun alisuoriutumiseen enkä edes yritä enempää. Ristiriita uuvuttaa. Akateeminen virkamies siis olen ja työni tuntuu usein suorastaan lapselliselta, mutta siihenkin olen jumittanut koska tuntuu, etten mitään muutakaan saisi aikaiseksi.
Haluaisin lääkityksen, mutta pitäisi hankkia diagnoosi. En vain saa aikaiseksi. Minulla on jatkuva päänsisäinen kaaos, jota ei välttämättä ulospäin huomaa kuin läheisimmät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole diagnoosia, mutta add:n totesin itselläni lapsen adhd diagnoosin myötä. Elämä on suhteellisen hallittua kaaosta. Lasten myötä olen kuitenkin alkanut jumittaa pahemmin. En saa oikein mitään aikaiseksi ja olen koko ajan väsynyt. Rutiinit pyörii, mutta silti aina yllätyn ajan kulumisesta.
Työelämässä huomasin pian jo aloitettuani, että alisuoriudun, koska minulta ei odoteta kovin haastavia asioita. Toisaalta taas mukaudun alisuoriutumiseen enkä edes yritä enempää. Ristiriita uuvuttaa. Akateeminen virkamies siis olen ja työni tuntuu usein suorastaan lapselliselta, mutta siihenkin olen jumittanut koska tuntuu, etten mitään muutakaan saisi aikaiseksi.
Haluaisin lääkityksen, mutta pitäisi hankkia diagnoosi. En vain saa aikaiseksi. Minulla on jatkuva päänsisäinen kaaos, jota ei välttämättä ulospäin huomaa kuin läheisimmät.
Koeta saada aikaiseksi. Tilanteesi tuntuu ahdistavalta, ja siihen ois kuitenkin saatavissa apua.
Hyvin selviän. Jossain 40 iässä aloin oppia vaan pakottamaan itseni lopettamaan päänsisäinen haahuilu ja keskittymään asioihin. Sekä pitämään kiinni itselleni laatimistani säännöistä. Sen jälkeen ei ole enää ollut niitä ongelmia joita nuorempana oli paljon, kuten koti aina sekainen, laskut unohtui maksaa vaikka rahaa olisi ollut, töissä en saanut pakotettua itseäni keskittymään joten hommat kusi jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En todennäköisesti selviäisikään, jos minulla ei olisi puolisoa ja äitiä pitämässä huolta minusta ja asioistani. Päihteitä käytän rauhoittaakseni itseäni, mutta niiden käytössä on se kolikon toinen puoli. Taidan vielä joku kaunis päivä tap paa itseni, mutta en tee sitä äitini eläessä.
Onko sulla hoitokontakti? -Ap
Elämä on levällään mutta aika mukavaa. Aloitan vähän väliä uusia harrastuksia- nyt olen innostunut pitkästä aikaa näytelmien kirjoittamisesta ja lukemisesta - mutta harmittaa kun kiinostus näihin intohimoihin lopahtaa yleensä kesken kun keksin taas jotain mikä sillä hetkellä kiinostaa enemmän. En saa moniakaan projekteja elämässä valmiiksi. Töissä menee ihan kivasti, työ in sirpaleista asiantuntijatyötä mikä sopii minulle. Veri vetää kyllä kovasti luovempiin juttuihin koko ajan.
Maisemanvaihdos houkuttaa ja matkakuume ei ole laantunut vaikka ikää on tullut lisää. Onneksi resurssit sen toteuttamiseen on ihan hyvät. Trans-Siperian junamatkaa suunnittelen ja Mongoliassa haluaisin olla pidemmänkin aikaa, ehkä tehdä vapaaehtoistyötä siellä pari kuukautta.
Lääkitystä en ole kokenut tarpeelliseksi sillä koin että se omalla kohdallani tappoi jonkin sisäisen palon asioihin, vaikka olinkin tehokkaampi tekemään asioita. En koe ADDn häiritsevän elämää hirveästi, minusta on ihan kiva pysähtyä ihmettelemään pilviä, ihmisiä, näyteikkunoita yms ja upota johonkin ajatusten syövereihin. Tärkeimmät asiat tulee jokatapauksessa hoidettua vaikka kotona onkin sotkua ja välillä unohtuu lämpimän aterian syöminen päiviksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ADHD. Opiskeluissa (yliopisto, luonnontieteellinen ala) näkyy aloitekyvyttömyytenä ja keskittymisvaikeuksina ja siten, että olen päivän jälkeen ihan loppu. Luentoja vältän ja pyrin opiskelemaan niin hiljaisessa ympäristössä kuin mahdollista. Valmistun vuoden myöhemmin kuin muut. Älyssäni ei ole vikaa, mutta kun vaan pysyisi ajatukset kasassa.
Muutoin mahdollisimman rutiininomainen elämä ja apuvälineenä sähköinen kalenteri, joka muistuttaa asioista. En ole koskaan tykännyt vedota sairauteeni vaan piilottelen sitä esim töissä. Siksi kärsin eniten itse.
Läheisten kesken olen kohelo kaahottaja, joka saa päivittäin samantyyppisiä hulluuskohtauksia, mitä kissat juostessaan välillä kuin viiropäät pitkin huoneistoa. Nauran paljon, mutta toisaalta saatan kärähtää puolessa sekunnissa nollasta, jos joku ottaa päähän. Sitten nopeasti myös lepyn ja pyydän anteeksi.
Elämä on toisinaan raskasta ja väsyttävää ja lisäksti vatuttaa, kun tarvitsee palautumista ja rutiineja niin paljon.
Käytössä tarvittaessa metyylifenidaatti.
T. N, 31 v.
En käytä lääkkeitä enää kun en tunne olevani oma itseni niiden kanssa.
Lääkkeen avulla kuitenkin opin kotityöt ja opin pilkkomaan niitä. Lääkitystä käytin puolisen vuotta. Diagnoosin sain 29-vuotiaana ja nyt olen 37-v.
Ennen lääkitystä en saanut aikaiseksi siivota koska siivous tarkoitti minulle sitä että koti siivotaan lattiasta kattoon kaappeja myöden. Eihän kukaan tuollaista urakkaa jaksa ja siten lykkäsin siivoamista. Sitten koti olikin kaaos!
Lääkkeen avulla opin järjestelmällisemmäksi ja että voin vaikka vaan tyhjentää tiskikoneen enkä täyttää sitä heti tai pelkän keittiönpöydänkin voi pyyhkiä. Nykyään minulla on aina siistiä, imuroin joka päivä ainakin keittiön ja lattiatkin tulee pestyä vähintään kerran viikossa. En ota mitään stressiä siivoamisesta.
Minun lapset (joilla kolmella adhd😅) on onneksi jo niin isoja että heiltä saan apua kodinhoitoon(ja mieheltä) ja lisäksi meillä on taapero (joka vaikuttaa täysin normaalilta ja on rauhallinen) jonka takia siis täytyy usein siivota.
Myös se auttaa kun lapsilla käy kavereita niin senkin takia pitää olla siistiä ettei tarvi hävetä. Huonommuuden tunne kun on edelleen läsnä enkä kehtaisi päästää meille ketään jos olisi vähänkään sotkua.
Raha-asioiden hoito on haastavaa. Luottotiedot on mennyt. Miehelläni on luotot kunnossa ja raha-asiat hallussa niin on pärjätty.
Tämänkin alueen aion vielä joskus hallita!
Lasten asiat hoidan hyvin ja olen hyvin herkkä heidän tunnetiloilleen. Olen myös osannut hakea kaikille oikeanlaista apua ja tukea ja vaikuttavat kaikki tasapainoisilta ja fiksuilta.
Ovat myös hyväkäytöksisiä josta olen erityisen ylpeä.
Kahdella heistä on lääkitys.
Onhan arki meillä vähän tämmöistä impulsiivista ja sitten taas jumitetaan ja asioiden hoito kestää.
Ikä on tuonut rauhaa. Tuntuu että aikuistuin vasta kolmekymppisenä.
Ne joille olen kertonut diagnoosini on sanonut ettei olisi ikinä uskonut. Olen kuulemma niin rauhallinen ja hillitty 😂
Ehkä olenkin mutta kotona neljän seinän sisällä olen äänekkäämpi ja hulluttelevampi.
Jos saisin valita onko add/adhd meidän perheellä niin ehdottomasti poistaisin tämän meiltä kaikilta! Toki elämä on ollut ehkä asteen hauskempaa hulluine nuoruuksineen mutta on tässä ollut kestämistä.
Ja tyypilliselle adhd tyypille keskustelu saattoi lähteä rönsyilemään! Pahoittelut siitä.
Vierailija kirjoitti:
En käytä lääkkeitä enää kun en tunne olevani oma itseni niiden kanssa.
Lääkkeen avulla kuitenkin opin kotityöt ja opin pilkkomaan niitä. Lääkitystä käytin puolisen vuotta. Diagnoosin sain 29-vuotiaana ja nyt olen 37-v.Ennen lääkitystä en saanut aikaiseksi siivota koska siivous tarkoitti minulle sitä että koti siivotaan lattiasta kattoon kaappeja myöden. Eihän kukaan tuollaista urakkaa jaksa ja siten lykkäsin siivoamista. Sitten koti olikin kaaos!
Lääkkeen avulla opin järjestelmällisemmäksi ja että voin vaikka vaan tyhjentää tiskikoneen enkä täyttää sitä heti tai pelkän keittiönpöydänkin voi pyyhkiä. Nykyään minulla on aina siistiä, imuroin joka päivä ainakin keittiön ja lattiatkin tulee pestyä vähintään kerran viikossa. En ota mitään stressiä siivoamisesta.
Minun lapset (joilla kolmella adhd😅) on onneksi jo niin isoja että heiltä saan apua kodinhoitoon(ja mieheltä) ja lisäksi meillä on taapero (joka vaikuttaa täysin normaalilta ja on rauhallinen) jonka takia siis täytyy usein siivota.
Myös se auttaa kun lapsilla käy kavereita niin senkin takia pitää olla siistiä ettei tarvi hävetä. Huonommuuden tunne kun on edelleen läsnä enkä kehtaisi päästää meille ketään jos olisi vähänkään sotkua.Raha-asioiden hoito on haastavaa. Luottotiedot on mennyt. Miehelläni on luotot kunnossa ja raha-asiat hallussa niin on pärjätty.
Tämänkin alueen aion vielä joskus hallita!Lasten asiat hoidan hyvin ja olen hyvin herkkä heidän tunnetiloilleen. Olen myös osannut hakea kaikille oikeanlaista apua ja tukea ja vaikuttavat kaikki tasapainoisilta ja fiksuilta.
Ovat myös hyväkäytöksisiä josta olen erityisen ylpeä.
Kahdella heistä on lääkitys.Onhan arki meillä vähän tämmöistä impulsiivista ja sitten taas jumitetaan ja asioiden hoito kestää.
Ikä on tuonut rauhaa. Tuntuu että aikuistuin vasta kolmekymppisenä.
Ne joille olen kertonut diagnoosini on sanonut ettei olisi ikinä uskonut. Olen kuulemma niin rauhallinen ja hillitty 😂
Ehkä olenkin mutta kotona neljän seinän sisällä olen äänekkäämpi ja hulluttelevampi.Jos saisin valita onko add/adhd meidän perheellä niin ehdottomasti poistaisin tämän meiltä kaikilta! Toki elämä on ollut ehkä asteen hauskempaa hulluine nuoruuksineen mutta on tässä ollut kestämistä.
Ja tyypilliselle adhd tyypille keskustelu saattoi lähteä rönsyilemään! Pahoittelut siitä.
Kiitos! Tämä oli hyvinkin rohkaiseva esimerkki ja mukava kuulla, että noinkin hyvin menee! Hyvä sinä! Ehkä minäkin kokeilen saada noita lääkkeitä, jos saisi elämästä kiinni. :) Mitä lääkettä söit ja kuinka paljon? -Ap
Sain add diagnoosin äskettäin, nyt odottelen lääkäriä jos saisi kokeilla lääkitystä.
Olen 26v nainen. Mullakin on tuo, että jos alan siivota niin pitää siivota lattiasta kattoon, joten koitan "huomenna" siivota. Sitä huomista vain ei tule ikinä.
Oon vielä niin nuori että elämä edessä, toivon että lääkkeettoimii ja saisin itseni sitten opiskelemaan. Nyt oon työtön.
JoS on jotain pakollista niin jätän ne aina viimetinkaan, mutta saanpahan tehtyä ne jotenkin.
Joskus mietin että muillakin yhtä hankalaa mutta tajusin ettei maailma toimisi jos kaikki ois yhtä 'laiskoja' kuin minä. Joten lähdin lääkäriin.
Kaikki jää kesken ja kaikki on levällään. Mutta toivon että saan lääkkeet kokeiluun, ei tätä jaksa erkkikään jos ei kokeile niitä lääkkeitä, jos ne ei toimi niin sitten pitää oppia elämään ilman.
Eikös niitä oo lyhyt ja pitkävaikutteisia? Haluisin lyhytvaikutteisia koska oon kans lukenut ettei ole oma itsensä jos on se pitkävaikutteinen..
Tykkään ittestäni tosi paljon, jos vaan sais aikaiseksi tehdä asioita!! Taino saanhan minä mutta ne jää aina kesken
Minulla on ADD, ei lääkitystä, ja elämä sujuu suht normaalisti kun oppii itselleen toimivat jujut arjessa. Mindfulness ja meditaatio on auttanut enemmän kuin mitkään lääkitykset. Toistuville asioille (esim kukkien kastelu) on viikottaiset muistutukset, laskut menee kaikki suoraan tililtä, töissä käytän myös paljon puhelimen muistutuksia jne
Ei lääkkeitä, ihan hyvin pärjään pääasiallisesti. Siivoaminen takkuaa ja monet asiat pitää tehdä heti, tai unohdan ne kokonaan, mutta muuten kaikki ok. Korkeakoulutettu ja työelämässä. Rutiinit auttaa, ja puhelimen hälytykset.
Piri toimii.